Seminaari 27.1.2009: sosiaalinen media oppimisympäristönä

[Harto Pönkä]

Täällä voimme jatkaa seminaarissa aloitettua keskustelua. Tervetuloa seminaarin osallistujat ja kaikki muutkin!

Seminaarin esitykset löytyvät DevelOPE:n blogista: http://develope.wordpress.com/2009/01/20/seminaari-15-sosiaalinen-m...

[Niina Impiö]

Verkkovierailijoina tässä keskustelussa seuraavan kahden viikon ajan ovat sosiaalisen median opetuskäytön asiantuntijat Tarmo Toikkanen ja Pirkko Hyvönen. Tervetuloa!

[Leena Kuure]

Juu, minä tämänpäiväisen seminaarin lopulla sanoin, että kerron kommenttini täällä, kun oli aika jo lopussa. Ajatukseni liittyi LateX ??? -asiaan. Oli puhe, että opiskelijat voivat "korjata" opiskelumateriaalia. Sehän on todellakin mainio asia, jos he tosiaan uskaltavat tehdä sen ja innostuvat. Tuli mieleen, että entä jos ympäristöön lisäisikin jonkun hupipuolen siten, että opiskelijat voisivat myös valmistaa ns. vaihtoehtoisia materiaaleja. Käsittääkseni nääs koululaiset ja opiskelijat ja oikeastaan ketkä tahansa voivat nähdä "opetuksen" ulkopuolella vaikka kuinka paljon vaivaa leikitellessään "oikeilla asioilla". Tarkoitan sitä, että ihmiset ehkä käyttävät tätä leikittelyä oppimisen apuna, sillä niinhän lapsetkin tekevät. Esimerkiksi tyttäreni aikanaan lukiolaisena tuskastuneena pitkän matikan häneltä vaatimaan ylimaalliseen ponnistukseen rupesikin tekemään opittavasta aiheesta sarjakuvia. Samoin sarjakuvatyyliin hän teki minulle modeemin käyttöohjeet (hmmm, siitä on siis vähän aikaa). Ja oletteko nähneet miten Helsingin yliopistolla on varjosivut - aivan oikeiden yliopiston sivujen näköiset, täynnä mitä mielenkiintoisimpia oppiaineita ja kursseja - kieli-ihmisenä näen siinä heti tietyn genren harjoittelun. Maallikolle tarkoitetut NN for Beginners (mm. Freud, Relativity Theory jne) -kirjat ovat varmaan opettavaisimpia nimenomaan laatijoilleen.

No niin, pointsi siis, että uskoisin, että opiskelijat saattaisivat innostua tuottamaan tätä "varjomateriaalia" huvikseen ja siinä tulisi opittua itse asiakin varmaan paremmin kuin materiaaliresurssista lukemalla.

terv. Leena

[Pirkko Hyvönen]

Hei Leena,
Kiitos oikein hyvästä playful learning -kysymyksestäsi! Olin kirjoittanut leikillisyydestä dioihinkin, mutta esityksen tiivistämiseksi pyyhin ne aamulla pois :)

Leikillisyys, joka pohjimmiltaan on ajattelua ei ole vain lasten etuoikeus, vaan elämänmittainen ihmisyyteen kuuluva ominaisuus. Leikillisyys tarkoittaa asioiden tarkastelua toisesta, ehkä tavallisuudesta poikkeavasta näkökulmasta; se on luovuutta ja usein siihen liittyy narratiivisuus. Toisin sanoen irralliset asiat punotaan juonen avulla loogiseksi kokonaisuudeksi. Leikillisyys edellyttää turvallista ilmapiiriä, siis "lupaa" ajatella ja toimia toisin. Leikillisyys on aiemmissa tutkimuksissa (esim. Liebermann, 1977) usein ajateltu ihmisen ominaisuudeksi, mutta omissa tutkimuksissani se kuvaa enemmänkin toiminnan laatua.

