Seminaari 28.4.2009: Oppimisyhteisöt

[Harto Pönkä]

DevelOPE-seminaarissa käsiteltiin tällä kertaa oppimisyhteisöjä.

Seminaarin esitykset ovat nyt blogissa:
http://develope.wordpress.com/2009/04/20/seminaari-45-oppimisyhteisot/

Ryhmien kommentit Qaikussa:
http://www.qaiku.com/channels/show/develope/

Voimme keskustella esimerkiksi näistä kysymyksistä:
1. Mitä haasteita näet sosiaalisen median ja mobiiliteknologian opetuskäytössä?
2. Miten tuet vuorovaikutusta teknologian avulla? Millaista vuorovaikutusta syntyy sosiaalisessa mediassa?
3. Miten otat opetuksen suunnittelussa huomioon ryhmätilanteen sosiaalisen tason ja sisältötason?

[Leena Kuure]

No niin jee!

Jouduin lähtemään kokoukseen kesken seminaarin. Harmin paikka, sillä kovin jäi mielenkiintoiseen vaiheeseen kaikki. Hyviä juttuja nousi esille ryhmän keskusteluissa. Sitä paitsi oli hauskaa piirrellä muistiinpanoja "pulpettiin" oikein luvan kanssa :D

Kolme kysymystä on tuossa yläpuolella alkajaisiksi. Mihinkähän ensin tarttuisi. Ehkäpä ykköseen. Sosiaalisen median ja mobiiliteknologian opetuskäytössä en sinänsä näe sen kummempia haasteita kuin muutenkaan opetuksen suunnittelussa ja toteutuksessa. Eli haasteita on näissä aina. Mikään ei ole koskaan valmista, koska aina uusi opiskelijaporukka tuo uudet "muuttujansa" mukaan. Opettajan pitää ymmärtää opetetettavan aihealueensa sisältö, mutta se ei todellakaan riitä. Pitää myös ymmärtää alan toimintatapoja, miten tieto on syntynyt, mitä muutoksia on meneillään, mitä käytänteitä siihen liittyy. Ja joka kerta uusi opiskelijajoukko tuo "historiallisesti muuttuneessa tilanteessa" omat intressinsä, taustatietonsa, osaamisensa, tapansa jne tekemiseen mukaan. No, ymmärrätte mitä tarkoitan. Tarjolla olevan "opetusteknologian" ymmärrys on myös oltava jollakin tasolla. Siinäkin annos luontaista uteliaisuutta on suureksi avuksi. Nääs, opettajan on turha mietiskellä aivan kertakaikkisen viimeisen päälle, miten itse haluaisi minkäkin teknologian tukemana opetuksen toteuttaa, jos valittu teknologia on opiskelijoille epäkiinnostavaa, pakollinen paha - nääs monesti heillä on paljon joustavampia päivittäisiä työkaluja itsellään. Miksi opettaja ei uskaltaisi antaa itsensä oppia jotain opiskelijoilta? Siis opetusratkaisujen pitäisi olla sen verran dynaamisia, että voi tehdä pikaisiakin muutoksia valintoihin, ettei teknologiasta tule itsetarkoitus. Tokihan sitä pitäisi siitä huolimatta yrittää pitää itseään ajan tasalla jossain määrin, ettei kävisi niinkuin aikanaan eräällä laitoksemme opettajalla (jonka pesti jäi onneksi verrattain lyhyeksi). Opetuksen aiheena oli piirtoheittimen käyttö kielten opetuksessa. Opettaja lätkäisi paksulle pahville tussilla riipustetun "kalvon" piirtoheittimelle ja ihmetteli, miksei kuva heijastu valkokankaalle. Siinä valistunut, osin "auskultoinutkin" englanninopiskelijajoukko huokaisi epätoivoisena varsinkin, kun kurssi jatkui samalla meiningillä hamaan loppuun asti kehitysehdotuksista huolimatta.

Tämmöisiä tässä tulee mieleen tällä "nuorella" . . .

