Sosiaalinen media oppimisen tukena

sosiaalinenmedia oppiminen kansalaismedia demokratia viihde teknologia

Tarmon sometu-sivu

Uusimmat tapahtumat

Heli, olen itse ihmetellyt samaa. En ole mitenkään mukana Qaikun ylläpidossa, enkä ole ollutkaan.
tiistaina
Joskus meno kieltämättä muistuttaa sitä samaa kuin ensimmäisten e-learning -alustojen tullessa. Kaikki olivat niin konstruktivisteja ja mitään muuta sanaa ei saanut edes ajatella, jotta ei olisi saanut epäpätevän rupusakin leimaa otsaansa. Mutta nyt…
tiistaina
Qaikussa vaihdettiin jotain konepellin alla ja sisäänkirjautumisen estävät vanhat evästeet (cookies). Eli käypä selaimessa siivoamassa joko kaikki keksit, tai sitten qaiku.com:n keksit pois. Sen jälkeen onnistuu. Itselläni oli sama ongelma - Twitter…
tiistaina
Kun pyysit kritiikkiä niin tuli minulle sopiva kohta tiedustella että miksi Qaikuun ei ole päässyt pitkään aikaan kirjautumaan? Tai sanotaan siellä että päivityksestä johtuu mutta ei se auta kun ei pääse. Mitään sellaisia mitä siellä pyydetään poist…
tiistaina
Jep, oikeassa olet. Itse olen ollut koulusta pitäen melko kriittinen. Sitten törmäsin tuohon, että monet ottavat sen negatiivisena ja vähensin kritiikin terää - jonka jälkeen sain kerran palautetta kritiikin puutteesta. :) Vaikea miellyttää kaikkia.…
tiistaina
Pitkälti samaa mieltä kuin Harto Pönkä. Ensiksi haluaisin kuitenkin korostaa, että vastoin yleistä käsitystä kriittisyys ei tarkoita kielteisyyttä vaan kykyä arvioida jotakin ilmiötä niin, että ottaa huomioon sen myönteiset ja kielteiset piirteet.…
maanantaina
Luin tämän vasta nyt. Kritiikki ei mennyt minusta yli tai liian yleistäväksi. Se oli kuitenkin huonosti perusteltua - paremmalla aiheeseen perehtymisellä kritiiikille olisi tullut enemmän pontta. Teksti jäi kokonaisuutena epämääräiseksi heitoksi.
sunnuntaina
Kyllä he tietävät tilanteen, paremmin kuin meistä kukaan koskaan. Yksi ihminen Israelissa pystyy vaikuttamaan yhtä vähän kuin minä siihen mitä Suomi tekee. Täällä ongelmat ovet tietysti aivan eri luokkaa, mutta on paljon asioita, joita minä en hyväk…
joulukuu 16

Profiilitiedot

Mielenkiinnon kohteet sosiaalisessa mediassa (Your special intrests on social media):
Pedagogisesti mielekäs hyödyntäminen, laaja oppimisympäristökäsitys, avoimet oppisisällöt, autenttiset oppimistehtävät...
Kuka olet? (Who are you?):
Oppimispsykologi ja oppimisen sekä oppimisympäristöjen tutkija Taideoteollisen korkeakoulun MediaLabissa.
Oma sivusto/blogi (Your own site/blog):
http://tarmo.fi

Tarmo Toikkanen:n kuvat

Lataa...

Tarmo Toikkanen:n blogi

Tarmo Toikkanen

Ajatelmia oppimisesta - kerro omasi

Oppiminen.com-osoitteessa on parhaillaan kertymässä 102 (h)ajatelmaa oppimisesta. Ensimmäiset kymmenen on jo kirjoitettu. Osallistu ja kerro oma ajatuksesi aloitupostaukseen kommenttina, niin se nostetaan hajatelmaksi. Nyt runosuoni pulppuamaan!

Lähetetty 27. marraskuu 2009 kello 14:37 ‚Äî

Tarmo Toikkanen

Wikiopiston Avokurssi käynnistyi

Wikiopiston syksyn kurssi Vapaiden ja avointen oppiresurssien tuottaminen on käynnistynyt. Vielä ehtii ilmoittautumaan, jos ei ole kurssia huomannut. Lisätietoja kurssin blogista.

