Sosiaalinen media oppimisen tukena

sosiaalinenmedia oppiminen kansalaismedia demokratia viihde teknologia

Hei

Saatan parhaillaan pientä SoMe kirjaprojektia painoon ja mietin lauantaiehtoon kunniaksi jonkinlaista johdantoa kirjan takakanteen. Olisin kovin otettu joku viitsisi kommentoida alla olevaa tekstiä. Esimerkiksi ketä muita tulee mieleen Howard Rheingoldin ja Ted Nelsoninen lisäksi aikamme visionääreistä. Myös tuo kolmas kappale tiedon olemuksesta kutittaa vielä vähän. 

--

Kyse on ajattelumallien ja rakenteiden muutoksesta


Yhteisöllinen media ja sen mukanaan tuoma uusi tapa viestiä ei suinkaan ole muusta yhteiskunnallisesta kehityksestä irrallaan oleva ilmiö. Se on osa internetin ja sähköisen viestinnän liikkeelle panemaa paljon suurempaa muutosaaltoa. Vaikka näemme tämän muutoksen parhaillaan välineiden ja viestintätapojen kehittymisen kautta kyse ei ole vain uusien työkalujen esiinmarssista. 


Teknisen muutokset ovat oikeastaan vain päällä oleva kerros joka tuo esiin sen mikä on ollut syntymässä taustalla jo vuosikymmenien ajan. Meneillään olevan kehityksen alkulähteitä ovat Howard Rheingoldin, Nicolas Negroponten, Ted Nelsonin, Tim Bernes-Leen ja monien muiden heidän kaltaistensa visionäärien työ, josta suurin osa tehtiin lisäksi jo ennen internetin syntyä. Ted Nelsonin kaltaisten visionäärien ajattelun tavoitteena ei ole ollut sähköistää viestintää, vaan löytää ihmisten väliseen kommunikaatioon ja tiedon jakamiseen liittyviä uusia ja mullistavia mahdollisuuksia.


Heidän ansiostaan myös käsityksemme tiedon olemuksesta elää parhaillaan historiallisen voimakasta murrosta. Tähän astiset mallit, joiden mukaan tietoa on pyritty varastoimaan heirarkisiin järjestelmiin myöhemmin hyödynnettäväksi ovat auttamattomasti vanhentuneita. Hierarkisen tiedon tilalle on tullut linkittämiseen perustuva reaaliaikainen ja nodaalinen tietoavaruus jossa tiedon sijaintipaikalla ei ole merkitystä. Hyvinkään varastoitu tieto kun ei sinällään hyödytä ketään. Vasta kun tieto saadaan virtaamaan yritysten, sidosryhmien ja sen asiakkaiden välillä se luo todellista lisäarvoa. Merkitykset ja lisäarvo syntyvät tietoa hyödyntävien ihmisten välille ja heidän toimestaan.


Kirjamme haastateltava Sitran yliasiamies Mikko Kosonen kuvaa tilannetta näin: 


”–Olemme Suomessa edelleen teollisen ajan rakenteiden ja ajatusmallien vankeja. Haasteenamme on uudistua näistä vanhoista rakenteista ja malleista kohti ihmis- ja ratkaisukeskeistä palvelutaloutta.” 

Kososen mukaan luopuminen teollisen ajan malleista tarkoitaa muun muassa sitä, että yritysten johtamisessa on käynnissä suurin muutos kahteensataan vuoteen. Hänen mukaansa asian ydin on siinä, että palveluajan yritystä johdetaan aivan eri opein, kuin teollisen ajan yritystä. 


Uudessa tilanteessa johdon ja hallinnon tehtävänä on toimia mahdollistajana joka tarjoaa työntekijöilleen henkisiä ja fyysisiä työkaluja joilla he voivat toteuttaa itseään. Hänen mukaansa muutos on niin iso että se ei tapahdu hetkessä vaan saattaa veidä jopa sukupolvien ajan. Hänen mukaansa oppimisella ja opettamisella tulee olemaan ratkaiseva rooli uusien toimintakulttuureiden käyttöönotossa.