Ennen sosiaalisen median aikaa, siis kauan sitten, tein ravitsemisalan opiskelijoille (18-20 v) trivial pursuit-tyylisen lautapelin, jossa teemoina olivat ravitsemustieto, elintarviketieto, mikrobiologia, elintarvikekemia yms. Opiskelijat kertasivat tentteihin pelin avulla- toiset pelaten ja toiset tehden uusia kysymyksiä. Tärkeää oppimisen kannalta on juuri se, että työskentelee jollakin tavalla opittavan asian kanssa; leikillisyys tuo uusia, usein motivoivia mahdollisuuksia opiskeluun - aivan kuten kerroit sarjakuva- ja varjomateriaaliesimerkeillä. Kuvallinen ilmaisu on hyvä ajattelun väline!

Aiemmassa työssäni koululaiset tekivät pelejä ulkona olevalle leikkikentälle. Pelien sisällöt tulivat mm. kielistä, yltistä, matematiikasta, usein integroiden eri oppiaineita. Koululaiset etsivät tietoa kirjoista ja verkosta ja oppivat opittavat asiat näin jo pelejä tehdessään, ihan vahingossa. Silti heistä oli hauskaa lisäksi pelata pelejä ulkokentällä ja vaihtaa niitä kavereiden kanssa, niin omassa koulussa kuin jossakin toisessa maassa.

Sisällön tuottamista leikillisyyden kautta ja sosiaalisen median avulla kannattaa lähteä miettimään syvemminkin. Esimerkiksi erilaisten roolien kautta saadaan asioiden käsittelyyn vaihtelevia ilmaisutapoja ja näkökulmia. Opiskelijat voisivat esim. tuottaa videoleikkeitä erilaisista tilanteista, joissa käsitellään opittavaa asiaa ja joista koostuu jokin suunniteltu kokonaisuus. Kokonaisuus voi olla orientointia kurssiin, kurssin keskeisen teeman/käsitteiden käsittelyä tai kurssin reflektointia. Kun tiedetään oppimisen tavoitteet, aletaan suunnitella toimintoja ja rakennetaan sopivia sosiaalisen median "rakennuksia". Mainitsemastasi
varjomateriaalista on helppo ja hauska lähteä liikkeelle. Kerrothan minkälaisiin ratkaisuihin päädytte - on hauskaa ideoida vaihtoehtoja yhdessä opiskelijoiden kanssa.

Pirkko

[Leena Kuure]

No hauska juttu, että olit sen leikillisyyden poistanut. Hyvä kun nyt tuli sitten puheeksi :D
Aivan tosi, että olemme "leikkiviä ihmisiä" koko ikämme. Kehittelimme aikanaan yhdessä opiskelijoiden kanssa yliopiston henkilöstölle ammattiin liittyvää kieltenopetusta ja myös toteutimme sitä ns. Kielityöpajan nimellä yhdessä silloisen henkilöstökoulutuksen yksikön kanssa (ei sellaista taida erikseen enää ollakaan). Ryhmäytimme mukaan tulleet erilaisilla draamatyyppisillä aktiviteeteilla - asetuimme luentosaliin "kartoille" ja "janoille" eri kriteerien mukaan, ja aina puhumalla selvitettiin "miksi". Sitten sovellettiin samoja keinoja ns. Pulinapajoissa, jonne kutsuttiin eri kielten suullista kielitaitoa harjoittelemaan halukkaita. Aivan samoja leikkejä ja pelejä käytettiin kuin lasten kielenopetuksessa eikä kukaan pullikoinut vastaan - päinvastoin - ne joilla oli huonoja kokemuksia kielenopetuksesta tai pelkoja esim. pitkän tauon jälkeen taas puhua ko. kielellä, innostuivat. Nykyään hiukan samantapainen Pulinapajatoteutus on Kielikeskuksen Cafe Lingua, jos olette siitä kuulleet. Ja itse asiassa, vaikka silloin aikanaan päätoimintamuotomme oli lähiopetus, pidimme kuitenkin esim. Netmeetingillä videokonferensseja samojen asioiden tiimoilta etäopiskelijoiden kanssa.

Paraikaa vedän kurssia "Language Learning and New Technologies", jolla opiskelijat suunnittelevat ja toteuttavat verkkokurssin viidesluokkalaisille lapsille ja varmasti tämä leikillinen elementti tulee olemaan keskeisessä asemassa.