[Niina Impiö]

Leena, nostit viestissäsi esille yhden erittäin tärkeän huomion, joka liittyy opettajuuteen tässä nopeasti muuttuvassa ja teknologistuvassa maailmassa. Nimittäin uskallus hypätä mukaan ennalta arvaamattomiin tilanteisiin ja halu oppia opiskelijoilta. On selvää, että opettajalla tulee olla hanskassa opetuksen toteutukseen liittyvät perusasiat, ja että hän tietää opintokokonaisuuden tavoitteet. Samalla pitää olla kuitenkin valmius "tarttua hetkeen" sellaisen ilmaantuessa. Esimerkiksi opiskelijoilla voi olla käsiteltävän sisällön suhteen asiantuntemusta, jota voidaan hyödyntää työskentelyssä.
Olin jokin aika sitten mukana asiantuntijaryhmässä, jossa käydyssä keskustelussa tuli esille, miten KV-maisteriohjelmissa voi sisällön käsittely muuttua, kun mukana on osallistujia eri maista. Kyseessä oli sisältö, joka liittyi kehitysmaiden tilanteeseen. Yhdellä luennolla opiskelijoiden joukossa oli ollut opiskelija, joka oli kotoisin kehitysmaiden alueelta. Hän oli esittänyt kommentteja aiheeseen. Osa kommenteista oli ollut kriittisiäkin ja luennoitsija oli joutunut kiusalliseen tilanteeseen. Tämä tilanne oli herättänyt kyseisessä maisteriohjelmassa laajemminkin keskustelua siitä, miten opetuksen luonne kansainvälistymisen myötä muuttuu. Osa opetushenkilökunnasta oli pitänyt sitä rikkautena, osa taas oli pelännyt oman asiantuntemuksensa puolesta.
Tulevaisuudessa opiskelijaryhmämme ovat yhä enemmän heterogeenisempia, kun esimerkiksi yliopisto-opintoihin voi hakea hyvin erilaisilla taustoilla. Siinä on meille opettajille suuria haasteita, mutta myös paljon uusia mahdollisuuksia. Valmius ja uskallus tarttua uusiin mahdollisuuksiin on mielestäni juuri sitä pedagogista asiantuntemusta.

[Leena Kuure]

Hei Niina!

Sanot, että tulevaisuudessa opiskelijaryhmämme ovat yhä heterogeenisempia ... josta meille opettajille haasteita mutta myös mahdollisuuksia. Todellakin näin on. Täytyy myöntää, että vaikka suomalaisessakin koulujärjestelmässä on edelleen monenlaista oppimis/opetuskulttuuriviritystä olemassa, esimerkiksi kansainvälisen vaihdon mukana opiskelijoita tulee hyvin erilaisista oppilaitoksista. Toisaalta taustayhteisöt voivat olla hyvin moderneja, mutta varsin usein myös äärimmäisen autoritaarisia. Todellakin, oikeastaan monesti pitää opetuksessa/ohjauksessa jälleen pitää palata ihan perusasioihin opettaja-opiskelija -suhteen selkiyttämisessä ja muissa kysymyksissä kuten velvollisuudet, vapaudet, vastuut, kuka oikeastaan on vastuussa oppimisesta jne. Se vaatii erityistä panostusta ohjauksen käytäntöihin. No, itse tässä kevään eräällä kurssilla huomasin, että pienen tavoitteita selkiyttävän johdannon sijasta jatkossa kannattaa käyttää siihen teemaan kokonainen sessio - eikä vain kansainvälisten opiskelijoiden, vaan ihan kaikkien eduksi. Sosiaalisen median käyttö opetuksessa vaatii mielestäni melkoista uudelleenajattelua, sillä se sallii entisiin oppimisympäristöihin verrattuna ihan erilaisia vuorovaikutuksen ja yhteistyön muotoja ja "karttumia" (mikähän sana tuokin on - yritän kuvata tiedon/toiminnan rakentumista ajassa uudella tavalla).

[Harto Pönkä]

Minulla ei ole juurikaan kokemusta kv-kursseista, mutta itsekin olen pohtinut, miten opetus ja oppiminen muuttuvat sosiaalisen median ja yhteisöllisen oppimisen myötä. Yksilöllistä etenemistä on paljon helpompi suunnitella/ennakoida kuin vaikkapa 5 opiskelijan ryhmän yhteisöllistä työskentelyä. Opettaja voi aina laatia tehtävänannon, mutta haasteisiin törmätään, kun opiskelijoiden työskentely johtaa eri poluille kuin oli suunniteltu.

Esimerkiksi wikissä voidaan törmätä tilanteeseen, jossa ryhmän yhteinen kirjallinen tai muu tuotos päätyy käsittelemään eri aihetta kuin mikä aluksi oli päätetty, ja jonka opettaja oli hyväksynyt. Tai sitten päädytään tekemään valitusta aiheesta liian laaja kokonaisuus, joka jää kesken, kun voimat ja kurssi loppuu kesken. Opettajan täytyy olla tarkkana - ja onneksi seuraaminen on helppoa.