Aiheeseen liittyvät 2 videota:


http://www.youtube.com/watch?v=nSW8Xe74Dhs


http://www.youtube.com/watch?v=d9bDo0YoRxI


Kiittäen: Jesse Soininen

Tagit: Howard, Jesse, Kirja, Kosonen, Mikko, Nelson, Rheingold, Soininen, Ted, Xanadu, Lisää...mediasta, yhteisöllisestä

Katselukerrat: 45

Vastaukset tähän keskusteluun

Ja kuten huomaatte, teksti odottaa myös kustannustoimittajan hellää kättä;)
Hei Jesse. Hankala kommentoida takasivun tekstiä kun ei ole lukenut vielä kirjaa ;-) Puhun perusyrittäjän näkökulmasta:

Käytännönläheisyyttä enemmän ja guruilua vähemmän. Pitäisi päästä tunnelmaan, että hei, tämä kirja vastaa siihen muutoshaasteeseen ja -problematiikkaan jota yrityksessämme/yhteisössämme on käynnissä juuri nyt.

Kauppakamari-koulutuksen kysymyslistanne oli suggeroiva (pystyin hyödyntämään sitä omiin juttuihini)

Parasta tekstiosuutta mielestäni on tämä tyyli "Vasta kun tieto saadaan virtaamaan yritysten, sidosryhmien ja sen asiakkaiden välillä se luo todellista lisäarvoa. Merkitykset ja lisäarvo syntyvät tietoa hyödyntävien ihmisten välille ja heidän toimestaan."

Yhteisöllinen media osana yrityksen arkea. (hyvä kiteytymä, kaipaisin lisää sitä arkea)

Kyse on ajattelu- ja ansaintamallien muutoksesta. Yhteisöllinen media -kirja valottaa tätä muutoskeskustelua sekä käytännöllisesti että taustoja perustellen. Yhteisöllisyys on osallistamista, vuoropuhelua ja vaikuttavuutta uusien helppojen ja halpojen yhteisöalustojen päällä. Markkinat muuttuvat nopeammin kuin toimintamallimme. Pysy mukana vauhdissa ja ansaitse paremmin yhteisöjen avulla.

Videolinkit avasivat hyvin kirjan henkeä (luulen ;-) Järjestäkää muuten julkistaminen livewebinaarin välityksellä. Verkkoasiantuntija antavat silloin teille loistavia sivusivalluksia ja helmioivalluksia tahi päättömiä luovia rönsyilyjä.
Hei Jesse! Kovin on pitkä teksti takakanteen. Vaikuttaa ennemmin sopivalta tekstiltä kirjan esipuheeseen. Takakanteen laitetaan yleensä 2-3 tekstikappaletta, jotta ne ehtii kirjakaupassa kirjakappaletta käsissään pyöritellessä nopeasti silmäillä. Siinä pitäisi suoraan kertoa, mitä lukija saa irti tästä kirjasta. Eli mitä aiheita käsitellään, mitä uutta tuodaan esiin. Tässäkin tekstissä sitä toki on, mutta liian pitkässä ja vaativassa muodossa, omasta mielestäni.
Tuhannet kiitokset!

Kirja lähti painoon ja teksti on nyt merkittävästi lyhempi ja arkisempi. Loistava idea tuo webinaari julkistus.

Tämä kohta lämmitti erityisesti meiltä:

– ”Kyse on ajattelu- ja ansaintamallien muutoksesta. Yhteisöllinen media -kirja valottaa tätä muutoskeskustelua sekä käytännöllisesti että taustoja perustellen. Yhteisöllisyys on osallistamista, vuoropuhelua ja vaikuttavuutta uusien helppojen ja halpojen yhteisöalustojen päällä. Markkinat muuttuvat nopeammin kuin toimintamallimme. Pysy mukana vauhdissa ja ansaitse paremmin yhteisöjen avulla”.

