Muotoilin Pohjois-Haagan kotivujen uudistamiselle 10. välitavoitetta vuodelle 2008-2009. Ensimmäiset viisi huipentuivat uudistettujen sivujen julkaisuun.
1. Kotisivujen tavoitteista sovittu
2. Sisältö toiveet tunnistettu
3. Sopivat nettityökalut tunnistettu
4. Kotisivut siirretty uudelle alustalle
5. Kotisivut uudistettu ja julkaistu
Kesä hidasti projektin etenemistä, mutta nyt asiat etenevät jälleen. Viisi jäljellä olevaa tavoitetta liittyy nettisivujen istuttamiseen osaksi asukkaiden muuta toimintaa, aktiiviseksi paikallismediaksi.
6. Kotisivuja markkinoitu alueen sidosryhmille
7. Asukkaille tarjottu kotisivujen käytön opastusta
8. Kotisivujen kävijämäärä on noussut XX%
9. Sidosryhmät osallistuvat sisällöntuottamiseen
10. Kotisivuja käytetään muun toiminnan tukena
Kotisivuista on suunnitteilla lehtijuttu Haagalaiseen. Ilmoitustauluilla voisi myös mainostaa sivuja samoin kirjastossa. Opastan ensi lauantaina halukkaita kotisivujenkäytössä Pohjois-Haagan syystempauksessa. Viimeiset kaksi tavoitetta voidaan katsoa toteutetuiksi viimeistään kuluneella viikolla Lassilan äitien uutisoidessa paikallisen leikkipuiston pelastamisesta. Syksyllä on tarkoitus järjestää yleisötilaisuus aluefoorumi-toiminnasta, jonka toivon ottavan kipinää asukkaiden ja muiden tahojen parissa.
Osaisiko joku vinkata kaupunkitutkijan jota kiinnostaisi tutkia/tukea Pohjois-Haagan, joka kuvaa asukkaidensa puolesta hyvin pienois-Helsinkiä, kehitystä?
Kirjoitin blogiini mediankin kiinnostusta keränneestä
Lassilan äitien tempauksesta.
Ideoita ja ajatuksia otetaan vastaan. Kuinka asukkaita voisi innostaa tuottamaan sivuille sisältöä?