Tietoyhteiskuntavalmius

[Kaisa Vähähyyppä]

Hei,

Miten tulkitsette otsikon termin? Mitä valmiuksia mielestänne voidaan katsoa kuuluvaksi tietoyhteiskuntavalmiuksiin?
Asiaa voidaan lähestyä opetuksen näkökulmasta miettien, mitä oppilaan koulussa täytyy oppia, jotta hänen voisi katsoa omaavan tietoyhteiskuntavalmiudet koulun jälkeen.
Pitääkö valmiuksia tarkastella eikseen tekniseltä, pedagogiselta ja/tai median kannalta?

Mitä ajatuksia tämä herättää? Kommentteja toivoen

Kaisa

[Timo Rainio]

Varsin usein tietoyhteiskuntavalmiudet mielletään varmasti kiinteästi tietokoneiden käyttöön liittyviksi nörttitaidoiksi. Itse ainakin koen, että niiden taitojen määrästä tietoyhteiskunnassa selviämisestä ei todellakaan ole kysymys. Se mistä on pulaa ja mihin olisi jo koulussakin hyvä saada harjoitusta, olisi kuinka ihan arjen aherruksessa oli se sitten työssä, kotona tai jossain näiden alueiden välimaastossa tietotekniikkaa voisi paremmin hyödyntää. Sosiaalinen mediahan hyvä esimerkki siitä että vaikka aivan huimat, toimivat ja varsin helppokäyttöiset pelit ja vehkeet ovat olemassa, meillä ei ole kauhean paljoa kokemuksia ja juurtuneita toimintamalleja kuinka näitä kykenisimme käyttämään.

Ja tietoyhteiskuntataitoja jos jotain oppii parhaiten kokeilemalla ja itse tekemällä. Kauhean tiukkojen tämä on tekniikkaa, pedagogiikkaa, mediaa, yms. -raja-aitojen sijaan kannattaisi ennemminkin yhdistää taitojen oppiminen muuhun opiskeluun ja tekemiseen. Jo opiskeluvaiheessa luoda asennetta tietoyhteiskunnan kytkeytymisestä luonnikkaasti kaikkeen elämiseen.

[Ilpo Soini]

Tietoyhteiskuntavalmiutena voi kai ajatella sitä että on valmius käyttää niitä tietoteknisiä vimpaimia joita on pakko osata. Täytyy osata maksaa laskut verkkopankissa - ja nyt kai myös vastaanottaa ne sähköpostiinsa tai kännykkään. Täytyy kohta osata äänestää, hakea koulutukseen ja asioida viranomaisten kanssa verkossa teit sitten työksesi punottuja koreja tai vaikka lukutaitokin olisi hataralla pohjalla.

Syvemmillä tasolla - tietotyötä tekevien - taas täytyy luonnollisesti hallita jo tietämystä, tietovirtoja ja tietolähteitä. Tietää minkälainen tekninen härpäke oikeasti auttaa tietotyön tekemisessä ja mikä on vain viihdykelelu ja ajan tuhlausta.

[Jukka Ylipiha]

Lyhyesti sanottua: miellän sen valmiutena kommunikoida muiden kanssa, myös muiden valitsemilla tavoilla ja välineillä.

[Kaisa Vähähyyppä]

Entäpä muut kuin kommunikointivalmiudet? Voidaanko katsoa esimerkiksi taito osata käyttää erilaisia mittauslaitteita, musiikkiteknologiaa, graafisia laskimia niin tärkeiksi, että ne kuuluvat tietoyhteikuntavalmiuksiin. Itse katsoisin ainakin ymmärryksen siitä, mitä kaikkea teknologialla voi tehdä, olevan kaikille tärkeä.

[Timo Rainio]

Kysymys missä menee mikäkin raja onkin mielenkiintoinen. Jos ajattalee tätä kaikkea jonkinlaisena jatkumona agraariyhteiskunnasta teolliseen ja edelleen tietoyhteiskuntaan (varmaan saattoi joku vaihe unohtuakin), niin sitten kai tietoyhteiskunta tekniikan näkökulmasta alkanee jostakin sieltä kun mekaaninen fyysinen tekeminen muuttuu biteiksi - mopojen räpläämisen sijasta tuunataankin tietokoneilla. Olennaisinta kai tässä muutoksessa on se että erilaisten käden ja tekemisen taitojen lisäksi yhä tärkeämpää on selviytyä lisääntyvän tiedon kanssa ja kyetä hyödyntämään sitä jopa niitä "perinteisiäkin" asioita tehtäessä ja kuten Jukka sanoi, myös muiden valitsemilla tavoilla ja välineillä.

