Mediakasvatuksen tila Suomessa?

[Jere Rinne]

Olin eilen neitsytmatkalla Mediakasvatusseuran vuosikokouksessa. Seurassa on todella paljon syvää substanssiosaamista, ja osa aktiiveista näkyy olevan mukana Sometussakin. Esimerkiksi seuran hallituksen uudelle puheenjohtajalle, Reijo Kupiaiselle, voidaan toivottaa onnea matkaan täälläkin.

Ohi kokouksen pöytäkirjan nousi esiin mielenkiintoinen keskustelu, joka jäi kesken; mikä on mediakasvatuksen tila Suomessa suhteessa kansainvälisiin mittareihin ja osaamiseen? Esitettiin kahta täysin vastakkaista mielipidettä. Toinen ääripää piti tilannetta huolestuttavan huonona, jossa olemme täysin tippumassa kelkasta lumeen määrään katsomatta. Painavammat laskevat ohi ja ovat mäen päällä takaisin meitä nopeammin.

Toista laitaa edustavat pitivät Suomen tilaa hyvänä. Tehdään paljon tutkimusta, josta suuri osa on myös järkevää. Tutkittu tieto jalkautuu kentälle, jossa osaaminen on myös korkealla. Koettiin myös, että meidät arvostettiin kansainvälisesti korkealle.

Rivien välistä olin myös lukevani huolta uusmedian pienestä osuudesta mediakasvatuksessa. Jos tilastoihin on luottaminen, niin siellä internetissähän nuo lapset ja nuoret luuhaavat enemmän kuin katsovat vaikka vanhaa kunnon televisiota. Kohderyhmänä nuoret ovat toki mediakasvatuksessa vain yksi muiden joukossa, mutta suurin. Lyödäänkö tässä viilalla nauloja seinään vai onko mediakasvatuksessa käytössä oikeat työkalut?

Huonosti Suomen tilannetta tuntien ja vielä huonommin maailman meiningeistä tietäen, en uskalla ottaa kantaa suuntaan tai toiseen. Asia on kuitenkin varmasti keskustelun arvoinen. Missä siis kelkka on nyt ja mihin suuntaan sitä pitäisi vetää?

[Jere Rinne]

Erinomainen idea! Eikun toteuttamaan. Oma osaamiseni SL:n suhteen on hyvin vaatimatonta, mutta esimerkiksi Sanna Brauerilta löytyy kompetenssia valtavasti.

Samalla olisi hyvä sauma ja syy opetella SL:N käyttöä. Loistavaa!

[Tuomo Turja]

Hieno idea, Jouni! SL:ssä voisi olla mukava mallintaa ja testata oppimisympäristöä. Siellähän on testattu muun muassa hotellien malleja, miksei sitten koulujen.

[Jouni A. Kaipainen]

Toimin luokanopettajana 150 oppilaan alakoulussa vuosiluokilla 1. - 6. Tampereella. Kehittelen yhdessä kollegojeni kanssa pikku hiljaa, ilman mitään sen kummempia rahoituksia tai erillishankkeita, kouluni TVT -oppimisympäristöä ja mediakasvatusoppimisympäristöä sekä oppimisympäristöä missä voidaan pedagogisesti tarkoituksenmukaisesti opiskella teknologiakasvatusta niiltä osin kuin se on ihminen ja teknologia -aihekokonaisuuteen opetussuunnitelmaan kirjattu.

Meillä Tampereella on oma mediapedagogi, jota voivat kaikki koulut käyttää neuvonantajana tällaisessa työssä.

Vaikka Turjan Tuomo kommentoikin, että välinelähtöinen ajattelu ei ole hyvästä, vai miten se nyt olikaan : ) , niin minun oppilaitoksessani on hyviä kokemuksia sellaisesta toiminnasta, että ensin hommataan tarpeelliset työkalut (tietokoneet, dataprojektorit, läppärit yms.) ja sitten pohditaan opettajien kanssa porukalla miten niitä voitaisiin mahdollisimman tehokkaasti käyttää OPPIMISEN tukena ja mediakasvatuksen välineinä. Luotetaan opettajien pedagogiseen ammattitaitoon ja ajatellaan, että opettaja ikäänkuin "sulautuu" fyysiseen oppimisympäristöön oppilaidensa kanssa.

