OPETUKSEN JA OPPIMISEN UUSI SUUNTA

[Jukka Holmala]

Valtakunnallisilla virtuaaliopetuksen päivillä; josta kirjoitin eOpetus-blogissa; pohdittiin kuinka integroida uutta perinteisen hyväksi havaittujen opetusmuotojen rinnalle.

Tekniikkaa ja tekninen kehitys eivät ole opetuksen itseisarvo, vaan apuväline, jonka avulla opettaja voi halutessaan monipuolistaa, laaja-alaistaa ja rikastuttaa opetustaan.

Ajatuksena erinomainen, toteutuksena varsin helppo, mutta käytännössä vielä monelle vieras. Yleisimmät esteet tekniikan käytölle lienevät aika, tietotaidon ja käytännön esimerkkien puute sekä mukavuustekijät. Koska haluan keskittyä yllä mainitsemiini osatekijöistä viimeiseen, jätän mainitsematta tekniikan, joka toki on kaiken toiminnan perusta ja edellytys.

Mukavuustekijät ovat minulle uusi tuttavuus, johon olen törmännyt omien kokeilujeni myötä. Nettisukupolvi käyttää internetiä surffailuun, kavereiden tapaamiseen (”chillailuun”) ja videoista ja musiikista nauttimiseen.

Kun tulee sitten aika käyttää nettiä ja sen mahdollisuuksia opetukseen ja oppimiseen, tuntuu se vieraalta, vaikealta ja ehkä hiukan vastenmieliseltäkin. Johtuuko tämä netin kaksijakoisesta tiedon ja viihteen roolista? Vai johtuuko se asian uutuudesta? Ovatko mukavuustekijät sama kuin motivaatio?

Itse näkisin motivaation ja tietotaidon puutteen suurimpana haasteena. Moni opettaja ei tiedä kuinka käyttäisi uusia sovelluksia ja välineitä opetuksessaan mielekkäällä ja järkevällä tavalla. Mieltääkö moni opettaja netin vielä tiedonvälityskanavaksi, unohtaen tiedontyöstämis ja -jakamismahdollisuuden?

Sosiaalinen media on oiva apu ja piristys tähän, oikein ja sopivasti käytettynä toki. Jokaisella meillä on oma PLE (Personal Learning Enviroment = henkilökohtainen oppimisympäristö), jota muokkaamme omia joskus muuttuviakin tarpeitamme vastaavaksi. Virtuaaliopetuksen päivillä Päivi Antjonen esitti sosiaaliselle medialle seuraavanlaisen jaottelun:

*kalenterit, ajanhallinta

*kuvat, videot, esitykset /jakaminen

*vertaisverkot, verkkoyhteisöt, verkostot

*yhteisöllinen tuottaminen

*virtuaalimaailmat

*blogit ja microblogit

*pikaviestimet

*kommunikaatio ja tiedonvälitysvälineet

*sosiaaliset pelit

*social shopping

*verkkoympäristöt

Ilmassa on paljon kysymyksiä vailla vastausta. Kehityksen kannalta on olennaista keskeneräisyyden sietokyky, josta Anne Rongas mainitsi viime kevään ITK-päivien yhteydessä. Itse kannatan visioiden rinnalle rohkeita kokeiluja. On myös yytä varata aikaa kokeiluille, sillä niiden kautta löytyvät käytänteet.

[Sirpa Mazarakis]

Kun on jonkin työn oppinut tekemään, niin miksi muuttaisi työmenetelmiä? Voidaanko opettaja pakottaa käyttämään sosiaalisen median työvälineitä? Nähdäkseni se kipinä pitää syttyä sisällä ensin. Jos liitutaulu poistettaisiin luokasta, niin mitä tapahtuisi?

[Jukka Holmala]

Totta. Pakottaminen lyö varmaan monella meistä "jarrut päälle" välittömästi. Kiinnostus, kipinä ja todellinen tarve mahdollistavat paremman lopputuloksen. Perinteinen hyväksi havaittu työtapa/-menetelmä voi myös jalostua ja rikastua uusien myötä. Kierrätys, uusiokäyttö ja tuunaus ovat varsin kuvaavia nykykielen ilmaisuja opetuksen sarallakin.

[Jarmo Tanskanen]

PLE on mashup sovellus. Voisi ajatella. Oma ympäristö ja itselle hyvät välineet tehokkaasti silmien eteen. Oletko muuten kokeillut Netvibes tai iGoogle sovellusta? Niillä saa pieniä widgettejä yhteen ja itselle parhaimmalla tavalla. Kokeilemalla homma etenee, mutta tosiaan kaikki ihmiset eivät tykkää kokeilla ja pitäytyvät tutuissa menetelmissä ja välineissä.

[Jukka Holmala]

Totta. Itse ajattelen ple:n olevan laaja kokonaisuus, jossa tekniikka muodostaa yhden osa-alueen. Tila missä, aika milloin ja tapa miten opiskellaan, ovat myös tärkeitä, vaikka ne eivät kuulu virallisen PLE määritelmän piiriin, vai kuuluvatko?

Jotenkin vasta nyt viime aikoina silmäni ovat avutuneet huomaamaan erilaiset oppijat ja oppimistyylit. Oma toimintatapani luokkatilanteessa peilaa erittäin selkeästi omaa oppimistyyliäni. Vaadin ympärilleni hiljaisuutta ja kaipaan opetuksessa konreettisia ja visuaalisesti selkeitä kokonaisuuksia. Yritän nyt siis kouluttaa "vanhaa koiraa" itsessäni, sillä sanontahan kuuluu: "Vanhaa koiraa on huono kouluttaa." Vanhalla en tarkoita ikää, vaan pinttyneitä toimintatapoja ja käytänteitä.

Remontti jatkuu myös oppisympäristöjen käyttöönoton ja hyödyntämisen suhteen. Se, että perustelen jonkun uuden välineen tai ympäristön käytön itselleni ei riitä, vaan minun tulee perustella se myös oppilailleni, tuntuu joskus kivireen vetämiseltä. Kehittyminen vaatii kuitenkin kokeiluja, heittäytymistä ja joskus jopa suoranaisia mahalaskuja. Vasta näiden jälkeen voi aistia onnistumisen riemua, raikkaita tuulahduksia ja innostunutta uudistamisenhalua.