Sosiaalinen media oppimisen tukena

sosiaalinenmedia oppiminen kansalaismedia demokratia viihde teknologia

Ilman someakin voi elää. Tilan täyttävät keskustelut, ruuan laitto, puutarhan hoito, luovuus ja syvällinen ajattelu. Ei lainkaan hassumpaa. Joskus tuntuu hyvältä jättää kaikki ylimääräinen pois ja keskittyä olennaiseen ja kuunnella omia ajatuksia. Sitten kun on taasen sen aika, että some kiinnostaa aidosti ja haluaa jakaa juttuja ja tekemistä niin käsiksi vaan.

Muistan kysyneeni taannoin Koistisen Marilta someasioihin liittyen, että mitä jos ei sitten seuraakaan asioita jatkuvasti, putoaako kärryiltä. Muistan Marin vastauksen: mitään korvaamatonta ei menetä, vaikka välillä sulkeekin somen kanavat pois päältä. Virta vaan jatkuu ja mukaan hyppääminen käy vaivattomasti.

Tapasin viime viikolla opiskelukavereitani ja hämmästyksekseni huomasi, miten vähän heistä oli mukana sosiaalisen median kanavissa. Epäluulo oli käsikosketeltavaa ja pohdinta syvää siitä, miksi siellä pitäisi olla, Jäin tuota miettimään, että mitä ihmiset saavat tai menettävät, jos eivät ole somekanavien äärellä. Plussana varmaan olennaiseen keskittyminen, mutta samalla miinuksena uskomattomat verkostot ja valtavan määrän tietoa.

Katselukerrat: 79

Kommentti

Sinun tulee olla Sosiaalinen media oppimisen tukena:n jäsen ennen kuin voit kommentoida!

Liity verkostoon Sosiaalinen media oppimisen tukena

Kommentoinut Pauliina Mäkelä 2. syyskuu 2012 13:31

Hei Suvi!

Sosiaalisen median juna ei ole vielä mennyt ohitse, vaan aina pääsee mukaan. Sosiaalisen median kouluttajana olen kerännyt omat koulutusmateriaalini talteen wikiin. Kuka tahansa pääsee mukaan tutustumalla näihin koulutusmateriaaleihin ja etsimällä verkosta lisää tietoa. Samoin kerään Delicious-palveluun talteen erilaisia verkosta löytämiäni linkkejä ja tietolähteitä. 

Toivotan kaikkea hyvää sosiaalisen median ihmeisiin tutustumiseen ja syvemmälle sukeltamiseen!

AVO-hanke

Blogiartikkelit

Sosiaalialan blogikirjoituksia

Etsin netistä sosiaalityöhön ja sosiaalialaan liittyviä blogikirjoituksia. Sosiaaliportin sivuilta löytyy blogilista.

Sosiaaliportin blogit

Seuraa blogeista sosiaalialan ammattilaisten arkea.

Muita sosiaalialan blogeja, joita…

Jatka

Lähettänyt: Hannele H-H, 9. kesäkuu 2013 kello 18:25

Suomen koulut tietotekniikan käytössä kehitysmaatasoa

Maanantain Kalevassa 27.5.2013 oli lehtiartikkeli, jossa kerrottiin, että Suomen kouluissa käytetän tieto- ja viestintätekniikkaa niin vähän opetuksessa, että Suomea voidaan tässä suhteessa pitää lähes kehitysmaana. Jopa Turkissa, Jordaniassa ja…

Jatka

Lähettänyt: Hannele H-H, 29. toukokuu 2013 kello 21:09 — 2 kommenttia

© 2013   Created by Ville Venäläinen.

Merkit  |  Ilmoita ongelmasta  |  Palveluehdot