Mainitsit, että aiemmassa työssäsi oppilaat tekivät pelejä itse leikkikentälle. Emme ole millään kurssillamme varsinaisesti pelejä kehitelleet, mutta kieltämättä aikanaan mietin kyllä, että olisi hauska antaa oppilaiden suunnitella tietokonepeli koulumaailmasta. Silloin pelaavan poikani kanssa ohimennen asiasta juteltiin ja hän hauskasti analysoi sivumennen koulukultturia tyyliin: "joo ja jos menee eturiviin istumaan, niin siitä saa karismaa ja se korvaa skillin" :D

Hmmm - tämä on kyllä lempiaiheitani, mutta pitää jo varoittaa, että en ehdi varmaan loppuviikosta tänne kanavalle palata, koska huomenna on erinäisiä hakemusdeadlineja minulle, kun olen loppuviikon reissussa. En tiedä pelaako HY:ssä langaton netti siellä minne olen menossa. Mutta myöhemmin sitten.

terv. leena

[Pirkko Hyvönen]

Huomenna tosiaan on kolmen projektin hakemusdeadline :)

Huomattiin, että kun lapset saivat perehtyä opittaviin sisältöihin toiminnan (pelit & leikit) kautta, niin sellaiset lapset, jotka eivät kyenneet perinteisessä opetuksessa osoittamaan osaamistaan, pystyivätkin siihen leikillisessä oppimisympäristössä. Toinen mielenkiintoinen juttu oli se, että kun lapset opiskelivat leikillisin keinoin yltin teemaa "aika ja avaruus", jatkoivat he teeman käsittelyä keskenään myös välituntienkin aikana.

Tarkoitus oli, että lapset kuvaisivat toimintaansa, laatisivat kuvista ja videoleikkeistä erilaisia esityksiä ja tarinoita ja laittaisivat niitä luokan blogiin. Näin vanhemmatkin pääsisivät sosiaalisen median kautta osallisiksi lastensa toiminnasta. Ehkä niin on tehtykin, en tiedä, kun en ole ollut enää ko. projektissa mukana.

Minusta on hienoa se, että teidän opiskelijanne suunnittelevat verkkokurssia 5-luokkalaisille. Ohjaatko ja mihin suuntaan ohjaat heitä siinä? Olisi muutenkin kiva kuulla enemmän siitä, miten kurssilla hyödynnetään sosiaalista mediaa.

Mitä sos.median palveluja 5-luokkalaiset ovat jo oppineet käyttämään? Kun on kyse kielen oppimisesta, niin tarvitaan kielen kuuntelemista ja puheen tuottamista, kirjoittamista ja lukemista. Kielihän voi olla vaikka musiikissa; voisi olla esimerkiksi laulujen sanoitusta. Vaihtoehtoja on paljon, kun otetaan mukaan leikillisyys ja sosiaalinen media.

[Leena Kuure]

Hei taas - kurssilaisemme on jaettu eri teemoista vastuullisiin teemoihin. Minusta tärkeitä hetkiä ovat tapaamisemme, jotka ovat tällä kertaa vain tunnin mittaisia katsauksia siihen mitä on tehty. Lisäksi meillä on verkossa suunnittelutyötila ja keskustelulistat. Näissä käytyä (lähitapaamisissa ja keskustelulistalla) yhteiskeskustelua minä pidän juuri ohjaamisena - eli kerron omia näkemyksiäni ja kokemuksiani, mutta toisaalta opiskelijajoukolla on myös monenlaisia ideoita ja kokemusta. Sitten päätetään miten edetään, eli pikkuhiljaa homma kulkee. Itse toimin tekijänä joukossa koko ajan vahvemmin, kun suunnitteluvaiheesta edetään oppilaiden kanssa verkkoon. Ainakin tiedän, että aiemmin viidesluokkalaiset ovat käyttäneet mm sähköpostia, Optimaa tai muuta alustaa ja messengeriä, myös sen videokonferenssiominaisuuksia. Optiman chattia olemme myös käyttäneet. Webcamilla on tehty videoitakin, joita on jaettu verkossa. Mahdollisuuksia on tosiaan vaikka kuinka. Mutta kertoilen vaikka sitten lisää tästä, kun hankkeemme etenee.

