Sosiaalinen media oppimisen tukena

sosiaalinenmedia oppiminen kansalaismedia demokratia viihde teknologia

Perinteinen kesätapahtumamme Qelluntai muuttui Virtuaali-Qelluntaiksi, joka toteutetaan elokuun lopulla viikolla 35. Teemana on liikkuva yhdessä oppiminen ja työskentely. Viikon aikana työstetään yhteisöllisesti virtuaalirasteja erilaisin palveluin ja sisällöin, joissa korostuu liikkuva ubiikki luovuus.

Tulkaa mukaan kehittämään Virtuaali-Qelluntain palveluita ja sisältöjä, pedagogiikkaa ja viestintää!

Tagit: AVO, Qelluntai, SoMy, Sometu

Katselukerrat: 94

Vastaukset tähän keskusteluun

Hei! Olen luvannut esitellä Virtuaali-Qelluntaissa xTune-palvelua ja parvityöskentelyä.

Parvityön ja xTunen idea on lyhykäisyydessään seuraava: Jokaisella on oma henkilökohtainen asiantuntijaprofiili jossa osaaminen ja kiinnostus on kuvattu visuaalisesti taitopilvessä. Kuka tahansa pystyy nopeasti ja helposti  jonkun jakamaan idean, ongelman tai projektin, ja perustamaan ryhmän eli parven asiantuntijoita asian ympärille. xTune etsii henkilöt, joilla on sopivaa osaamista ja/tai kiinnostusta ja kutsuu heidät apuun. Osallistuminen on aina vapaaehtoista ja osallistumisen taso voi vaihdella. On tekijöitä, auttajia ("mikrotaskaajia") ja seuraajia ("lurkkijoita"). Osallistumista kannustetaan läpinäkyvyydellä ja sosiaalisella tunnustustamisella.

Yhdessä voitaisiin katsoa, voisiko sometu-verkosto innostua ja hyötyä tällaisesta uudenlaisesta toimintatavasta ja palvelusta. 

Kiitos, Janne! Sukellus xTunen testikäyttöön käynnistää oivallisesti Virtuaali-Qelluntain liikkuvan yhdessä oppimisen luontoretken someen. 

Virtuaali-qelluntain ilmiöt herättivät minut pohtimaan sopivaa abstraktiotasoa. Liian konkreettinen tehtävä rajaa oppijoita, liian abstrakti taas ei innosta tai ohjaa. Missä oikea väli? Tässä dy/danin pari erinomaista tekstiä aiheesta. Kirjoitukset ovat sarja, joten molemmat kannattaa lukea. Ja ajatuksella.

Abstracting abstraction: http://blog.mrmeyer.com/?p=14619

Concretizing abstraction: http://blog.mrmeyer.com/?p=14620

Tarmo,

Kiitos. Linkeistä avautuu pohdittavaksi paljon hyvää asiaa abstrahoinnista ja konkretisoinnista.

Virtuaali-qelluntain rastikartassa on abstrakteja ilmiöitä, joita voidaan konkretisoida reiteillä ja sisältötehtävillä. Niitä voidaan rakennetaan etukäteen tällä viikolla tai lennossa ensi viikolla.

Heitän tähän esimerkiksi muutaman nopeasti mieleeni nousseen konkretisoinnin: ilmiö "aika" voisi työn ja yhteiskunnan reitillä konkretisoitua stressin tai ajanhallinnaksi, oppimisreitillä oppimistehtävien laajuuden arvioinniksi tai oppijoiden yhteisen ajan löytämiseksi, runoreitillä pohdinnaksi hetkestä ja ikuisuudesta ja ohjereitillä ajankäytön hallinnan vinkeiksi tai ohjeiksi.

Ilmiöiden konkretisoinnissa voidaan käyttää tutkivan oppimisen menetelmiä:

  1. muotoillaan ryhmää kiinnostava tutkimusongelma
  2. heitetään kehiin siitä syntyvät ajatukset
  3. arvioidaan kriittisesti, mihin suuntaan jatketaan
  4. etsitään syventävää tietoa
  5. tarvittaessa jatketaan syventävällä ongelmalla -> omia ajatuksia -> arviointia -> lisää syventävää tietoa.

Sometun virtuaali-qelluntaissa yhteisöllisen työskentelyn ja tiedonrakentelun suolana ovat eri vaiheissa käytettävät uudet ja vanhat some-palvelut.