[Marko Seppänen]

Eräs syy jonkin vempaimen tai tekniikan käyttöön ottamisen vaikeuteen voi olla se, että se ei riittävän nopeasti ala tuntumaan tutunomaiselta, vaan sen toimintaa tai käyttötapaa joutuu erikseen pohtimaan ja fundeeraamaan. Tätä pohtimisen ja fundeeraamisen tarvetta voi vähentää käyttämällä vempaimissa ja tekniikoissa sellaisia piirteitä, käyttötapoja ja symboleita, jotka "kaikki" tunnistavat heti.

Hyvä esimerkki on play-nappula, sekä eteen- ja taaksepäin -merkit ja käyttötavat. Niitä on käytetty lukuisissa eri yhteyksissä, joita kansalainen ikään tai sosioekonomiseen asemaan katsomatta tulee havainnoineeksi tai käyttäneeksi useita kertoja.

Ongelmana tutunomaisuuden hyödyntämisessä on se, että se rajoittaa innovoimista. Suunnittelijoilla voi olla hyvinkin villejä ideoita, mutta niitä ei voi toteuttaa massatuotantona, koska niiden opettelu vaatisi liikaa perehtymistä joltain kohderyhmän segmentiltä.

Kuitenkin ja tästä huolimatta, väitän, että sen lisäksi että määriteltäisiin tietoyhteiskuntavalmiudet, olisi kohtuuden rajoissa kohtuullista vaatia tiettyä oma-aloitteisuutta uusien vempaimien ja tekniikoiden käyttöönotossa, jottei tuotteita tarvitsisi simplifioida liikaa. En tosin ajatellut mitään tiettyä tätä kirjoittaessani, mutta tälläistä nyt kuitenkin tuli mieleeni.

Tarkoituksen oli rinnastaa tämä väitteen "kuulijalla on vastuu kuulemastaan, eikä hän saisi olla vain passiivinen kuullun eteenpäinvälittäjä" kanssa, mutta sitä tarkoitusta varten tästä tuli vähän liian hankala.

[Annu Lius]

Esteettömyys on itselleni läheinen teema ja kannatankin teknisten laitteiden käytön pitämistä mahdollisimman selkeänä. Me kansalaiset olemme jokainen jossain kohtaa elämänkaartamme vaiheessa, jossa mutkikkaat ilmaisut (esim. käyttöohjeissa), epäselvät symbolit (esim. kännyköissä) tai ammattilaisten sisäpiirin terminologia (esim. tietokoneohjelmien komennot) eivät tue laitteen käyttöä vaan saattavat jopa estää sen.

Näkisinkin, että teknisten laitteiden suunnittelijoiden olisi hyvä käyttää vielä se pieni lisäaika käyttäjien palvelemiseksi, niin että laite huomioi käyttäjänsä eikä käyttäjän tarvitse käyttää turhaa energiaa laitteen käytön opetteluun. Laitteiden käytön osaaminen ei ole mielestäni itsetarkoitus vaan ainoastaan niillä saatava hyöty on tavoittelemisen arvoista.

[Titi Tamminen]

Tietoyhteiskunnan kansalaisvalmiuksia edistävän neuvottelukunta määritteli asiaa joskus kauan sitten näin:
Tietotekniikan kehitys luo perustaa tietoyhteiskunnalle, mutta yksin se on vielä riittämätöntä. Muutos tietotekniikkayhteiskunnasta todelliseen kaikkien tietoyhteiskuntaan edellyttää tietoista, tavoitteellista ja suunnitelmallista useiden tahojen yhteistyötä, jotta voimme kasvattaa kansakuntamme inhimillistä ja sosiaalista pääomaa. Kansalaisten yhdenvertaisuus edellyttää, että julkinen ja yksityinen sektori tuottavat vastuullisesti yhdessä tietoyhteiskunnan palveluja kaikille ihmisryhmille. Valvontavastuu yhdenvertaisten perusoikeuksien toteutumisesta on viime kädessä julkisella vallalla.

Tietotekniikka mahdollistaa syrjäytyneiden ja syrjäytymisvaarassa olevien ihmisten ja alueiden mukanaolon kehityksen eri vaiheissa. Sen avulla voidaan ylittää etäisyyteen sekä toiminta- ja liikuntarajoitteisiin liittyviä esteitä. Tietoteknisin välinein ja tietoliikenneyhteyksin on mahdollista opiskella, osallistua ja työllistyä.