[Erika Kukkonen]

Hei ja kiitos mielenkiintoisesta keskustelusta. Vihdoin ehdin lukea ja nyt on pakko osallistua, kun tuli puhe narratiivisuudesta.

Pirkko puhuu leikillisyydestä ja siitä, miten irralliset asiat punotaan juonen avulla kokonaisuudeksi. Miten tärkeä asia! Mielestäni mitkään yhteisöllisen oppimisen tai sosiaalisen median työkalut eivät mahdollista verkostojen syntymistä, ongelmanratkaisukykyä, syvällistä ymmärtämystä tai mitään muutakaan, ellei opiskelija voi sitoa käsiteltävää aihetta ja käytettäviä opiskelumenetelmiä johonkin hänelle tärkeään laajempaan kokonaisuuteen. Ei riitä, että opiskeltava asia liittyy opintosuunnitelmassa johonkin laajempaan, vaan opiskelijan täytyy myös ymmärtää käytettävän opiskelumenetelmän ja käytettävien työkalujen merkitys tässä kokonaisuudessa.

Parhaimmillaan opiskelijan koko opintoaika kuljee juonena, jossa kaikki tapahtumat ja asiat tähtäävät juonen loppuun, siihen ammattiin, johon hän on valmistumassa. Uusi opintojakso jatkaa edellistä ja kaikilla tapahtumilla on merkityksensä. Opinnot ovat kokonaisuus, jossa mennään koko ajan syvemmälle ja taidot karttuen.

Joku voi todeta, että tähänhän on pyritty vuosikaudet OPS:ien kehittämisellä. Näin onkin, mutta onko siihen päästy? Mielestäni yhteisöllinen oppiminen, sosiaalinen media ja narratiivisuus kuuluvat tiiviisti yhteen. Ne antavat myös mahdollisuuden pyrkiä tällaiseen kokonaisvaltaiseen oppimiseen. Tämä kirjoitukseni on varmasti yltiöpositiivinen narratiivisuuden ylitys, mutta olen vain tällähetkellä niin innostunut asiasta. Ehkä minun pitäisi perehtyä asiaan vielä tarkemmin, niin romahtaisin takaisin maan pinnalle:)

Itse olen käyttänyt ko. opiskelumenetelmää lähinnä perinteisessä opetuksessa (yhteisöllisessä, mutten CSCL). Ongelmana on ollut jämähtäminen samoihin kaavoihin ts. opiskelijat hakevat tietoa - koostavat siitä yhdessä/ryhmissä paketin - esittävät alustuksen - asiasta keskustellaan ja uusia ideoita laitetaan hautumaan. Nyt olisi sitten tarkoitus kokeilla myös sosiaalisen median keinoja, mutta pelkoni on lähinnä se, että sama kaava toteutetaan, verkossa. Miten siis saada luovuutta ja leikillisyyttä myös esim. wiki-työskentelyyn?

Ihmettelee, Erika

[Pirkko Hyvönen]

Kirjoitit hyviä perusteluja, Erika

En usko, että olet yltiöpositiivinen narratiivisuuden suhteen. Muutetaanpa näkökulmaa ja ajatellaan, millaisia ilmiöitä voidaan katsoa narratiivisuuden vastakohdiksi. Mieleeni tulee heti pirstaleisuus: mikään ei liity mihinkään ja siitä juuri koulua ja opetustakin toisinaan moititaan. EMyös Merrienboer & Kirschner (2007) kirjassaan "Ten steps to complex learning" puhuvat atomistisesta lähestymistavasta, jolloin "complex contents and tasks are continually reduced to a simpler elements." Atomistisen tavan sijaan tulisi tavoitella eheämpää suunnittelua ja toteuttamista.

Minuun kolahti narratiivisuus ensimmäisen kerran vuonna 2002, jolloin osallistuin narratiivikonferenssiin. Tuolloin julkstettiin kirja Huttunen, Heikkinen & Syrjälä: Narrative research: Voices of teachers and philosophers. Sen jälkeen lähdin perehtymään erilaisiin narratiivisuuden merkityksiin.

No, mitä sitten tulee aikomuksiisi käyttää sosiaalisen median keinoja esim. wiki-työskentelyssä, niin kerrotko ensin, että minkä ikäisistä oppijoista onkaan kyse.

