Sosiaalinen media oppimisen tukena

sosiaalinenmedia oppiminen kansalaismedia demokratia viihde teknologia

Oppiminen on duratiivinen tapahtuma siinä missä laihdutuskin

4.9.2012

CLA (Causal layered analysis) ja duratiivinen toiminta tekojen suunnittelun kuvaajana lauseenjäsennyksen avulla sekä tekemisen modaliteetin aktanteina. Kiitos tohtori Antti kauniista sanoistasi. "Minä tajuan enkä tajua, mutta haluaisin ymmärtää". Tämä on selvennös vaikeimman mukaan, mutta kaavaileva selvennös kuitenkin.

Olen joskus naureskellut semiotiikan opintojeni alkutaivalta, kun tapana oli puhua merkin kahdesta puolesta ja kerran tuli siitä puhetta skeptikon kanssa, jolle en malttanut olla sanomatta väitteen huvittavuutta kannaltani.

Astrologiakin on symbolisten merkkien tulkintaa ja kymmenen aiheen intensiivisen opintovuoden perusteella saatoin mielestäni todenperäisesti sanoa, että merkin kahdesta puolesta puhuminen on minun mielestäni tosi lapsellista, kun minulle tulkittava horoskooppikartta on merkki, joka sisältää vähintään 12x12x10 kohtaa plus pääaspektit. Arvatkaapa oliko ilme hapan, happamampi, happamin. Semanttinen komparativismi on myös yksi kiinnostuksen kohteitani.  CLA-menetelmä suhteutettuna bahtinilaiseen suuren ja pienen traditioon sekä lauseenjäsennysoppiin on yksi tapa tarkastella merkitystä ja ns. täysiä merkityksiä tai syvämerkityksiä. Silti, aina niin paljon sanomatta jää.

Laihduttamisessa on todellakin kyseessä duratiivinen tapahtuma, josta monelle tulee kuuri eli punktuaalinen tapahtuma. Duratiivisessa tapahtumassa on pääasiassa kyse tarkasteltavan tapahtuman kestosta, joka ei aivan yksinkertainen tapahtuma olekaan. Lyhytkin oppimis- tai laihdutuspyrähdys voi olla pitkän kypsymisen ja alitajuisten työn tulos. Luova työ lienee etupäässä punktuaalinen tapahtuma, ainutkertainen.Vauvan ensiaskeleet tai konttaamisen oppiminen on  kehityshistoriallinen punktuaalinen tapahtuma, joka tapahtuu vain kerran.

Voi olla että kesto on aamusta iltaan, mutta vain yhtenä päivänä. Jos siist laihdutat joka vuoden alussa yhden päivän, laihdutuksesi on puntuaalinen tapahtuma, mutta jos laihdutat vaikkapa vuosikymmenen aamusta iltaan aina uusia kuureja kokeillen niin kyseessä on jatkuvakestoinen duratiivinen tapahtuma.

CLA kaavio löytyy osoitteista:
www.semiopoli.fi/Semiopolista semantiikkaa

Katselukerrat: 29

Tagit: CLA, Duratiivinen, ja, oppimistapahtuma, syyvaikutussuhteineen

Kommentti

Sinun tulee olla Sosiaalinen media oppimisen tukena:n jäsen ennen kuin voit kommentoida!

Liity verkostoon Sosiaalinen media oppimisen tukena

AVO-hanke

Foorumi

Muuttuvatko somepalvelut vähitellen maksullisiksi? 13 vastausta 

Jäsenen Eija Kalliala aloittama: Keskustelut. Viimeisin vastaus jäseneltä Eija Kalliala keskiviikkona.

Otteita verkosta 1 vastaus 

Jäsenen Kimmo Vehkalahti aloittama: Keskustelut. Viimeisin vastaus jäseneltä Hannele H-H Tou 8.

Suulliset esitykset & älypuhelimet 1 vastaus 

Jäsenen Krista Kindt-Sarojärvi aloittama: Sometumob. Viimeisin vastaus jäseneltä Anne Rongas Tou 1.

Blogiartikkelit

Mitkä ihmeen pilvipalvelut?

Pidin kollegoilleni mini-esityksen pilvipalveluista.

Jos joku muu ei ole ihan varma, mistä on kyse, tai haluaa kertoaa asiasta eteenpäin, tämä ehkä auttaa.

PILVIPALVELUT, a mini-guide:  …

Jatka

Lähettänyt: Krista Kindt-Sarojärvi, 3. toukokuu 2013 kello 21:38 — 1 kommentti

SADe-ohjelman Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelukokonaisuus-hanke.

SADe-ohjelman Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelukokonaisuus-hanke. Hankkeen tavoitteena on tukea

1) tukea kansalaisen oman terveyden hallintaa ja itsehoitoa sähköisten palvelujen avulla sekä

2) helpottaa palvelujen löytämistä ja…

Jatka

Lähettänyt: Hannele H-H, 22. huhtikuu 2013 kello 14:25

© 2013   Created by Ville Venäläinen.

Merkit  |  Ilmoita ongelmasta  |  Palveluehdot