Tai blogissa opiskelija saattaa innostua kirjoittamaan muistakin aiheista kuin mitkä liittyvät kurssiin. Sehän ei toki haittaa, kunhan myös kurssiin liittyvät asiat tulevat hoidetuksi. Omakin blogini sai alkunsa yo:n kurssilla.

Ehkä suurin muutos sosiaalisessa mediassa verrattuna "perinteisiin" verkko-oppimisympäristöihin on avoimuus. Edelleen voi sanoa, että se on kaikille opiskelijoille uutta. Sen merkityksen ymmärtäminen ja esille tuleminen vie aikansa. Joka tapauksessa se täytyy käsitellä jokaisen uuden opiskelijaryhmän kanssa - tai pitää ympäristöt suljettuna.

[Juha-Matti Tirilä]

Heipä taas!

Ensin ykköseen. Tuli ihan spekulaationa mieleeni, että olisiko yhtenä haasteena oppimisen perinteinen formaatti. Tyypillisesti kai kaikki materiaali ja opetuskäytännöt on sovitettu kolmivarttisiin sessioihin yhteisessä luokkatilassa, ja jos tätä toimintaa yritetään suoraan siirtää mobiiliympäristöön, homma tuntuu varmasti helposti vain kankeammalta ja sen tarkoituksenmukaisuutta voidaan ihan aiheellisesti kyseenalaistaa.

Olisiko sellaiselle muutokselle tarvetta, että oppisisällöt jaettaisiin ihan suunnitellusti pienemmiksi fragmenteiksi, joita voisi sitten luonnollisemmin poimia tarkasteluun kännykällä bussissa istuessa tmv? Tai ainakin niin, että osa kursseilla tarjolla olevasta materiaalista soveltuisi tähän, esim. etukäteistutustumiseen tarkoitettu virikemateriaali.

Kakkoseen.

Myönnän kyllä, että niissä enemmän tai vähemmän satunnaisissa yhteyksissä, missä olen verkkovuorovaikutusta hyödyntänyt, se on jäänyt vähän ulkokohtaiseksi eikä kunnon keskustelua ei ole päässyt syntymään. Tähänhän on jo joukolla todettukin, että pieni pakko auttaa mukavasti.

Ihmiset ovat huomattavan arkoja. Saattaa tosin johtua siitäkin, ettei heille ole onnistuttu kunnolla viestimään, mitä hyötyä sosiaalisemmalla toiminnalla saavutettaisiin.

[Leena Kuure]

1. Apuvvvva! ei "sisältöjä" pieniksi palasiksi! Tai ainakin saat antaa hyvän esimerkin siitä milloin se olisi suotavaa :D

2. Joo - "kunnon keskustelun" synnyttäminen vaatii tiettyjä toimenpiteitä - joskus pakkoakin (ainakin, jos on määritelty, että keskustelu on tietyistä perustelluista syistä tavoitteiden mukaista toimintaa). Kynnyksen alentaminen keskustelulle on minullakin ollut mielen päällä pitkään ja monella kurssilla ollaan ihan tästä syystä järjestetty alussa joku täysin informaali ajatustenvaihto: esim. tutustuminen, jonka yhteydessä opiskeltavaan teemaan liityviä "mielen päällä keikkuvia avainsanoja, pelkoja, toiveita jne" heitellään joukkoon (esim. tutkimuksen ohjaukseen liittyvät kurssit). Ollaanpa aloiteltu myös omien kielenoppimis/käyttötilanteiden "horror/success stories" keskustelulla (kielenoppimiseen liittyvä kurssi). Ollaan myös jaettu opiskelijoille itselleen "tuutorirooleja" - jotkut paneutuvat tekemään vain kysymyksiä joko sisältöalueeseen, osallistumiseen yleensä tms liittyen. Kysymyksien kautta yleensä keskustelu myös virkistyy, kun osallistujat eivät vaan heitä omaa esittäytymistä kehiin ja vetäydy taustalle seurailemaan.