Pirkko

[Erika Kukkonen]

Pikkasen myöhässä vastaan tähän, kun jo uudesta tänään pidetystä seminaarista pitäisi keskustella (huomasin vasta nyt tämän Pirkon kirjoituksen:) Minäkin innostuin narratiivisuudesta tuon saman Huttunen ym. 2002 teoksen pohjalta.

Oppijat tulevat olemaan tosiaan aikuisia. Sainkin tänään ja näiden aiempien kirjoitusten pohjalta jo vinkkejä wikin ja muun sosiaalisen median hyödyntämiseen. Keskustelu jatkuu nyt varmasti jo tämän pvän seminaarin keskustelualueella ja saan sieltä varmasti lisää vielä vinkkejä.

Erika

[Juha-Matti Tirilä]

Huom. Tuolla jossain viidennessä kappaleessa on myös kysymys sosiaalista mediaa jo jonkin verran hyödyntäneille opettajille.

Täytyypä heti alkuun käyttää tilaisuus hyväkseen ja kiitellä seminaarista. Esiin tuli monta arvokasta näkökulmaa, joita minä en ainakaan ollut tullut ajatelleeksi. Joistain niistä tuli mieleen jotain kommentoitavaakin, mutta jätän sen tuonnemmaksi.

Ja Leenalle kiitokset hauskasta ideasta. Täytyypä miettiä, miten tuon voisi toteuttaa. Ensin tuli mieleen jonkinlainen hiekkalaatikkosivu, jolla opiskekelijat voisivat kirjoitella vapaasti mitä vain, mutta se aiheuttaisi varmaan hankaluuksia yhtäaikaisten muokkausten kautta.

Tuli tuosta leikillisyydestä mieleeni myös, että meillä oli matemaatikkojen ja fyysikkojen Sigma-killan kiltalehdessä joitain vuosia sitten palsta, jonne lukijat saivat lähettää raportteja omista tieteellisistä "keksinnöistään". Ajatus oli, että mitä hyödyttömämpi tulos oli, sen parempi, kunhan se oli sinänsä validi - tai ainakin vaikutti uskottavalta. Itsekin kirjoittelin sinne yhden höpöhöpöartikkelin.

Mainostanpa vielä sitäkin meidän LaTeX-kurssimme wikiä: http://matem.raippa.fi/JohdatusLaTeXiin

Mutta sitten aivan oikea kysymyskin. Jotkut osallistujista mainitsivat jo jonkin aikaa jatkuneista SoMe-kokeiluista, joten niihin liittyen: haluaisitteko kommentoida toteutusten parhaita ja pahimpia puolia vaikka tällä palstalla (tai lähettää linkin, jos pohdintaa löytyy jo toisaalta)? Erityisesti toki tässä vaiheessa meidän kurssitoteutustamme kiinnostavat erilaiset wikikokeilut, kun wikitekniikan päällehän tuo meidän kurssiympäristömme rakentuu.

[Leena Kuure]

No niin, justiinsa tuota tarkoitan, että energiaa ja aikaa jaksetaan käyttää järjettömiä määriä siihen mikä ei ole "virallinen oppimistehtävä". Mainio juttu tuo "hyödyttömien keksintöjen" raportointi. Ihan oikeasti uskon, että se on huomaamatta tehtyä erittäin tehokasta tieteellisen kirjoittamisen harjoittelua :D Mutta siinäpä onkin kysymys, että jos tuo puoli vietäisiin virallliseen opetukseen, innostuisivatko porukat yhtä helposti kuin vapaa-ajan foorumeillaan. Kyllä minä jaksan uskoa, että innostuisivatkin, jos sopivasti viritellään.