Tietotekniikkakehitys ei kuitenkaan takaa samantahtista kehittymistä tietoon perustuvassa yhteiskunnassa vaan voi myös luoda ns. digitaalista kuilua eri ihmisten ja alueiden välille. Eriarvoinen kehitystahti voi syrjäyttää ne, joilla ei ole käytettävissään riittäviä ja oikeanlaisia taitoja ja keinoja osallistumiseen.

Osallistuminen tietoyhteiskunnan toimintoihin edellyttää monipuolisia valmiuksia kansalaisilta ja pääsyä palveluihin. Syrjäytymisen ehkäisemiseksi palvelujen käytettävyyttä ja ihmisten toimintavalmiuksia on parannettava.



Tietoyhteiskunnan palvelut on suunniteltava ja toteutettava niin, että ne soveltuvat sellaisinaan mahdollisimman laajalle käyttäjäkunnalle tai että ne ovat helposti muunnettavissa erityisiä käyttäjävaatimuksia varten.

Palvelujen käyttökelpoisuus edellyttää, että
1. Niiden olemassaolosta tiedetään
2. Ne ovat saatavilla
3. Ne ovat esteettömiä
4. Ne ovat hinnoiltaan kaikkien ulottuvilla
5. Ne ovat tarpeellisia ja tarkoituksenmukaisia käyttäjän kannalta
6. Ne ovat hyväksyttäviä käyttäjien kannalta



Kaikkien kansalaisten osallistumisvalmiuksiin on sijoitettava riittävästi. Niitä ovat esimerkiksi tiedot, ymmärrys, käytännön taidot, motivaatio sekä riittävä fyysinen ja psyykkinen toimintakyky.

Valmiudet kehittyvät asteittain, joten jokaisessa elämänvaiheessa kansalaisten ulottuvilla pitää olla oikeanlaisia palveluja ja valmennusta. Eri-ikäisten ihmisten kouluttamisesta, ohjaamisesta ja avustamisesta vastaavien avainryhmien on saatava riittävät ja ajantasaiset tieto- ja viestintätekniikan valmiudet.


Mitä pitää tehdä

Kaikkien kansalaisten mahdollisuuksia hankkia tietoyhteiskunnan edellyttämät perusvalmiudet tulee tukea seuraavin tavoin.

Perusvalmiuksien luomisessa ja tukemisessa on otettava huomioon ihmisten erilaiset tarpeet, elämäntilanteet, toimintaedellytykset ja ikävaiheet. Käyttäjien palveluille asettamat vaatimukset vaihtelevat. Erityisesti huomioitavia ryhmiä ovat seuraavat:

Esiopetus- ja kouluikäiset
Opiskelijat
Työelämässä olevat
Työelämän ulkopuolella olevat ei-kouluikäiset

Palvelujen suunnittelun, toteutuksen ja niiden käyttöön perehdyttämisen on perustuttava käyttäjien omaan motivaatioon, jota tulee tukea riittävällä opastuksella, koulutuksella ja tarkoituksenmukaisilla sisällöillä.

Erityistukea on tarjottava niille ihmisille ja ryhmille, jotka ovat vaarassa syrjäytyä tai jotka ovat jo syrjäytyneet. Näitä ovat esim. vähäisen pohjakoulutuksen saaneet aikuiset ja syrjäytyneet
miehet. Lisäksi on varauduttava ongelmien tunnistamiseen ajoissa ja huolehdittava riittävästä tuesta.

Tietoyhteiskunnan opetus- ja ohjaustehtävissä toimivien ammattiryhmien edellytyksiä tehdä laadukasta ja tuloksellista työtä tulee tukea seuraavin tavoin

- On turvattava sopivan ja ajantasaisen tietotaidon hankintaedellytykset
- On turvattava ajanmukaiset työvälineet
- On varmistettava riittävän ammatillisen tuen saatavuus ja edellytykset jatkuvaan oppimiseen

[Kaisa Vähähyyppä]

Tässä tulikin todella iso kasa niitä asioita, joiden takia viritin tätä keskustelua. Eksakti määrittely on ainakin luettelona voi olla vaikeaa, mutta valmiudet pitäisi pystyä kuvaamaan niin, että niiden todentaminen kouluissa ja oppilaitoksissa olisi mahdollisimman helppoa.

Palveluiden avulla määrittely havainnollistaa asiaa hyvin. Jokaisen pitää kyetä hyödyntämään palveluita halutessaan ja tarvitessaan. Mutta onko palvelunäkökulma ainoa?