Tämmöistä tuli mieleen

Leena

[Harto Pönkä]

Hmm. Jäin pohtimaan keskustelun ja "yhteisöllisen työskentelyn" eroa. Mielestäni keskustelun pitäisi olla aina tavoitteellista ja sitä itseään, eli osa yhteisöllistä työskentelyä. Ei koskaan keskustelua vain sen itsensä vuoksi. Keskustelu liittyy johonkin laajempaan työskentelysuunnitelmaan, josta määräytyy sen tarkoitus. Esim. tutkivan oppimisen mallissa on keskustelua useissa vaiheissa. (Tutkivasta oppimisesta on muuten keskusteltu täällä sometussakin aiemmin.)

Keskustelu pitää jollakin tavalla suunnitella eli käsikirjoittaa eli skriptata. Leena esitti hyviä ideoita siihen. Yksi hyvä keino synnyttää keskustelua on käyttää jotakin virikemateriaalia. Eli keskustelu alkaa silloin kommentoinnilla, eikä kenenkään tarvitse kirjoittaa sitä ensimmäistä viestiä, johon kaikki muut sitten vastaavat (karrikoidusti).

[Harto Pönkä]

Juha-Matti, hyvin kirjoitit pienemmistä oppisisällöistä, joita voisi lukea vaikkapa bussissa. :-) Taidat puhua joko tietäen tai tietämättäsi oppimisaihioista (learning objects). Ne ovat oppimateriaalipalasia tms., jotka täyttävät jonkin oppimiseen tai opetukseen liittyvät tarpeen. Oikeastaan ne voivat olla melkein mitä tahansa. Oppimisaihioihin liittyy myös verkko-opetusmateriaalien ja -sisältöjen standardointi, jonka tavoitteena on tehdä niistä helpommin siirrettäviä eri verkko-oppimisympäristöjen välillä. Aihepiiristä löytyy paljon luettavaa sekä verkosta että julkaisuista.

Kakkosesta itselläni on päällimmäisenä mielessä se, että liian usein ollaan vauhtisokeita. Olen tehnyt sitä itsekin, joten puhun kokemuksesta. :-) Teknologian käytössä yhteisöllisen oppimisen kanssa ei voi liikaa painottaa kahta asiaa: 1) teknologian käytön harjoitteluun pitää antaa tarpeeksi aikaa, ja 2) ryhmän tutustumiselle pitää antaa riittävästä aikaa, jos he ovat vähänkin vieraita toisilleen. Ja tässäkin pätee se "pieni pakko on hyväksi" - eli konkreettiset tehtävänannot molempiin.

[Juha-Matti Tirilä]

Joo, ehdottoman tietämättäni puhun =:] Mielenkiintoinen konsepti, ja hyvin tarttumapintaa tarjoaa tuo WP-artikkeli ja siinä listatut linkit.

Ja kyllä, aika lähellä tuossa liikutaan sitä, mitä ajoin takaa.

Leena: en osaa nyt juuri antaa (itse keksittyjä) esimerkkejä. Yritän kehitellä =:]

[Leena Kuure]

Kolmanteen kysymykseen ei kukaan ole tainnut vielä ottaa kantaa. Pikaisesti tässä nyt ennen kaffille ja kokoukseen lähtöä sanon, että ns. sosiaalinen taso lienee vaikea määritellä tilanteen, osallistujien tavoitteiden, sisältöjen ym. iloisesta ristivaikutuksesta johtuen, mutta se tietenkin on tosi, että tulee kyllä mietittyä millaisia opiskelijoita kurssilleni on kulloinkin tulossa - mitä voi tehdä ilman muuta, mitä pitää erityisesti perustella jne. Olen toiminut opettajana myös KTK:ssa, jonne opiskelijavalinnassa olivat ainakin silloin vahvana vuorovaikutus, ryhmätyö ja reflektointi noin melko lailla yksinkertaistaen. Sisään päässeet opiskelijat siellä olivat tietenkin tuttuja kaikenlaisten ryhmätyömenetelmien ja yhteistyömuotojen kanssa ja ne pystyi ottamaan jotenkin selkeänä lähtökohtana kurssin suunnittelulle. Meille englantilaiseen filologiaan päästään kirjallisen kokeen kautta. Toki suurin osa opiskelijoista on aktiivista, "kommunikatiivista" porukkaa, mutta mukana on myös mieluummin yksin töitä tekeviä. Sen takia meillä pitää esim. teknisen viestinnän opiskelijoita valittaessa painottaa kurssin keskeisiä työmuotoja ja ideologiaa etukäteen, ettei osallistujia tulisi väärin oletuksin mukaan. Nyt kaffi kutsuu!

terv. Leena