Aamun idea on nimike perinnekätyri? Ala, jota ennen muinoin opiskelin, eli perinnetiede on sanastoltaan yhtä omaleimainen kuin mikä muu ala tahansa. Eniten minua viehätti erikoistermi perinteenkantaja/perinteenkannattaja. Erikoisinta sanassa oli molempien muotojen seka- ja rinnakkaiskäyttö. Varsinaista eroa ei ollut merkityksessä tai jos oli niin se ei ollut selvää oikein kenellekään. Kanta tuntui olevan molempi parempi.
Pohdin itse mielessäni sitten, kummalle kannalle…
JatkaLähetetty 5. maaliskuu 2013 kello 11:14
Olen ollut nyt jonkin aikaa kiinnostunut tulevaisuuden ja sosiaalisen tutkimuksen menetelmästä
CLA:sta ja asia etenee yli odotusten. Laitoin alitajunnan työhön. Arkistojen aarteista löytyy milloin mitäkin.
Löysin alkuinnostuksessa tekemäni prujun CLA:sta ja sen tuota pikaa tekemäni sovelluksen työni kartoitukseen SWOT-mentelmällä ja Arlan mainosta muistellen. Huomio kiinnittyy sanaan "pitäisi" mikä viittaa ajan niukkuuteen ei niinkään haluttomuuteen tai kyvyttömyyteen tehdä…
JatkaLähetetty 21. syyskuu 2012 kello 09:00
4.9.2012
CLA (Causal layered analysis) ja duratiivinen toiminta tekojen suunnittelun kuvaajana lauseenjäsennyksen avulla sekä tekemisen modaliteetin aktanteina. Kiitos tohtori Antti kauniista sanoistasi. "Minä tajuan enkä tajua, mutta haluaisin ymmärtää". Tämä on selvennös vaikeimman mukaan, mutta kaavaileva selvennös kuitenkin.
Olen joskus naureskellut semiotiikan opintojeni alkutaivalta, kun tapana oli puhua merkin kahdesta puolesta ja kerran tuli siitä puhetta…
Lähetetty 4. syyskuu 2012 kello 08:52
Yöttömän yön aikaan on varmasti hankala toimia pimeyden turvin hämärähommissa, mitä taikojen teko yleensä on. Ennenvanhaan taikoja tehtiin salassa muilta, mutta nykyään taiat ovat yleinen hupi, jota tehdään joukolla ja puhutaan avoimesti. Media on pullollaan taikuuskliseitä, joten mitään uutta sanottavaa ei ole. Kokeile jotain uutta. Kehtaatko kertoa vaihtoehtoisesta juhannuksestasi?
Alla on joitain vaihtoehtoja juhannusyön puuhiksi. Taian voi suorittaa…
Lähetetty 21. kesäkuu 2012 kello 11:07
Naistenpäivän kunniaksi olen löytänyt arkistojen aarteista seuraavan tekstin, jonka olen esittänyt THJ-järjestelmän alustuksena monia vuosia sitten. Tarina osoittaa, että olen pitkäjänteinen, näkemys on kantanut tähän päivään saakka ja hirvenmetsästyksen…
Lähetetty 8. maaliskuu 2012 kello 10:52
Tervetuloa
Sosiaalinen media oppimisen tukena -palveluun
Jäsenen Reijo Nättiaho aloittama: Keskustelut perjantaina.
Jäsenen Reijo Nättiaho aloittama: Keskustelut perjantaina.
Jäsenen Hannele H-H aloittama: Keskustelut. Viimeisin vastaus jäseneltä Heidi Hannele Hyppänen Kes 6.
Jäsenen Reijo Nättiaho aloittama: Keskustelut Tou 31.
Jäsenen Eija Kalliala aloittama: Keskustelut. Viimeisin vastaus jäseneltä Eija Kalliala Tou 29.
Etsin netistä sosiaalityöhön ja sosiaalialaan liittyviä blogikirjoituksia. Sosiaaliportin sivuilta löytyy blogilista.
Sosiaaliportin blogit
Seuraa blogeista sosiaalialan ammattilaisten arkea.
Muita sosiaalialan blogeja, joita…
JatkaLähettänyt: Hannele H-H, 9. kesäkuu 2013 kello 18:25
Maanantain Kalevassa 27.5.2013 oli lehtiartikkeli, jossa kerrottiin, että Suomen kouluissa käytetän tieto- ja viestintätekniikkaa niin vähän opetuksessa, että Suomea voidaan tässä suhteessa pitää lähes kehitysmaana. Jopa Turkissa, Jordaniassa ja…
JatkaLähettänyt: Hannele H-H, 29. toukokuu 2013 kello 21:09 — 2 kommenttia
© 2013 Created by Ville Venäläinen.