[Anne Rongas]

Vastaan ennen kuin luen muiden vastaukset (että ei tule liikaa vaikutteita vaan oma kapea näkemys ensin kehiin):

Tietoyhteiskuntavalmius sisältää teknistä osaamista, joka on vähän kuin puhe- ja liikuntakyky, jos tekninen osaaminen puuttuu, jää äänettömäksi eikä pääse sisään. Kuitenkin tekninen osaaminen on vain pieni osa. Tietoyhteiskuntavalmius on kykyä löytää informaatiota, käyttää sitä arvioiden informaation merkittävyyttä. Sekä informaation löytäminen että arviointi sisältävät kollektiivisia mahdollisuuksia (sosiaalinen media), mutta tietoyhteiskuntavalmius sinällään voi olla myös asioiden toimittamista ja tarpeellisen informaation löytämistä, sosiaalinen elämä voi verkoissa jäädä vähäiselle.

Tuo tietoyhtesikuntavalmius ja asioiden toimittaminen sisältää sen, että ihminen osaa netitse toimia viranomaisten kanssa ja kykenee esimerkiksi oppimaan uusia kansalaisen perustaitoja, jos hallinto siirtyy verkkoon.

Huomaan, että käytin sanaa informaatio, vaikka käsitteessä puhutaan tiedosta. Sana tietoyhteiskunta on aika ongelmallinen.

Jos puhuttaisiin nettitaitoisesta kansalaisesta, korostuisi jo paljon enemmän aktiivinen, sosiaalinen yksilö, joka toimii omaehtoisesti.

Tietoyhteiskuntavalmius on jotenkin hallintoalamaistermi. Pidän siitä, miten nykyopetussuunnitelmissa puhutaan aktiivisesta kansalaisuudesta ja tietoyhteiskunnan kansalaistaidoista.

Viime vuonna kirjoitin aiheesta pienen blogimerkinnän, kun vähän tuohduin siitä, miten nettitaitoja ei peruskoulussa opeteta, vaikka velvoite on. Ehkä asia ymmärretään monin tavoin, ehkä emme ole tarpeeksi keskusteelleet siitä, mitä valmiuksia ihan konkreettisesti tarkoitetaan.

[Esko Lius]

Anne: "Tietoyhteiskuntavalmius sisältää teknistä osaamista, joka on vähän kuin puhe- ja liikuntakyky, jos tekninen osaaminen puuttuu, jää äänettömäksi eikä pääse sisään."

Vertaus on paitsi iskevä, myös täsmällinen. Kyse on sosiaalisen yhteyden saavuttamisen perusvälineestä, jonka haltuunottoon pitää kiinnittää huomio koulussa.

Anne: "Huomaan, että käytin sanaa informaatio, vaikka käsitteessä puhutaan tiedosta. Sana tietoyhteiskunta on aika ongelmallinen."

Ei tosiaankaan kannata jäädä kiinni "tiedon" käsitteen täsmällisiin merkityssisältöihin. Tietoyhteiskunnan kontekstissa se on yhtä tendenssimäinen kuin käsitteen "tietokone" yhteydessä. Kaipa se on alunperin myyty positiivisten arvotustensa vuoksi.

Voimme myös laventaa "tiedon" merkityksen: arvostan kovastikin sitä, että tietoyhteiskunta on myös tunneyhteiskunta, informaatioyhteiskunta, hiljaisen tiedon yhteiskunta, empatiayhteiskunta... Koululaitos ei saa rajoittua yritysten kapeaan näkökulmaan siitä, millainen informaatio on hyödyllistä tietoa.

[Jukka Ylipiha]

Esitänpä tässä yhden lisäkysymyksen pohdittavaksi. Pidin lyhyen koulutustilanteen työpaikallani (siis koulussa) työkavereilleni ja aiheena oli viestintä. Esitin eräässä vaiheessa kysymyksen kuulijoille (siis suurin osa opettajia), kuinka moni teistä käyttää tekstiviestejä viestintään, vain pari myönsi käyttävänsä harvoin, mutta muut aika säännöllisesti. Seuraavaksi kysyin sähköpostista ja suurin piirtein samanlainen tilanne. Lopuksi kysyin, kuinka moni käyttää meseä tai jotain muuta vastaavaa viestintä ja tuloksena oli, ei kukaan (paitsi minä ja jouduin myöntämään sen). Kerroin siihen, että mun opiskelijoista 9/10 käyttää aktiivisesti.

Kysymys kuuluu, onko kyseisellä opettajajoukolla tietoyhteiskuntavalmiuksia, kun he eivät kykene kommunikoimaan omien opiskelijoiden valitsemilla välineillä tai tavalla?