Ensimmäinen ajatus oli tehdä verkkoteknologioihin liittyviä rasteja, mitä on tehty jo aiemmin mm. AVO-koulutuksissa tyyliin: blogirasti, wikirasti, mindmaprasti. Sitten hahmottelu kulki siihen, että ehkä ennemmin toiminnallisuuksien kautta eli kirjoittaminen, piirtäminen, informaation jäsentäminen. Siitä todettiin, että monet verkkoteknologian eivät mene selvästi yhden toimintakategorian alle ja jotenkin liian telinevoimisteluksi tuokin olisi jäänyt. Sitten puhe kääntyi ilmiöihin. Bremenin Übersee-museo on aikaa sitten jäsennellyt 7 maailman mittakaavan isoa muutoksessa olevaa ilmiökenttää, kattoteemoja.

Niin kuin pedagogilla aina, nyt on vekkuli tehtävä väsätä erilaisia aktivoivia harjoittelupaikkoja, joissa on tarjolla kutkuttavaa tekemistä, mielenkiintoinen ympäristö, riittävän matala kynnys osallistumiselle. Ei varmasti osuta ideaalitasolle heti ja kaikessa eikä varmasti myöskään tällainen someseikkailu kiinnosta kuin muutamia. Idea hioutuu kokeilun myötä. Ihmiset ovat myös erilaisia. Siksi pidän arvokkaana, että voimme tarjota myös osallistujille mahdollisuuksia rakentaa omia rasteja.

Tarmo, tämä esille nostamasi konkretia-abstraktio -problematiikka on kiva tarkkailtavaksi. Voimme reflektoida havaintoja tapahtumaviikon lopulla 27.8. Silloin tapaamme klo 14-15 AC:ssa (ks. ohjelma).

Jo nyt voin sanoa, että valmistelutyö on ollut mielenkiintoista, koska olemme yhdistäneet monen ihmisin aivoituksia. Ensimmäinen työpaja tuotti myös hyvää palautetta ohjeiden ja kotisivun muotoiluun. Meillä on yhden koulutuspaketin harjoituksena ohjeiden laatiminen verkkototeutukseen. Se on vähän kimurantimpi asia kuin tehtävämonisteiden ohjeet. Miten luoda selkeät ohjeet, riittävästi muttei liikaa? Siinäkin yksi tarkkailtava asia, jossa on paljon opittavaa.

Anne, 

Kuvaat havainnollisesti virtuaali-Qelluntain rakentamisprosessia. Mahdollisuuksia on hurjasti; ensi viikolla nähdään, mitä oikeasti tapahtuu. Reflektointi on perjantaina 31.8. klo 14 - 15 AC:ssa.  :)

Tässä vielä linkki suunnittelumuistioon, jossa luonnostelimme toteutusta. Sometu-henkeen on kuulunut hyppy tuntemattomaan. Asioita tehdään, kokeillaan, jalostetaan ja iteroidaan. Muun moassa itse olen oppinut Sometun kautta tavattoman paljon webinaarityöskentelystä sekä etä-lähiläsnäolon synkronoinnista. Sellaista koulutusta ei saa varmasti vieläkään mistään. 

Meillä oli tässä Virtuaali-Qelluntain ideoinnissa vahvasti Eijan kanssa kaksi ydinajatusta. Ensimmäinen oli yhdessä tekeminen eli ei pelkkiä soolosuorituksia vaan todellisen yhteisen mahdollisuuksien tutkiminen, niin työssä, oppimisessa kuin vapaalla (näistä syntyivät nuo kolme reittiä). Toinen oli välinekeskeisyydestä irtautuminen. Sosiaalista mediaa on lähestytty ja edelleen varsinkin mobiilirintamalla lähestytään käyttöjärjestelmien, sovellusten, ohjelmien, palveluiden yms. teknologis-rakenteellisten asioiden kautta. Me halusimme luoda puitteet sisällölliselle yhteistekemiselle.

Rakkaat qelluntalaiset, sommaren är kort (ja oli Suomessa sateinen). Onneksi vietimme heinäkuun Madridissa ja Toledossa. Äsken tajusin, että Qelluntai jatkuu tai muuntui virtuaaliseksi, mikä Nälkämaan horisontista katsottuna on mainio asia. Live-osallistumista rajoittaa se, että täältä on pitkä matka joka suuntaan. Mikä rajaa osallistumista. Elokuun Qelluntai-viikolle ajoittui minulle myös henkilökohtainen asia, joka esti osallistumisen.

