Tämä viikko on ollut antoisa ja huomaan hurahtaneeni somen käytöön. Vielä hieman etsiskelen aikaa ja toimintatapoja somen käytöön. Torstaina tullessani junalla Kuopiosta oli hyvin aikaa tutkia ja pohdiskella eri kanavia. Kaikkeahan ei jatkossa tarvitse pitää aktiivisena, kunhan tietää ja tuntee erilaiset sovellukset ja niiden mahdollisuudet.
Mikä valtava mahdollisuus some on saada idearikkaita ihmisiä nopeasti kokoon ja miten luontevasti keskustelu käy itseä kiinnostavista aiheista. Ihmiset ohjautuvat asioiden äärelle kiinnostusten mukaan, ei enää päätä raastavaa mietintää, mistä saada kokoon asiasta kiinnostuneita, jotka haluavat antaa panoksensa kehittämiseen ja ideointiin. Entä rohkeus, mitä uskallaan laittaa arvioitavaksi ja kommentoivakasi. Mitä vaan, koska lopullinen päätös tekemisistä on aina sinulla itsellä.
Tutkimusten mukaan vilejlijät käyttävät some siinä missä muutkin. Ammatin ympärille on muodostunut monia eri kanavia, joissa keskustelu käy ja haetaan itselle sopivia ryhmiä. Alan vilkkasin keskustelu käy Agronetissä http://keskustelukanava.agronet.fi/agronet/, jossa alan ihmiset keskustelevat eri aiheista. Kävijämäärät ovat huikeat. Pohdittavaa lienee, miten nämä ihmiset saadaan kohtaamaan asiakkaiden eli kuluttajien kanssa ja onko siihen eri foorumit ja eri toimintatavat. Tämän näemme myös tämän kokeilun edetessä.
Kommentti
Kommentoinut Pauliina Mäkelä 14. elokuu 2012 13:49 Someen hurahtaminen on antoisa kokemus. Vaihtoehtoja ja mahdollisuuksia on vaikka kuinka. Pitää vain ensin miettiä, että mitä sosiaalisessa mediassa haluaa tehdä ja millaiset rajat itsellensä luo. Näitä asioita käsittelimme ensimmäisessä koulutuspäivässä ja varmasti asiat selkiintyvät jokaiselle kokeilemisen kautta.
Huomenna on vuorossa toinen kokeilutoimijoiden koulutuspäivämme, joka on teemalla hands-on eli edetään kysymysten ja kokemusten mukaan.
Tervetuloa
Sosiaalinen media oppimisen tukena -palveluun
Jäsenen Reijo Nättiaho aloittama: Keskustelut perjantaina.
Jäsenen Reijo Nättiaho aloittama: Keskustelut perjantaina.
Jäsenen Hannele H-H aloittama: Keskustelut. Viimeisin vastaus jäseneltä Heidi Hannele Hyppänen Kes 6.
Jäsenen Reijo Nättiaho aloittama: Keskustelut Tou 31.
Jäsenen Eija Kalliala aloittama: Keskustelut. Viimeisin vastaus jäseneltä Eija Kalliala Tou 29.
Etsin netistä sosiaalityöhön ja sosiaalialaan liittyviä blogikirjoituksia. Sosiaaliportin sivuilta löytyy blogilista.
Sosiaaliportin blogit
Seuraa blogeista sosiaalialan ammattilaisten arkea.
Muita sosiaalialan blogeja, joita…
JatkaLähettänyt: Hannele H-H, 9. kesäkuu 2013 kello 18:25
Maanantain Kalevassa 27.5.2013 oli lehtiartikkeli, jossa kerrottiin, että Suomen kouluissa käytetän tieto- ja viestintätekniikkaa niin vähän opetuksessa, että Suomea voidaan tässä suhteessa pitää lähes kehitysmaana. Jopa Turkissa, Jordaniassa ja…
JatkaLähettänyt: Hannele H-H, 29. toukokuu 2013 kello 21:09 — 2 kommenttia
© 2013 Created by Ville Venäläinen.
Sinun tulee olla Sosiaalinen media oppimisen tukena:n jäsen ennen kuin voit kommentoida!
Liity verkostoon Sosiaalinen media oppimisen tukena