Sometu ja Sosiaalinen Media

[Helge V. Keitel]

Poikkesin Sometuun. Onko mitään uutta? Minkä kokoisia yhteisöjä tarvitaan keskustelun hengissä pitämiseksi? En ole aikaisemmin käyttänyt tätä blogialustana.

Ningin blogialusta on kätevä. Kirjoitusruutu on suuri, joten tästä näkee pidemmänkin postauksen.

Kenelle kirjoitan? Tunnen Sometun jäseniä "etäisesti" online-tapahtumien ja Jaikun kautta. Anne Rongas asustaa lähellä Miehikkälässä & Kotkassa. Häneltä sain tänään Twitter-ilmoituksen.

Ville Venäläinen lienee mikkeliläinen ja yksi keskeistä aktivisteista. Villen kohtasin ensin Jaikussa ja sitten Facebookissa. Hän kutsui minut tänne.

Ubiq on tuttu kasvo Jaikusta ja sieltä tänne on bongattu muitakin. Ubiqin juttuja on ollut Hesarissa jne.

Pitäisikö meidän tietää ja tuntea toisemme paremmin, jotta nämä Ningit ja muut kehittämisympäristöt muuttuisivat aktiivisemmiksi?

Miten keskinäistä vuorovaikusta voi lisätä, jos ei ole aikaa kasvokkain tapaamisiin? Pohdin näitä kysymyksiä päivittäin työssäni. Jotkut tiimit toimivat aktiivisesti verkossa, vaikka jäseniä on vain kourallinen ja toiset eivät lähde käyntiin, vaikka väkeä olisi enemmänkin.

Mikä lääkkeeksi? Kunhan kirjoittelen...Viikonloppuja.

Terveisin
Helge

[Tuomo Turja]

Kommenttini, johon Helge viitasi edellä, pyyhkyityi valitettavasti pois. Aiha on kuitenkin mielenkiintoinen ja tärkeä. Ihmisiin sijoittaminen näkyy paitsi juhlapuheissa, kuten Helge totesi, myös silloin, kun joku työntekijä lähtee pois tai haluaa vaihtaa työpaikkaa tietoineen ja taitoineen. Silloin muistetaan kuinka paljon tämän osaamisen kehittämiseen on sijoitettu.

[Helge V. Keitel]

"Power to the people." Totta on myös, että ihmiset vaihtavat Sosiaalisen Median alustoja kuin paitaa. Aktiiviset käyttäjät hakeutuvat uusiin ympäristöihin. ERPit, CRM:t ja PDM:t adoptoivat myös elementtejä Sosiaalisesta Mediasta (SM). "Traditional CRM is dead!" väitti joku blogissaan. Yritys ei enää määrää tahtia. "The customer is in the driving seat in CRM" ja tämä tuottaa Command Control yritykselle paljon päänvaivaa.

CRM:n pitäisi ohjata myyntiprosessia nykyistä paremmin. Väitetään, että myyntihenkilöistä on tullut CRM-lomakkeiden täyttäjiä (CRM form clerks). Tietoa tuotetaan johtoa varten, mutta CRM + Web 2.0 mahdollistaisi asiakastilanteissa vuorovaikutteisen tuen hakemisen myyntitilanteessa olevalle henkilölle, joka tarvitsee 10 min pituisen asiantuntijalausunnon, jonka vanhanaikaiseen toimitukseen (seuraava kokous kuukauden päästä) mukaisesti pidentää myyntiprosessia, kun päätöksentekoon tarvittava tieto valuu asiakkaiden tietoon liian hitaasti.

Hiukan myyntitekniikkapainotteinen vastaus, mutta samanlaisia tilanteita syntyy kaikenlaisissa osaamisensiirtotilanteissa, joissa joukkoälystä olisi paljon apua. Prosessien nopeuttamisen etuja pohdin tässä kommentissani.

[Timo Rainio]

Onhan meillä olemassa ERPit ja CRM:t ja PDM:t, joissa tietoa on välitetty ennenkin. Niillä on tehty jopa paljon samoja juttuja kuin mihin liike-elämässä web2.0 voitaisiin käyttää. Ehkä web2.0 ja sosiaalinen media on kuitenkin juuri se heräte myös liike-elämässä tai teollisuudessa, jolla aidosti panostusta siirrettäisiin vehkeistä ihmisiin. Sosiaalinen media kun niin vahvasti elää tai kuolee ihmisten innon ja aktiivisuuden kautta ja näitä uusia some -värmeitä käyttöön otettaessa ei voida olla miettimättä ihmisten roolia ja osallisuutta tekemisissä ja prosesseissa.