Loistavasti kiteytetty. Saako tuota käyttää? Olet jo ansainnut oman kirjasi.

Sama koskee Tarmoa, kiitos kommenteista. Pistän yhden kirjan sivuun myös sinua varten.

Jesse
Vapaasti käytössäsi tarpeitasi varten. Milloin kirja tulee muutoin ulos painosta?
Vko 39 on painon lupaama aikataulu.

Jesse
Moi Tarmo ja Vesa,

Kirja yhteisöllisestä mediasta on nyt ulkona ja olen varannut teille molemmille oman kappaleen.
Laittakaa minulle omat osoitteenne mailiin: jesse@exendo.com niin pistän kirjat postiin.

Jesse

Terve

Kirja näyttäisi käsittelevän asioita, joita meiltäkin kysytään aika usein. Mistä tuo kannattaisi tilata?

Terv. J-P Puro
Hei

Mukava kuulla että olet kiinnostunut.

Kirjan voi tilata osoitteesta: www.yhteisollinenmedia.fi
tai suoraan linkistä:
http://www.kauppakamarikauppa.fi/index.php//Kaikki-tuotteet/Yhteiso...

Jesse Soininen
Moi

Jep, pistin kirjan kamarin kautta tilaukseen. Sovin saman tien VS-Yrittäjä -lehden kanssa, että teen kirjasta arvostelun/esittelyn marras- tai joulukuun lehteen. Vaikuttaa mielenkiintoiselta.

Terv. JP
Hieno homma ja kiitos jo etukäteen arvostelusta!

Jesse

PS. klikkaa mukaan sähköiseen yhteisöömme:

http://yhteisollinenmedia.ning.com

RSS

AVO-hanke

Keskustelufoorumi

Parviälyä yrityksiin? 6 vastausta 

Aloittaja: Janne Ruohisto. Viimeisin vastaus jäseneltä Leo Junno Hel 14, 2012.

Vinkkejä järjestelmähankintaan (CRM, uutiskirje ja verkkokauppa) 6 vastausta 

Aloittaja: Anne Penttinen. Viimeisin vastaus jäseneltä Vesa Ilola Maa 17, 2011.

Sosiaalinen media yrityksissä -aiheesta uutisointia ja bloggausta netissä 19 vastausta 

Aloittaja: Pauliina Mäkelä. Viimeisin vastaus jäseneltä Anne Rongas Mar 5, 2010.

More learning and less e? 28 vastausta 

Aloittaja: Jorma Sonninen. Viimeisin vastaus jäseneltä Tom Laine Lok 20, 2010.

Kirja yhteisöllisestä mediasta - pyydän kommentteja johdantoon 11 vastausta 

Aloittaja: Jesse Soininen. Viimeisin vastaus jäseneltä Jesse Soininen Lok 12, 2010.

Blogiartikkelit

Mitkä ihmeen pilvipalvelut?

Pidin kollegoilleni mini-esityksen pilvipalveluista.

Jos joku muu ei ole ihan varma, mistä on kyse, tai haluaa kertoaa asiasta eteenpäin, tämä ehkä auttaa.

PILVIPALVELUT, a mini-guide:  …

Jatka

Lähettänyt: Krista Kindt-Sarojärvi, 3. toukokuu 2013 kello 21:38 — 2 kommenttia

SADe-ohjelman Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelukokonaisuus-hanke.

SADe-ohjelman Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelukokonaisuus-hanke. Hankkeen tavoitteena on tukea

1) tukea kansalaisen oman terveyden hallintaa ja itsehoitoa sähköisten palvelujen avulla sekä

2) helpottaa palvelujen löytämistä ja…

Jatka

Lähettänyt: Hannele H-H, 22. huhtikuu 2013 kello 14:25

© 2013   Created by Ville Venäläinen.

Merkit  |  Ilmoita ongelmasta  |  Palveluehdot