Sosiaalinen media oppimisen tukena

sosiaalinenmedia oppiminen kansalaismedia demokratia viihde teknologia

Sometun puitteissa vedetyt kokonaisuudet ITK:ssa ovat kasvaneet vuosi vuodelta isommiksi kokonaisuuksiksi, missä otetaan myös yleisö yhä vahvemmin mukaan. Tämä kaikki on ollut mahdollista vain siksi, että moni on ottanut vapaaehtoisesti roolia tapahtumien järjestelyssä suunnittelusta aina toteutukseen saakka. Nyt kysynkin, olisitko sinä valmis liittymään valmistelujoukkoihin ja jos olet, niin millainen osallistuminen sinua polttelee? :-)

Katselukerrat: 32

Vastaukset tähän keskusteluun

Ja niin heitä oli viisi ensimmäistä ilmoittautunutta, Janne, Tarmo, Ville, Anne ja Pauliina! Lisää tarvitaan, kuka lähtee mukaan?
Moron! Voisin mielelläni olla kykyjen ja ajan puitteissa mukana tuossa café -hommelissa. Jonkun verran on tullut fasilitaattori-oppeja sovellettua ja testattua ja tällaisen järjestäminen/ideointi/toteutus tuntuisi mukavalta haasteelta.
Pohdin osallistumista ja tilaisuuteen sopviaa teemaa. Qelluntai tilaisuudessa Kello 5 Tee eli tieto tunne tahto tavoite toiminta roolileikki (23 vuoden ikäinen analyysytyökalu, josta myös sosiodraamaversio). Toisena mahdollisuutena iTraining / iTrading, joissa myös oppivan organisaation metodiikkaa.

Tampereella olin liikkellä Mikroduunilla ja siitä on kehitteillä syväanalyysi ensi vuoden alkuun.

Mutta konkreettisena esimerkkinä voisin kertoaa hajautetun energiantuotannon CHP-laitoksen sähköntuotannon diplomityön ohjauksesta vuonna 2008, suljetun ja avoimen (hybriidi) somen käytännön sovelluksesta. DI-työ tekijänä Olli Kallio / Oulun yliopisto Tuotantoalouden laitos.

Operaatioon osallistui yrityksiä, tutkimuslaitoksia ja asiantuntijoita eri puolilta Suomea ja Eurooppaa ja osa työstä mm Meksikosta käsin. Tehtävän suorittaminen olisi ollut mahdotonta ajankäytön ja kustannusten raameissa ilman somea. Olisiko tässä ainesta?

Perspektiivi 2007 - 2010, työkaluina Basecamp, Google Doc, Gmail, Skype, sähköposti, kuvankäsittely, Office-työkalut, Internet (haku), keskusteluryhmät, mobiililaitteet, snail-mail ja henkilökohtaiset tapaamiset.

* nopea läpimenoaika
* rajat ylittävä yhteistyö
* kustannustehokkuus
* hajautetun yhteistyön edut ja haitat
* asenteet puolesta ja vastaan
* lopputulos "viitonen"
Tervetuloa mukaan, Pieta ja Helge! Pieta on lisätty Café-järjestelyihin ja Helge miettii vielä omaa teemaansa.
Pauliina, opetuksen teemaaksi tuo mainitsemani DI-työn ohjaus saattaisi sopia parhaiten, mutta kuulisin mielelläni kannanottoja. En ole ollut ITK:ssa aikaisemmin, joten siksi lähestyn kysymyksillä?
Varmasti tässä on hyvää ainesta omaksi esitykseksi. Keräämme ideoita ja tekijöitä yhteen, jotta voimme lähettää ensi viikon alussa ehdotuksemme Sometu-kokonaisuudeksi ITK2011 järjestäjille.
Tähän mennessä mukaan ilmoittautuneet:
1. Helge V. Keitel
2. Tuija Marstio
3. Pauliina Mäkelä
4. Jaana Paju
5. Anne Rongas
6. Janne Ruohisto
7. Tarmo Toikkanen
8. Pieta Tukkimäki-Hildén
9. Ville Venäläinen

Lisää tekijöitä kaivataan mukaan!
Moi!

Minä ja ukot voisimme tulla kertomaan Maailman ensimmäisen Twitterin kautta tehdyn romaanin tarinan(Todellisuudesta toiseen / www.tweettaakirja.fi). Samalla herätämme keskustelua ja tarjoamme ideoita siitä, miten sosiaalisen median avulla lapset voisivat kehittää mm. kirjoitus- ja yhteistyötaitojaan. Tweettaakirja-tekniikka soveltuisi mainiosti mm. tarinoiden kirjoittamiseen hauskalla ja yhteisöllisellä tavalla.

Me olemme aika hauskoja ukkoja ja luulen että saisimme tuolla innostettua ihmisiä ajattelemaan asiaa. Ilmoitelkaa millasta hommaa.

-Einari
Myös minä mukana kaikessa missä tarvitaan :) Puheenvuoroa voin virittää tarpeen mukaan. Ja samalla lupauksella lienee mukana myös Janssonin Mervi, joka on ilmoittautunut Annelle suoraan! Puhuttiin tästä eilen, kun etsittiin ilmoittautumispaikkaa/joukkojen koontia.
Jep, olette mukana :D
Hei Einari!

Kiitos ilmoittautumisesta mukaan, voitko vielä kertoa nimeltä, että ketä ajattelit tuohon ukot-porukkaan?
Joo eli tuonne puhumaan tulevat ukot sisältävät ainakin minut, johtajamme Esa Nikkilän ja ajattelija/ideatehdas Antti Vuennon. Porukkamme kuuluvat myös koodipuolella Ville Haaraoja ja Sauli Rusanen.

RSS

AVO-hanke

Keskustelufoorumi

Idea - Iso world café -keskustelu keskiviikolle - Kukaan ei jää olan taakse! 13 vastausta 

Aloittaja: Ville Venäläinen. Viimeisin vastaus jäseneltä Pieta Tukkimäki-Hildén Huh 7, 2011.

Wanted - Osaavia tekijöitä kaivataan taas 40 vastausta 

Aloittaja: Ville Venäläinen. Viimeisin vastaus jäseneltä Ville Venäläinen Maa 2, 2011.

Ideointia 9 vastausta 

Aloittaja: Ville Venäläinen. Viimeisin vastaus jäseneltä Timo Rainio Lok 15, 2010.

Blogiartikkelit

Mitkä ihmeen pilvipalvelut?

Pidin kollegoilleni mini-esityksen pilvipalveluista.

Jos joku muu ei ole ihan varma, mistä on kyse, tai haluaa kertoaa asiasta eteenpäin, tämä ehkä auttaa.

PILVIPALVELUT, a mini-guide:  …

Jatka

Lähettänyt: Krista Kindt-Sarojärvi, 3. toukokuu 2013 kello 21:38 — 2 kommenttia

SADe-ohjelman Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelukokonaisuus-hanke.

SADe-ohjelman Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelukokonaisuus-hanke. Hankkeen tavoitteena on tukea

1) tukea kansalaisen oman terveyden hallintaa ja itsehoitoa sähköisten palvelujen avulla sekä

2) helpottaa palvelujen löytämistä ja…

Jatka

Lähettänyt: Hannele H-H, 22. huhtikuu 2013 kello 14:25

© 2013   Created by Ville Venäläinen.

Merkit  |  Ilmoita ongelmasta  |  Palveluehdot