Kyselit SoMe-kokeiluista kokemuksia - pahimpia ja parhaimpia puolia. No, kyllä minulla on niitä molempia kokemuksia vaikka kuinka. Otetaan nyt näitä pahimpia... Mitenkähän niitä nyt oikein analysoisi. No, yksi kokemus on aika vastikään tapahtunut, että tein eräällä valtakunnallisella kurssilla virhearvion opiskelijoiden teknologiaosaamisesta nimenomaan wikien suhteen. Koska olin jo jonkun aikaa niitä käyttänyt, ja opiskelijoilla ei tuntunut olevan minkäänlaista kynnystä niiden käyttöön - ryhtyivät toimeen siitä vaan ilman mitään opastuksia - niin arvelin, että tässä etäällä olevassa opiskelijaryhmässä olisi sama meininki. Käytimme projektityyppistä yhteisöllistä työtapaa (jigsaw - kotiryhmät ja asiantuntijaryhmät). Lupasin tarvittaessa tarjota Skypeitse tukea esim. kirjaantumis- ym. kysymyksissä. Tilanne kävi miltei ylivoimaiseksi, kun kävi ilmi, että tuli kaksi liian hankalaa asiaa kerralla monelle. Osa osallistujista oli todella valmis työtapaan ja suhtautuminen teknologiaan rohkea. Ei siis ongelmaa siinä. Osalle oli työtapa vaikea pala, koska heillä oli melko vahvat spesifit tavoitteensa, mitä toteutuksemme ei välttämättä tukenut. Osalla ei ollut minkäänlaista hajua wikeistä, mutta ryhtyivät rohkeasti hommaan. Ja osa vierasti työkalujamme, eikä heillä ollut aikaa paneutua asiaan ja voittaa pelkonsa. Tuloksena siis valtava paine Skype-ohjaukseen, joka tietenkin vei tuntiresurssejani hurjan määrän (kaiken muun kiireen lomassa). Työtapa aiheutti hiukan hämminkiä, koska fakta on, että esim. ryhmän vastuuhenkilö tarvitaan, mutta sitä ei voi alkaa verkossa sopimaan (liian hidasta) - siis nimesimme vastuuhenkilöt - ja ongelmana oli sitten se että jonkun ryhmän vastuuhenkilö olikin kriittisellä hetkellä muissa hommissa eikä kukaan ottanut hänen paikkaansa. Toisessa ryhmässä kyllä porukka otti kollektiivisen vastuun. Eli vaikka kyllä minusta kokonaisuutena kurssi sujui keskinmäärin kohtalaisesti, oli näitä ennakoimattomia vaiheita, jotka aiheuttivat hätää osallistujien keskuudessa ja työpainetta minulle ohjaajana. Wikityöskentely lähti hyvin vauhtiin sinänsä sitten, mutta kurssi loppui juuri kun jotain isompaa alkoi syntyä.

Eli "shabluuna", joka toimii yhdellä osallistujajoukolla ei välttämättä toteudu samoin toisella. Ei voi sanoa, että joku tietty toteutus on _hyvä_ vaan opetuksessa ja ihmisen toiminnassa on niin paljon erilaisia muuttujia, että on aina mielenkiintoista miten jo tuttukin systeemi toteutuu tällä kertaa :D

terv. Leena

[Harto Pönkä]

Hyvä esimerkki, Leena. Itsekin olen törmännyt siihen, että opiskelijat eivät aina olekaan niin valmiita ottamaan uutta työvälinettä käyttöönsä. Olen todennut, että lyhyt ohjelman esittely ei riitä, vaan aikaa todella tarvitaan työvälineisiin tutustumiseen. Kaikki opiskelijat eivät ole yhtä rohkeita kokeilemaan ja perehtymään itse (riippuu esim. aiemmista kokemuksista). Myös jos jonkin ohjelman käytön jättää vapaaehtoiseksi - vaikka se olisi ennestään tuttu - niin voi olla varma, ettei sitä käytetä (raaka yleistys). Jos taas olisi annettu nimenomaisesti tehtäväksi käyttää ohjelmaa työskentelyn tukena, olisi se voitu todeta hyödylliseksi. Opiskelijoilla tuntuu olevan tietynlainen siitä-mistä-aita-on-matalin -syndrooma, joten pientä kannustusta /lievää pakkoa tarvitaan.

Allekirjoitan toisaalta sen väitteen, ettei ole hyviä eikä huonoja ohjelmia, vaan ainoastaan erilaisia tapoja hyödyntää niitä. Tästä todistuksena esimerkiksi se, että minulla itselleni on opiskeluajalta hyviä kokemuksia jopa Optiman käytöstä, vaikka sitä kaikki minä mukaanlukien parjaavatkin. :-)