Sosiaalinen media alkutekijöihin purkamisen tukena

[Marko Seppänen]

Selailin läpi Sometun delicious-kirjanmerkkejä, näitä foorumeita ja muutamien jäsenten blogeja, päivittääkseni mieleeni tuntumaa siitä, millaisia asioita sometuun eli siis someen oppimisen tukena tavataan liittää. Sosiaalisen median välineet, yhdessä puuhastelu (pahoittelut kepeästä sanavalinnasta) ja verkostoituminen nousivat tietenkin esille, mutta paljon harvemmalle maininnalle vaikuttivat jäävän varsinaiset oppimisprosessit itsessään, sekä metakeskustelu oppimisesta.

Sosiaalisen median "perusvälineet" soveltuvat erinomaisen hyvin sellaiseen oppimiseen, jossa pyrkimyksenä saada opetettavat saavuttamaan jokin tietty taso, mikä sinänsä selittää senkin, miksi esim. ryhmässä Opetuskäyttö useimmin esille nousevat sanat ovat 'wiki', 'yhteisblogi' ja Facebook, kuten viestissä Sosiaalinen media lukiossa.

Samaisista välineistä erityisesti wiki soveltuu jonkin tuotoksen muodostamiseen yhteisöllisesti, sillä se rakentuu siinä kaikkien osallistujien silmien edessä, mutta entäpä sama toisinpäin eli valmiin tuotoksen purkaminen alkutekijöihinsä?

Tämä ajatus tuli mieleeni tuossa taannoin, kun eteeni ajautui muhkea paketti ohjelmointikoodia (satoja tiedostoja, paljon rivejä). Ohjelmistojahan on siinä mielessä helppo rakentaa, että ensin opetellaan suunnittelemaan, sitten toteuttamaan ja sitten voidaankin jo mennä tekemään asiakasanalyysi, jotta tiedetään mitä pitää tehdä, luodaan suunnitelma ja sitten toteutetaan suunnitelma. Hirmu helppoa noinpäin.

Ohjelmiston, sovelluksen tai tietojärjestelmän toteutuksen ja suunnittelun aikana voi käyttää runsaassa määrin sosiaalista mediaa avukseen ja varmaan arvaattekin, että ohjelmointi on yksi niistä aiheista, josta keskustelua ja yhteisöjä löytyy paljon.

Mutta entäpä jos oppimistarpeeksi ilmentyykin valmiin ohjelmiston opettaminen itselleen, jotta sitä voi alkaa jatkokehittämään (esim. työtilanteessa)? Otetaanpa tähän väliin pieni katkelma koodista (satunnainen koodinpätkä Koders.com:sta):

int indexEndFirstHeader = CGWHttp::find_in_string(strPacket,"\r\n", false,0);
string strFirstHeader = strPacket.substr(0, indexEndFirstHeader);
char * zBuf = new char [strFirstHeader.length() + 1];
strcpy(zBuf, strFirstHeader.c_str());

Oletettakoon, että ohjelmoija, jonka pitäisi alkaa jatkokehittämään jotain ohjelmistoa, on jo niin kokenut, että käytetyn ohjelmointikielen syntaksi, konventiot, varatut nimet, yms. ovat jo täysin tuttuja, mutta itse ohjelmisto pitäisi mallintaa takaisin sellaiseen muotoon, jossa se yleensä suunnitteluvaiheessa on, eli kaavioiksi, relaatioiksi, sanalistoiksi, vaatimusmäärittelyiksi, jne. Tässä kuvitellussa tapauksessa mitään kaavioita ei edes olisi, koska ohjelmiston alkuperäinen kehittäjä ja hänen jälkeensä kädenjälkiään jättäneet ovat olleet niin kokeneita, etteivät he sellaisia kaavioita tai muutakaan dokumentaatiota tulleet tuottaneeksi.

(Edellisestä voi johtaa sivujuonteen artikkeliin "Why the Vasa Sank: 10 Problems and Some Antidotes for Software Pro..., jota ei kuitenkaan tämän viestin kannalta ole välttämätöntä lukea.)