Mitä voimme tehdä yhdessä? Facebookissa valmisellaan i2 = innovaatiojuna 2.0

  • suuntana Kainuu
  • suunnittelupalaveri Kainuun Nuotassa (Kajaani) 14.9.2012
  • etsimme toimintatonnin tarjoajia ja kiinnostavia pähkinöitä
  • matka on pakosta kahden päivän mittainen
  • yritämme striimata tai podcastata tietoa suunnittelupalaverista
  • teemoja: kylät, koulut, etä, pilvipalvelut paperitehtaalla (Renforsin ranta), teknologiakylä ja matkailu, ympäristöteknologia, peliosaamisen koulutus KAMK

Kaikkea muutakin on ehtinyt tapahtua vuoden 2010 Qelluntai-osallistumiseni jälkeen, jossa ydinteemana on mm Digital Direct Avenues: miten mennään maailmalle verkkoja pitkin (hyvät, pahat ja rumat).

Elokuinen iltatervehdys Jataniemestä

Helge

Helge,

Kiitos lämpimästä viestistäsi ja upeasta kuvasta.

Virtuaali-Qelluntain https://sites.google.com/site/yhdessatekeminen/ rastipoluilla työstetään puuharasteja http://www.thinglink.com/scene/294330428788047874 !Vinkkejä ajanhallintaan, luonnon muuttoliikeen tutkimista, some ja ilmastonmuutos, oppiminen ja ihmisoikeudet, vuorovaikutus opiskelussa, runoja, laajennettua todellisuutta. Tule mukaan yhdessä luomaan ja ideoimaan!

Linkit aloituswebinaarin 27.8.12 tallenteisiin ovat Virtuaali-Qelluntain ohjelma-sivulla https://sites.google.com/site/yhdessatekeminen/ohjelma

Ensi vuoden Qelluntaissa voisimme yhdistää virtuaalisuutta ja kohtaamista kasvokkain.

Innovaatiojuna kiinnostaa.

Terveisiä sinne! Sinulla voisi olla ideaa tuonne osastolle maailmantalous. Jatkamme myöhemminkin Virtuaali-Qelluntain ideaa, kuten Eija totesi, soveltaen lähi-qelluntaan. Innovaatiojunan ensimmäinen versio oli hieno. Jatkolle varmaan löytyy kiinnostusta.

RSS

AVO-hanke

Keskustelufoorumi

Virtuaali-Qelluntai elokuussa 2012 10 vastausta 

Aloittaja: Eija Kalliala. Viimeisin vastaus jäseneltä Anne Rongas Elo 28, 2012.

Qelluntain 2012 teemat 26 vastausta 

Aloittaja: Eija Kalliala. Viimeisin vastaus jäseneltä Eija Kalliala Elo 2, 2012.

Qelluntai 2011 tapahtuman teemat 3 vastausta 

Aloittaja: Pauliina Mäkelä. Viimeisin vastaus jäseneltä Pauliina Mäkelä Kes 30, 2011.

Älytaulujen käyttöön järkeä 5 vastausta 

Aloittaja: Tarmo Toikkanen. Viimeisin vastaus jäseneltä Tarmo Toikkanen Hei 13, 2010.

Blogiartikkelit

Mitkä ihmeen pilvipalvelut?

Pidin kollegoilleni mini-esityksen pilvipalveluista.

Jos joku muu ei ole ihan varma, mistä on kyse, tai haluaa kertoaa asiasta eteenpäin, tämä ehkä auttaa.

PILVIPALVELUT, a mini-guide:  …

Jatka

Lähettänyt: Krista Kindt-Sarojärvi, 3. toukokuu 2013 kello 21:38 — 2 kommenttia

SADe-ohjelman Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelukokonaisuus-hanke.

SADe-ohjelman Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelukokonaisuus-hanke. Hankkeen tavoitteena on tukea

1) tukea kansalaisen oman terveyden hallintaa ja itsehoitoa sähköisten palvelujen avulla sekä

2) helpottaa palvelujen löytämistä ja…

Jatka

Lähettänyt: Hannele H-H, 22. huhtikuu 2013 kello 14:25

© 2013   Created by Ville Venäläinen.

Merkit  |  Ilmoita ongelmasta  |  Palveluehdot