[Helge V. Keitel]

"Miten paljon investoidaan asenteiden ja työtapojen kehittämiseen?" Tuomo Turja kysyy. Tekniikkaan, verkostoihin, infrastruktuuriin ja työkaluihin sijoitetaan "kiitettävän suuria summia", mutta vain juhlapuheissa aidosti innostutaan puhumaan "sijoituksista ihmisiin". Tietenkin tätä tapahtuu, mutta sijoitammeko aidosti oikeisiin kohteisiin? Mitkä palikat vaikkapa omassa alitajunnassani ja tietoisuudessani vaatisivat uudelleenjärjestelyä? Oppimisen ja koulutuksen asiantuntijoilla on keinoja "tietovajeiden ja asennesolmujen" paikallistamiseen. Sen jälkeen koulutusta, valmennusta, ohjausta voidaan tarkemmin suunnata. Onko näin?

[Helge V. Keitel]

Jatkan tätä pelkokerroin keskustelua tietoisena siitä, että yrityspuolella sosiaalisen median mahdollisuuksiin ja riskeihin suhtaudutaan pelon sekaisin tuntein. Osallistui tällä viikolla Cisco Expo 2008 Helsingissä, jossa läsnä suuryritysten ICT-johtoa ja asiantuntijoita. Unified Collaboration (Cisco) tai niin kuin IBM sanoo Unified Communication and Collaboration (UCC) tekee tuloaan suuryrityksiin. IBM, Cisco, TietoEnator yms. Enterprise -ratkaisujen toimittajat tiedostavat tarpeen, mutta osaavat tietenkin myös rahastamisen taidon. Pienemmät toimijat voivat käyttää avoimia ja ilmaisia ratkaisuja, mutta suuret yritykset joutuvat panostamaan palomuureihin, turvatoimiin ja osaamisen suojaamiseen (IP = intellectual property).

Todellisuudessa suuryritykset avaavat "sisäistä keskusteluaan", mutta jättäytyvät edelleen "tietovuotojen ja muiden riskien pelosta avoimen innovaatiotoiminnan ulkopuolelle". Ymmärrän perustelut, mutta joukkoälyn hyödyntäminen jää hyödyntämättä. Erilaisten näkemysten voima ei pääse "saastuttamaan" suuryritysten systeemejä.

Tämän lisäksi tulevat tietenkin "sosiaaliset pelot". Pohdin asioita edelleen yritysten näkökulmasta. Suurissa yrityksissä on selkeät komentosuhteet ja hierarkiat, mutta Sosiaalisessa mediassa pelitilanne on avoin. Tittelit ja tehtävät eivät enää takaa suunvuoroa tai oikeassa olemista.

Toisaalta hierarkian alapäässä vaikenevat viisaasti, jotta eivät ärsyttäisi komentosuhteessa korkeammalla olevaa. Näiden yrityskulttuuristen nokkimisjärjestelmien purkaminen vie isossa firmassa vuosia.

Tässä muutamia ajankohtaisia ajatuksia epävarmuuden ja pelkojen poistamiseen. Opetusala on mielestäni tällä kertaa yrityselämää paremmassa asemassa. Opettajat ovat tottuneet jakamaan tietoa. Vanhakantaisissa yrityksissä tiedon pihtaamisesta on saattanut olla yksilölle tai ryhmälle hyötyä.

Ehkä minä tiedostamattani osallistun outsiderina tähän keskusteluun ymmärtääkseni molempia paremmin.

[Timo Rainio]

Ovatko esiintymispelko ja kirjoittamispelko sukua toisilleen ? Vai pitäisikö kysyä ovatko supliikki-ihmiset, joiden helppo esiintyä ja tuoda keskusteluissa ajatuksia vakuuttavasti esille, joskus hiukan laiskoja tai haluttomia kirjallisesti osallistumaan keskusteluun.

Ujommille ja pohdiskelevimmille ihmisille sosiaalinen media voi jopa tarjota mahdollisuuksia osallistua heille sopivalla tavalla keskusteluun ja sitä kautta saada harkittujen kirjalliseen muotoon puettujen kommenttien kautta ajatuksiaan esille ja keskusteluun. Jotenkin tuntuu, että dialogin hyvien periaatteiden noudattaminen usein unohtuu livenä asioista keskusteltaessa mutta verkkotyökalut sen sijaan on rakennettu tukemaan juuri sitä.

[Helge V. Keitel]

Ovatko esiintymispelko ja kirjoittamispelko sukua toisilleen? Jokainen julkaistuun kannanottoon sisältyvänä riskinä on "kirveen lyöminen kiveen" tai lipsahtaminen "omaan nilkkaan". Lähestyn kirjoittamista horror-osaston kautta. Kaikkea kauheaa voi tapahtua, pilkku väärässä paikassa, lauserakenne päin honkia. Saati sitten, ettei ole ajatuksen tynkää ollenkaan. Minulla pitäisi olla malttia pysyä ulkona opetusalan sisäpiirijutuista. Onhan yritysfoorumeitakin tarjolla.

