Oppimispolulla kokeillen
Elokuussa 2012 Avoin innovaatio-ympäristö -kokeilu (toisilta nimiltään "Some Menee Maalle" ja Palvelukehitys sosiaalisessa mediassa) oli osana Sitran Kokeilujen maaseutu -hanketta. Mukana oli 20 rohkeata toimijaa Sitralta, ProAgrialta, Maa- ja kotitalousnaisten keskuksesta sekä viidestä yrityksestä, jotka olivat Heikkilän tila, Livonsaaren leipomo, Ravintola Turengin Asema, Labbyn kartano ja Kinda Oy.
Nettikätilön ja yhteisöllisen median kouluttajan roolissa toimin innostajana, asiantuntijuuden jakajana sekä rohkaisijana. Koin, että kokeiluaika 31 päivää hurahti nopeasti ohi ja olisi ollut hienoa jatkaa pidempään tätä kokeilua. Aloitimme viikolla 31. Ensimmäiset kaksi-kolme viikkoa olivat lähinnä toimijoiden perehdyttämisaikaa yhteisöllisen median mahdollisuuksiin. Käytimme kokeilussa seuraavia yhteisöllisen median palveluita: Facebook, LinkedIn, Sometu Ning, Twitter, Purot.net wiki ja GoogleDocs. Toimijat kirjoittivat täällä Sometu Ningissä "Somemaalla:" -otsikoinnilla blogikirjoituksia. Niistä pulppusi esiin tunteiden ja toimintojen moninainen kirjo, kun kokeiltiin, opittiin ja sovellettiin uusia asioita. Avoimuus, innostus, myllerrys, kaaos, heittäytyminen, kuuntelu, ajanhallinta, jakaminen ja mahdollisuudet tuntuivat nousevan pinnalle.
Kokeilun aikana järjestettiin toimijoille kaksi yhteisöllisen median koulutuspäivää Helsingissä Sitran tiloissa yritykseni Kinda Oy:n toimesta. Ensimmäisenä koulutuspäivänä 2.8.2012 aiheena olivat elinikäinen oppiminen ja verkkopersoona, verkossa käyttäytymisen 10 kultaista sääntöä ja yhteisöllisen median mahdollisuuksia. Toimijat tutustuivat toisiinsa ja loivat profiileja eri yhteisöllisen median palveluihin. Toinen koulutuspäivä järjestettiin tasan kahden viikon päästä 15.8.2012 Helsingissä Sitran tiloissa, jolloin keskustellen ja ideoiden käytiin läpi jatkotoimenpiteitä sekä kokeilun etenemistä. Saimme ideoinnin jälkeen viimeiseksi viikoksi avattua Facebook-sivun nimeltään Ajatusleipomo, joka on luotu kuluttajien, yrittäjien ja asiantuntijoiden yhteiseksi ideointi- ja keskustelupaikaksi.
Tilastointia kokeilusta
Kokeilun aikana avoimissa verkkotiloissa kirjoitettiin 21 blogikirjoitusta (11 toimijaa kirjoitti) Sometu Ningissä, luotiin 24 keskustelunavausta LinkedIn-ryhmään (75 ryhmän jäsentä), lähetettiin #somemaalla hashtagilla 51 twiittiä ja 30 retwiittiä Twitterissä (16 eri viestittäjää, 23 eri RT-viestittäjää), luotiin 13 materiaalisivua tiedon jäsentämistä ja tallentamista varten Purot.net wikiin (12 toimijaa mukana), luotiin Ajatusleipomo-sivu Facebookiin, saatiin 118 tykkääjää Ajatusleipomon sivulle, luotiin Turun tee-se-itse kauppa -sivu Facebookiin ja saatiin 135 tykkääjää Turun tee-se-itse kaupan sivulle.
Lisäksi suljetussa verkkotilassa salaisessa Facebook-ryhmässä nimeltään ProAgria konehuone käytiin ylläpidollisia ja yhteisöllisen median käyttöön liittyviä keskusteluja. Ryhmässä julkaistiin 131 statusviestiä, joiden kirjoittajina olivat 17 eri toimijaa. Ryhmässä julkaistiin 171 linkkiä ja kommentoitiin 317 kertaa.
