Kutsumme sinut ja verkostosi vastaamaan Opetushallituksen ja Otavan Opiston yhteistyössä tekemään kyselyyn koskien sosiaalisen median hyödyntämistä opetuksessa ja oppimisessa sekä tulevaisuuden skenaarioita ja tämän hetken mielipiteitä.

Kysely on kohdistettu kahdelle eri ryhmälle:

  • Peruskoulujen vuosiluokkien 6-10 oppilaat
  • Muut kuin peruskoululaiset

Peruskoululaisille tarkoitettu kysely on paljon lyhyempi kuin kyselyn toinen osio, mutta vaatii silti jonkin verran aikaa. Toivommekin, että joko opettaja tai vanhempi tutustuu kysymyksiin etukäteen ja kertoo tarvittaessa kyselyn tarkoituksesta oppilaille. Kyselyn voi tehdä myös osana mediataitojen opetusta ja sitä voi hyödyntää opetuksessa esim. keskustelemalla oppilaiden kanssa aiheesta. Peruskoululaisten ei tarvitse kirjautua palveluun, mutta kaikkiin kysymyksiin tulee vastata samalla kertaa.

Muut kuin peruskoululaisille tarkoitettu kysely vaatii kirjautumista, jossa sähköposti-osoite tulee samalla toimimaan käyttäjätunnuksena. Tämä antaa mahdollisuuden vastata kyselyyn jaksoittain ja muokata vastauksia myöhemmin.

Kysely koostuu seuraavista osioista:

  • Taustatietoja
  • Sosiaalisen median käyttö
  • Oma roolini sosiaalisen median käyttäjänä
  • Tulevaisuuden väittämistä koskien sosiaalisen median käyttöä

KYSELYN OSOITE: http://smpm.edelphi.fi/

Kysely on avoinna 13.4.– 30.4.2010

Katselukerrat: 27

Kommentti

Sinun tulee olla Sosiaalinen media oppimisen tukena:n jäsen ennen kuin voit kommentoida!

Liity verkostoon Sosiaalinen media oppimisen tukena

Foorumi

Nettisivujen ja netti myynnin rakentaminen.

Jäsenen Kari Marjeta aloittama: Keskustelut Tam 16.

Vacancy for a Social Media Marketing Manager at F-Secure in Helsinki

Jäsenen Audrey Daugerheart aloittama: Keskustelut Huh 8, 2016.

F-Secure is hiring! B2B E-Commerce Manager in Helsinki, apply now!

Jäsenen Audrey Daugerheart aloittama: Keskustelut Maa 24, 2016.

Aikakauslehti opinnoissa

Jäsenen Reijo Nättiaho aloittama: Keskustelut Maa 21, 2016.

Tapahtumat

Ryhmät

Blogiartikkelit

Syksyn SeOppi-lehden mediatiedot julkaistu

Suomen eOppimiskeskus ry:n jäsenlehti…

Jatka

Lähettänyt: Niina Kesämaa, 17. kesäkuu 2016 kello 10:17

Sometu-verkottuneita kiinnostavia tapahtumia loppuvuonna 2015

Voit lisätä oman tapahtumasi Tapahtumat-osioon tai kommentoimalla tätä viestiä. Lähetimme tapahtumista verkostoviestin 23.6.15 ja uusimme viestin elokuussa koulujen alkaessa. Siihen mennessä tulleet täydennykset pääsevät siis laajaan jakeluun.…

Jatka

Lähettänyt: Anne Rongas, 24. kesäkuu 2015 kello 12:57

Taustalla vuosina 2009-2014 AVO-hanke

© 2017   Created by Ville Venäläinen.   Toiminnon tarjoaa

Merkit  |  Ilmoita ongelmasta  |  Palveluehdot