Alku aina hankalaa... Pikkuhiljaa hahmottuvat erilaiset some-kanavat ja uusi maailma alkaa avautua eteen. Työ vaatii veronsa ja aikaa jää kaikista suunnitelmista huolimatta yllättävän vähän some-ympäristön tutkimiselle. Olen kuitenkin innoissani edelleen siitä, että on mahdollista tutustua "järjestelmällisesti" näihin kanaviin ja tarkoitan "järjestelmällisyydellä" noita saamiamme kotitehtäviä. Niistä voi sitten listaa vilkuilemalla katsoa, joko kaikissa kanavissa on tullut visiteerattua ja mukava huomata, että on muitakin, jotka ovat samassa aloittelijan vaiheessa. Olen kyllä opiskeluissani tutustunut wiki-ympäristöihin, mutta blogien pitäminen on aina jäänyt. Katsotaanpa miten lähtee sujumaan.
Kommentti
Kommentoinut Pauliina Mäkelä 14. elokuu 2012 14:10 Hei ja tervetuloa mukaan, Heli!
Keräsimme todellakin kotiläksyjä ensimmäisen koulutuspäivän jälkeen wikiin. Samoin muistuttelin asiasta vielä meidän omassa Facebookin konehuoneessa, joka on luotu meidän kokeilutoimijoiden sisäiseen keskusteluun.
Valitsimme Sometu Ningin yhteisöalustan, koska tänne on helppo kirjoittaa blogikirjoituksia. Näin jätimme perinteiset blogialustat väliin. Monta sosiaalisen median kanavaa tuli otettua käyttöön kerralla.
Huomenna on tarkoitus toisessa koulutuspäivässä edetä kysymysten avulla sekä keskustella tähän mennessä tapahtuneesta. Suunnittelemme myös tulevia toimenpiteitä. Lisäksi voit miettiä ennakkoon näitä asioita:
• Mieti, miten kokeilu omasta näkökulmastasi on mennyt?
• Oma ajankäyttösi, mistä aika some pöhinään?
• Valmistaudu kertomaan tarkemmin yrityscasesta (yrittäjille tarkoitettu)
Nähdään!
Tervetuloa
Sosiaalinen media oppimisen tukena -palveluun
Jäsenen Eija Kalliala aloittama: Keskustelut. Viimeisin vastaus jäseneltä Eija Kalliala keskiviikkona.
Jäsenen Reijo Nättiaho aloittama: Keskustelut Tou 12.
Jäsenen Kimmo Vehkalahti aloittama: Keskustelut. Viimeisin vastaus jäseneltä Hannele H-H Tou 8.
Jäsenen Reijo Nättiaho aloittama: Keskustelut Tou 2.
Jäsenen Krista Kindt-Sarojärvi aloittama: Sometumob. Viimeisin vastaus jäseneltä Anne Rongas Tou 1.
Pidin kollegoilleni mini-esityksen pilvipalveluista.
Jos joku muu ei ole ihan varma, mistä on kyse, tai haluaa kertoaa asiasta eteenpäin, tämä ehkä auttaa.
PILVIPALVELUT, a mini-guide: …
JatkaLähettänyt: Krista Kindt-Sarojärvi, 3. toukokuu 2013 kello 21:38 — 1 kommentti
SADe-ohjelman Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelukokonaisuus-hanke. Hankkeen tavoitteena on tukea
1) tukea kansalaisen oman terveyden hallintaa ja itsehoitoa sähköisten palvelujen avulla sekä
2) helpottaa palvelujen löytämistä ja…
Lähettänyt: Hannele H-H, 22. huhtikuu 2013 kello 14:25
© 2013 Created by Ville Venäläinen.
Sinun tulee olla Sosiaalinen media oppimisen tukena:n jäsen ennen kuin voit kommentoida!
Liity verkostoon Sosiaalinen media oppimisen tukena