Edellä mainittuun fyysiseen kouluoppimisympäristörakenteluun liittyen ja siitä saatuihin myönteisiin kokemuksiin liittyen ehdotan seuraavaa ... koska täällä Sometussa on ympäri Suomea ja monilta aloilta asiantuntijoita ... niin miten olisi, jos vaikkapa Second Lifeen rakentaisimme yhdessä REALISTISTEN UNELMIEN KOULUN. Sen koulun voisi vaikkapa jakaa päiväkotiin, alakouluun yläkouluun ja lukioon. Sitten vain kävisimme pedagogista keskustelua REALISTISTEN UNELMIEN KOULUSSA tarvittavista pedagogisesti tarkoituksenmukaisista välineistä. Kompromissien ja yhteistyön tuloksena skenaarioni mukaan syntyisi tieto- ja viestintätekniikan ja mediakasvatuksen osalta välineistöltään tarkoituksenmukainen oppimisympäristö, joka voisi toimia pohdittuna MALLIOPPIMISYMPÄRISTÖNÄ. Olisko mitään järkee nääs?

[Juha Sopanen]

Mukavaa, että Mediakasvatusseuran vuosikokous kirvoitti ajattelua ja keskustelua. Itse en harmikseni päässyt tänä(kään) vuonna paikalle.

Kiitokset Jerelle koulutuksen tason kehuista. Parhaamme teemme. Edelleenkin medianomikoulutukseemme sisältyy ihmisä osallistavan journalismin opintoja ja mediakasvatustakin on pienimuotoisesti kiinnostuneille tarjolla. Työkenttä todella on haasteellinen, mutta hyviäkin ratkaisuja on olemassa. Täällä Turussa opetustoimi ostaa koulutus- ja ohjausplaveluja nuorisoasiankeskukselta, jossa sielläkin on muuten meiltä valmistunut ihminen tätä palvelua pyörittämässä. Tampereella on ehkä vieläkin mallikkaampi ratkaisua kiertvän mediapedagogin muodossa.

Erikoistumisopinnot ovat kiinnostaneet luokan-, lastentarhan- ja aineen opettajia sekä nuorisotyöntekijöitä ynnä muita kasvatusalan ammattilaisia. Vuoden mittainen intensiivisukellus monimuoto-opintoina työn ohessa vaikuttaisi hyvältä koulutusmallilta, mutta vaatii tietysti melkoista motivaatiota ja sitoutumista.

Olen Reijon kanssa samaa mieltä siitä, että perusopettajankoulutukseen tulisi saada enemmän ja tasalaatuisemmin mediakasvatusta opettajaopiskelijoille avaavia mahdollisuuksia. Olisikohan tässä Mediakasvatusseuralle sopiva haaste koota yhteistyöryhmää miettimään miten erilaisten järjestöjen, täydennyskouluttajien ym. toimijoiden osaamista saataisiin jalkautettua opettajankoulutuslaitoksille.

Samaa kuin kouluihinkin mukaan pääseminen se todennäköisesti vaatisi eli ulkopuolista rahoitusta.

[Taina Ek]

Koska mediakasvatus ei ole oppiaine, vaan aihekokonaisuutena ainekohtaisesti läpäisymallilla huomioitava sisältö, koulussa mediakasvatuskin integroidaan normaaleihin tunteihin, äidinkieleen, historiaan, kuvaamataitoon jne. Mediakasvatukselliset sisällöt sidotaan opetettavaan ainekseen vaikka historian tapahtumiin, esimerkiksi pohtien, miten nykypäivän media käsittelisi kyseisen ajankohdan tapahtumia. Pedagoginen lähtökohta on aina pohjalla. Mediakasvatusta harvoin opetetaan pelkkänä omana sisältönään. Tämä on varmasti yksi syy, miksi luokkaan on hankala päästä. Mediakasvatus on sidottava ainekohtaisiin tavoitteisiin ja siihen tarvitaan pedagoginen koulutus.

Monien opettajien mediakompetenssi ei ole vielä riittävä. Apua tarvitaan paljon teknisessä osaamisessa ja luovien mediavalmiuksien hankkimisessa. Varmasti myös henkilökohtaisen mediasuhteen käsittely tietoisesti on monella pohtimatta. Informaatiolukutaito on useimmilla opettajilla melko hyvä, mutta formaalin ja informaalin tiedon sekoittuminen ja median osuus luokkahuoneopetuksessa ei liene vielä selvillä. Mediakasvatuksellisten sisältöjen tuntemuksen, asian tärkeyden omaksunut opettaja, saa kyllä hankittua itselleen hyvin laadukkaista täydennyskoulutuksista, joita on jo paljon tarjolla.

Minusta olisi hyvinkin mielekästä, että koulussa olisi atk-tuen tapaan mediavalmiuksia omaava henkilö, jolta voisi pyytää apua jos oma kompetenssi ei riitä. Se, mistä varoista palkka maksettaisiin on se suuri ongelma ja varmasti syy siihen, miksi kouluissa ei ole medianomeja.

[Reijo Kupiainen]

Koulu on tässä mielessä mielenkiintoinen. Ideaalitapauksessahan mediapedagogit voisivat toimia opettajien tukena, mutta se ei ole aivan helppoa. Olisi mielenkiintoista kuulla opettajien näkemyksiä asiasta, onko ongelmana raha, OAJ, koulun toimintakulttuurit, laki vai mikä?

