Hei kaikille,
Itseäni on kiinnostanut jo useamman vuoden ajan verkko-oppimisen prosessien näkyvyys: mitä me aidosti tiedämme verkossa tapahtuvien opettamisen ja oppimisprosessien luonteesta ja etenkin ”suorituksen aikana” niiden tilasta?
Taustalla tässä on premissi, jossa opettajan rooli ohjaajana korostuu verkko-opetuksen prosesseissa. Tämän vuoksi, pystyäksemme ohjaamaan laadukkaammin, tulee meidän todennäköisesti olla perillä siitä, millaista prosessia olemme ohjaamassa. Oikea-aikainen ja oikeanlainen interventio lienee haastavaa, ellemme pysty ”näkemään” mistä on kyse. Oppimisen hajautuminen verkkoon tai prosessien sosiaalistuminen eivät ole ainakaan minun mielestäni tarpeeksi hyviä syitä sille, että prosessien näkyvyyttä ei pitäisi lisätä ja selvittää tarkemmin. Se on jo teknisesti haastavaa, mutta tuo haastavuus on mielestäni sekundääristä: korostan jo tuota aiemmin esittämääni lähtökohtaa opettajan roolista ohjaajana.
Toivon teiltä aktiivisilta kommentteja tähän aihepiiriin liittyen. Vaikka itse nyt tätä tuputan, niin väitän, että liittyy useamman meidän toimintaan: kommentit, kritiikki, vinkit tutkimukseen yms. ovat äärimmäisen tervetulleita. Sosiaalisen median ympäristöjen taidetaan yleisesti nähdä tuovan tähän apua, mutta mille tasolle parhaimmillaan pääsemme. esim. Wikissä tuotokset eivät ole vain tehty/tekemättä tuotoksia, vaan kirjoittamisen prosessia voidaan parhaimmillaan seurata. Kirjoittamisen prosessin loki ei liene kuitenkaan sama, kuin oppimisen "loki" - ja tuo lokikaan ei liene riittävä laadullinen mittari oppimisprosessin kokonaisuuden tarkastelulle? Mutta, tuossa kysymys vain yksinkertaisesta esimerkistä - monella on laajempia ja syvempiä esimerkkejä, joista mielelläni kuulisin.
Verkko-oppimisesen prosessien näkyvyydessä lienee syytä tavoitella oppijakohtaista kontekstia; jos halutaan oppijalähtöisyyteen päästä, niin ei tässä pelkästään mutulla, strategioilla tai kokonaisilla opiskelijaryhmillä pelkästään voidakaan pelata. Etenkin oikea-aikaisen intervention tasolla on päästävä näkemään yksittäisen oppijan toimintaa yksittäisien jopa opintojaksojen osien tasolla: kenen kohdalla oppimista pitää ohjata NYT, kenen ei - kenen kohdalla pitää, MITEN ohjataan? etc. Asiaa pitää toki tarkastella laajemmassakin kontekstissa (opintojakso, teema/juonne, tutkinto, ryhmä, etc.), mutta intervention osalta ymmärtänette tämän haasteen. Lisäksi, vaikka tavoitteena olisi päästä näkemään oppijakohtaisia prosesseja, olisi silti syytä päästä esim. ryhmässäoppimisen prosesseihin käsiksi – nämä lienevät luonteeltaan erilaisia kuin yksilöitten? Etenkin sosiaalista mediaa ja sosiaalisia oppimisprosesseja tuntevat voivat varmasti neuvoa newbietä.
Mainittakoon vielä, että olen kiinnostunut asiasta ensisijaisesti positivistisesti ("voidaanko näkyvyyttä lisätä", "miten näkyvyyttä voidaan lisätä, "miten näkyvyyden lisäämisellä voidaan parantaa oppimisen mittaamista", "miten tämä tapahtuu"), en niinkään siitä, onko tuo mittaaminen jonkun mielestä tarpeellista tai tarpeetonta (normatiivisuus).
t. Jarmo
Tagit:
Jaa
-
▶ Vastaa tähän