Lähetetty 28. syyskuu 2009 kello 14:44 ‚Äî

Tarmo Toikkanen

Auta erottamaan "oppimisympäristö" ja "oppimisalusta"

Suomalaisessa Wikipediassa nämä kaksi termiä ovat olleet yhdistettynä, ja artikkeleiden taso on ollut muutenkin aika heikko. Aloitin nyt suon ruoppauksen erottamalla artikkelit toisistaan:

http://fi.wikipedia.org/wiki/Oppimisymp%C3%A4rist%C3%B6

http://fi.wikipedia.org/wiki/Oppimisalusta

Nyt tarvittaisiin Sometulaisten apua näiden artikk… Jatka

Lähetetty 3. elokuu 2009 kello 14:59 ‚Äî 8 kommenttia

Tarmo Toikkanen

Sosiaalinen media opetuksessa -kirja on nyt verkossa (ja sosiaalisessa mediassa)

Vaikka kirjan ilmestymiseen on vielä reilu kuukausi, alkavat sen verkossa olevat tukipalaset olla jo vähitellen kasassa, enkä malta niitä pitää piilossa. Joten tässä linkkejä.

Pääsivusto (joka kirjassakin mainitaan): www.sosiaalinenmediaopetuksessa.fi (osat sivustosta ovat vielä hyvinkin työn alla)

Blogi: blogi.sosiaalinenmediaopetuksessa.fi

Diigo-ryhmä:… Jatka

Lähetetty 11. joulukuu 2008 kello 15:17 ‚Äî

Tarmo Toikkanen

IT-kouluttajien Oppiminen ja innovaatio työelämässä -seminaari on täynnä

Tilaisuudelle varatun tilan raja (40 henkilöä) tuli juuri täyteen. Nettiin toki mahtuu vielä vaikka kuinka porukkaa, mutta paikan päälle halajavat alkavat joutua jo varasijoille. No ehkä yritämme kantaa tilaan lisää tuoleja ja koettaa saada ihmiset mahtumaan...

Ilmeisesti Engeström vetää kuulijoita ihan kiitettävästi. :)

Lähetetty 12. marraskuu 2008 kello 14:18 ‚Äî 2 kommenttia

Kommenttitaulu (3 kommenttia)

Sinun tulee olla Sosiaalinen media oppimisen tukena:n jäsen ennen kuin voit kommentoida!

Liity tähän sosiaaliseen verkostoon

20. syyskuu 2009 kello 10:58 Hannu Linturi sanoi...
Pieni gallialais-otavalainen kylä kiittää! Tulevaisuuspajassa turvallisuus-avoimuus -tematiikka laajeni kolmiodraamaksi, kun ajan lisäksi kieli/kulttuuri napattiin tulkintakehykseksi. Melkein saattoi kuulla, kun päissä napsahteli kuin popcorn-myllyssä, kun ideat tervehtivät toisiaan.
30. huhtikuu 2009 kello 14:00 Pauliina Mäkelä sanoi...
Hauskaa Vappua!
24. huhtikuu 2009 kello 23:45 Pauliina Mäkelä sanoi...
Oli mahtavaa tavata ITK '09 konferenssissa - laitoin sinulle ystäväpyynnön : )
 
 

AVO-hanke

Foorumi

Tarmo Toikkanen

Opettaja-lehti: Sosiaalisen median sosiaalisuus (kriittisesti) 22 vastausta 

Jäsenen Tarmo Toikkanen aloittama: Keskustelut. Viimeisin vastaus jäseneltä Harto Pönkä Jou 22.

Jarno M. Koponen

Sosiaalinen media johtamisen tukena / Sosiaalinen media johtamisessa 13 vastausta 

Jäsenen Jarno M. Koponen aloittama: Keskustelut. Viimeisin vastaus jäseneltä Jarno M. Koponen Jou 21.

Jarmo Talvivaara

Nykyaikaa etsimässä? Suomen digitaalinen tulevaisuus? Mikä rooli sosiaalisella medialla ja eoppimisella? 14 vastausta 

Jäsenen Jarmo Talvivaara aloittama: Keskustelut. Viimeisin vastaus jäseneltä Jarmo Talvivaara Jou 16.

Janne Huovila

eHealth - terveys sosiaalisessa mediassa 3 vastausta 

Jäsenen Janne Huovila aloittama: Keskustelut. Viimeisin vastaus jäseneltä Janne Huovila Jou 16.

Tietoja

Ville Venäläinen Ville Venäläinen perusti tämän yhteisön täällä: Ning.

Merkki

Lataa...
 

© 2009   Luonut: Ville Venäläinen

Merkit  |  Ilmoita ongelmasta  |  Yksityisyys  |  Palveluehdot

Kirjaudu chattiin