Tarkemmat luvut kerättiin talteen GoogleDocs-taulukossa.
Google-haku 2.9.2012 hakusanoilla "somemeneemaalle" tuotti 170 tulosta, "somemaalla" 544 tulosta, "palvelukehitys sosiaalisessa mediassa" 87 tulosta, "ajatusleipomo" 145 tulosta ja "kokeilujen maaseutu" 191 tulosta.
Varaslähtö tulevaan!
Keskiviikkona 19.9.2012 klo 11.00-17.00 Helsingissä järjestetään Sitran Varaslähtö tulevaan! -kutsuvierasseminaari. Verkko-osallistuminen on avoin kaikille; ilmoittaudu 5.9.2012 mennessä. Seminaarissa ovat keskeisessä roolissa Sitran Kokeilun maaseutu -hankkeen kokeilut ja kokeilukulttuuri. Toimijat osallistuvat tähän seminaariin.
Mahdollisuuksia maistellen
Päällimmäisenä mielessä ovat toimijoiden yhteisöllisen median ja verkostoitumistaitojen kehittyminen sekä uudet yhteistyön ja tekemisen mallit. Nettikätilöinti, verkostofasilitointi, kuratointi, liveraportointi ja joukkoistaminen ovat uusia työtehtäviä, joita teen joka päivä. Suomeen on rantautunut myös uusi joukkorahoittamisen malli. Tiedon haku, jäsentäminen ja jakaminen sekä työssä ja työn ohessa tapahtuva oppiminen ja yhteisöllinen tekeminen ovat osa tämän päivän työelämää. Kokeilun aikana tarvittiin erilaisia viestintä- ja markkinointitoimenpiteitä, jotta kokeilu tuli muiden tietoisuuteen. Jokainen osallistuja oli sekä tiedon käyttäjä että tuottaja.
Huomenna 3.9.2012 on toimijoiden kokeilujakson viimeinen palautekokous etänä verkossa.
Toivon, että keskustelu uudistuvan maaseudun Suomesta jatkuu eri yhteisöllisen median kanavilla ja kokeilun toimijat sekä mukaan lähteneet kuluttajat ja asiantuntijat hyödyntävät uusia mahdollisuuksia omassa työssään sekä innovaatioissaan.
Katselukerrat: 189
Tagit: kokeilu, maaseutu, nettikätilö, proagria, sitra, somemaalla, yrittäjyys
Kommentti
Mielenkiintoista. Kiitos kaikille!
Tervetuloa
Sosiaalinen media oppimisen tukena -palveluun
Jäsenen Reijo Nättiaho aloittama: Keskustelut perjantaina.
Jäsenen Reijo Nättiaho aloittama: Keskustelut perjantaina.
Jäsenen Hannele H-H aloittama: Keskustelut. Viimeisin vastaus jäseneltä Heidi Hannele Hyppänen Kes 6.
Jäsenen Reijo Nättiaho aloittama: Keskustelut Tou 31.
Jäsenen Eija Kalliala aloittama: Keskustelut. Viimeisin vastaus jäseneltä Eija Kalliala Tou 29.
Etsin netistä sosiaalityöhön ja sosiaalialaan liittyviä blogikirjoituksia. Sosiaaliportin sivuilta löytyy blogilista.
Sosiaaliportin blogit
Seuraa blogeista sosiaalialan ammattilaisten arkea.
Muita sosiaalialan blogeja, joita…
JatkaLähettänyt: Hannele H-H, 9. kesäkuu 2013 kello 18:25
Maanantain Kalevassa 27.5.2013 oli lehtiartikkeli, jossa kerrottiin, että Suomen kouluissa käytetän tieto- ja viestintätekniikkaa niin vähän opetuksessa, että Suomea voidaan tässä suhteessa pitää lähes kehitysmaana. Jopa Turkissa, Jordaniassa ja…
JatkaLähettänyt: Hannele H-H, 29. toukokuu 2013 kello 21:09 — 2 kommenttia
© 2013 Created by Ville Venäläinen.
Sinun tulee olla Sosiaalinen media oppimisen tukena:n jäsen ennen kuin voit kommentoida!
Liity verkostoon Sosiaalinen media oppimisen tukena