Miksi kirjoitan? Puran täällä uteliaisuuttani. Yritän oppia uusia asioita siirtymällä itselleni vieraalle alueelle. Opin tuntemaan uusia ihmisiä, Ville ja Anne ovat tulleet tutuiksi: toinen Kymenlaaksosta ja toinen Etelä-Savosta. En ole tavannut heitäkään livenä. Tämä pätee valtaosaan niistä, joiden kanssa twitteroin, jaikuan ja facebookaan.

Rakennan virtuaalisia organisaatioita. En millään ehtisi elinaikanani tavata kaikkia niitä ihmisiä, jotka ovat verkostossani. Vaikka omistaisin yksityislentokoneen, pitäisi vielä olla rahaa lentobensaan ja hotellikuluihin. Sometu-toiminta, mikrobloggaaminen ja muu networkkaaminen tukee kestävää kehitystä. Tämä on kustannustehokas tapa oppia uutta.

Tekemällä oppii, tuntuu kuluneelta fraasilta, mutta siltä minusta tuntuu. Kirjoittelen fiilinkipohjalta, tavoittelen julkaisukynnyksen madaltamista. Tuen Annen ajatusta: "Opettajat ja tietotyöläiset yhteiseen rintamaan."

Kävimme IK:n kanssa 5 km iltakävelyllä kevääseen heräävässä Loviisassa. Päätin kirjoittaa, vaikka kello on jo 21:14. Hyvää illan jatkoa.

[Anne Rongas]

Mainioita verkkoverkoston ja -vuorovaikutuksen pohdiskelua. Tähän liittyen ITK-päivillä Hämeenlinnassa tuli esille pari huomion arvoista asiaa:

- Erittäin moni kertoi seuraavansa keskustelua Sometu-sivuilla, mutta olevansa turhan arka kirjoittamaan ja moni myös lupasi itse aktivoitua. Rohkeasti vain, tällaisista ympäristöistä tulee mielenkiintoisia juuri erilaisten äänten avulla. Ja toki, arvoa on silläkin, että ihmiset serurailevat.
- Toinen hauska asia oli virtuaalituttavien lähitapaaminen. Ihmiset tunnistivat toisiaan nimestä tai naamakuvakkeiden avulla tai yhteisten tuttavien kautta. Ja poikkeuksetta virtuaalinen tuttavuus madalsi puheisiin ryhtymisen kynnystä. Oli jo jotain yhteistä jaettavaa. Lisää tällaista! Opettajan ja tietotyöläisen homma on usein aika yksinäistä, joten vallan mainiota ajatusten jakaminen, keskustelu ja se, että on, keneltä kysyä apua.

[Aaro Toppinen]

Jep, maaseutu on laaja käsite, mutta vaikka ei puhuta tiettömistä taipaleista ja umpimetsästä, niin kyllä eriarvoisuus tulee kasvamaan lähiaikoina merkittävästi näissä ns. taajamissakin. Meikäläisen mökkiin taitanee nykyään jo saada 24-megaisen Adsl-liittymän ja jos omakustanteena nykäisee kuitua parisataa metriä niin pääsee gigalla kiinni seutuverkkoon. Ei lopu vauhti eikä töki. Mutta, mutta. Jos se mökki sattuu olemaan vajaan 10 kilometrin päässä, edelleenkin jonkinasteisessa taajamassa, niin 256 on se tämänpäivän vauhti ja sitä langatontakin saa vielä odotella. Kaistaa vaativat palvelut eivät ainakaan ole vähenemään päin ja muutama vuosi eteenpäin niin entisestään niitä harmittaa, jonka mökki on väärässä paikassa.
Hattua täytyy nostaa tuonne Pohjanmaan suuntaan, jossa lähes systemaattisesti ovat ryhtyneet upottamaan kuitua maahaan. Joltain peräkylältä kun ostat mummon mökin, niin on 100 megainen liittymä vakiona, vesi tosin on kannettava ämpärillä kaivosta:)

[Helge V. Keitel]

En tunne tarkkaan langattoman laajakaistan peittoa, mutta "mokkula" mahdollistaa jopa megan yhteyden. GPRS ja / tai mokkula mahdollistavat paikasta riippumattoman nettikäytön. Yhteydet eivät välttämättä ole yhteistyön este, aika, mielenkiinto, motivaatio ja onko annettavaa ovat paljon tärkeämpiä tekijöitä. Maaseutu on toisaalta laaja käsite ja katvealueita varmaan syntyy, koska "kaupallisuus" jyrää joka puolella.