[Jere Rinne]

Tässä tulee mieleen omat opiskelut ja niiden kautta haettuja ratkaisuja helpottamaan koulun mediakasvatusarkea. Diakonia-ammattikorkeakoulun viestinnän koulutusohjelma koulutti medianomeja viestintäkasvattajaksi. Yhtenä ajatuksena oli, että olisimme voineet sijoittua koulujen käyttöön, opettajien avuksi, tueksi, kouluttajaksi ja mediakasvatuksen järjestäjiksi. Ongelmaksi tuntui kuitenkin muodostuvan hierarkia, jossa alemman korkeakoulututkinnon suorittaneet eivät kelvanneet tai koettiin uhaksi koulujen sisällä. (Kärjistäen, päinvastaisiakin kokemuksia toki on. Mediakasvattaja yleensä kiinnosti niissä kouluissa, joissa mediakasvatuksen tila oli jo hyvin huomioitu.)

Koulutus oli tasokasta, mediaan, journalismiin ja pedagogiaan keskittynyttä. Siksi on helppo väittää, että mahdollisuuksia helpottaa opettajien vastuuta asiasta olisi ollut paljon. Toki taustalla on varmasti paljon hallinnollisia seikkoja, jotka muuttuvat kankeasti. Sekä varmasti lukemattomia syitä ammattikorkeakoulun tunnettavuusongelmista lähtien, aina asenteisiin saakka.

Diak lakkautti tai pikemminkin muutti linjan jonkin vuoden jälkeen, vaikka valmistuneet erittäin hyvin sijoittautuivatkin työelämään (muualle kuin kouluun koulumaailmaan) ja jatko-opintoihin. Nyt samaisessa oppilaitoksessa voi erikoistua mediakasvatukseen, kohderyhmänä ovat sopivan korkeakoulututkinnon suorittaneet. Katsotaan mitä siitä seuraa.

[Reijo Kupiainen]

Kiitos Jere onnitteluista. Hieman vaikeaahan tuota tilaa sinänsä on arvioida näppituntumalta. Paljolti riippuu siitä, mitä pidetään mediaksavatuksena. Esimerkiksi TVT:n koulukäytössähän olemme "keskikastia", jos SITES-tutkimukseen on luottamista. Edelliskesänä Unescon konferenssissa David Buckingham väitti vahvasti, että TVT-opetus ja -käyttö ei ole mediaksvatusta, vaan vasta opetus mediasta. Suomessa nämä kaksi puolta tuntuvat olevan melko tasapainoisesti mukana mediakasvatuksessa, mutta painotuseroja on.

Konferensseihin osallistujana aina ajattelee, että jossain muualla on paremmin. Sitten kun kuulee esityksiä vaikeuksista, joutuukin pyörtämään kantansa. Samanlaisia ongelmia näyttäisi olevan kaikkialla ja usein ne liittyvät opettajien koulutukseen. Toki esimerkiksi laitepuolella ongelmat korostuvat kehittyvissä maissa.

Briteissä viestintälakiin on kirjattu medialukutaito. Medialukutaidon pitäisi olla kaikkein saatavilla. Lain toteuttamista valvoo OFCOM. Laki tietysti pakottaa painottamaan asiaa ja rakentamaan erilaisia mahdollisuuksia medialukutaidon opettamiselle ja haltuunottamiselle. Tällaista lakia ei Suomessa ole.

Suomessa on lukuisia järjestöjä, jotka toteuttavat mediakasvatusta ja melkoisella voluumilla (ks. Ilkka Kuukan raportti). Opetusministeriölläkin on ollut Mediamuffinssi-hanke, joka on kansainvälisesti huomattava, alle kouluikäisten mediakasatukseen keskittyvä hanke. Ongelmat ovat enemmän opettajankoulutuksessa ja tätä kautta osin kouluissa, joissa on melkoinen kirjo siinä, miten läpäisyainetta toteutetaan, vai toteutetaanko lainkaan.

[Tuomo Turja]

Vanhana mediakasvattuksen arvioijana pidon mediakasvatuksen tilaa kohtuullisen hyvänä. Ottaen huomioon, että se on kouluissa pelkkä läpäisyaine eli priorisoinneissa helposti häviöllä, kuten ympäristökasvatuskin. Välinelähtöinen mediakasvatus on ongelmallista, koska siinä välineen ominaisuudet tuppaavat korostumaan käyttäjän tai itse mediasuhteen sijasta. Elämyksellisyyden ja itseironisen ritualistisuuden huomioon ottaminen on entistäkin tärkeämpää, jotta voisi ymmärtää mielekkyyden eri mediasuhteissa ja täten saisi järkevän pohjan koko mediakasvatukselle.