Jos tätä "alkutekijöihin" purkamista ei tehdä, on ohjelmoija koko koodin seassa pelmaamisen ajan eräänlaisessa viidakossa, jossa ei aina voi olla aivan varma siitä, mitä milloinkin tulee eteen ja mitä heijastevaikutuksia milläkin muutoksella on. Jos hän lisäksi haluaa noudattaa "Tietotekniikan ammattilaisen etiikan ohjeistoa" ja samantapaista, mutta laajempaa ACM:ohjeistoa "Software Engineering Code of Ethics and Professional Practice", hän todennäköisesti kokee merkittävää tuskastuneisuutta tehtävää kohtaan, jos hän ei pysty tarkastelemaan ohjelmistoa useilla erilaisilla abstraktion tasoilla, vaan on aina "nenä kiinni koodissa".

Verratkaa tätä vaikkapa johonkin artikkeliin, jossa on käytetty runsaasti lähdeviitteitä. Lähdeviitteiden avulla, sekä lähdeviitteiden lähdeviitteiden avulla ja lähdeviitteiden käsittelemien aiheiden ja käsittelytapojen perusteella on mahdollista sijoittaa tuo artikkeli ja jopa sen yksittäiset osaset osaksi jotain laajaa merkitysten verkostoa (vertaa esim. DBPedian muihin tietokantoihin linkittymiseen ja Facebookin uuteen Like-nappulaan).

Ohjelmistojen ns. takaisinmallinnukseen (disassembling, reverse engineering) on olemassa valmiita ohjelmistojakin. Kyseinen takaisinmallinnus olisi aina idempotentti eli muodostettu formaali malli olisi "aina sama riippumatta siitä, suoritetaanko se kerran vai useamman kerran". Artikkelille ei samanlaista automatisoitua takaisinmallinnusta voi tehdä, jos haluna on saavuttaa hienojakoinen ymmärrys, sillä sanojen merkitykset ovat aina sidoksissa myös lukijan omiin mielen skeemoihin ja sisäisiin muistin rakenteisiin.

Artikkelin takaisinmallintamisessa on usein paljon helpompi lohkoa pieniä palasia, jolloin sosiaalisen median hengessä kukin purkaja voisi keskittyä omaan lohkoonsa, joista sitten koostettaisiin yhteinen näkemys, jota sitten jatkojalostetaan. Tällä tavoinhan, ainakin teoriassa, toimivat esim. avoimien yliopistojen verkkokurssien opintopiirit.

Sanon "ainakin teoriassa", koska tiukan aikarajan ollessa puitteissa yksi parasiitti tai lusmu pilaa helposti koko työn. Itseasiassa, eivät ne verkkokeskustelut avoimien yliopistojen kurssien yleisillä keskustelufoorumeilla niin erityisen aktiivisia ole. Asenne "kunhan läpi pääsee" on aika yleinen, sekä joskus ilmenevä "kunpa tuo hikari ei pääsisi läpi".

Sinänsä, juuri tämän osallistuvan osallistumattomuuden vuoksi voisi kysyä sitäkin, että otetaanko somevälineet liiaksikin, kuten englantilaiset saattaisivat sanoa: "for granted"?

Palaan vielä kertaalleen ohjelmiston takaisinmallintamiseen, sellaiseen tilanteeseen jossa automaattitoimista takaisinmallinnusohjelmistoa ei olisi saatavilla tai mahdollista käyttää. Tällöin se ymmärrys pitäisi jollakin tapaa itselle muodostaa. Jos ohjelmisto olisi avointa lähdekoodia, voisi se olla kaikkien ymmärtämisessä avustajien tarkasteltavana, mutta enpä jos tämä ei olisi mahdollista?

Varsinainen kysymykseni kuuluukin, onko sosiaalinen media käyttökelpoinen jonkin (minkä tahansa) laajan asian alkutekijöihin purkamisessa ja sitä kautta laajan ymmärryksen muodostamisessa kysyjäyksilön mieleen?

"Pieniä kysymyksiä" on helppo esittää ja niihin saa todennäköisemmin vastauksen, vaikkei olisikaan 300 000 seuraajaa Twitterissä, mutta entä "isot kysymykset"?

Siis.. kuka viitsisi kanssamiettiä kanssasi? Linkkejä Wikipediaan osaa heittää kuka vaan ja fraasikoneita löytyy melkein joka taloudesta, mutta entä uudet, pohdinnan kautta muodostetut avusteet?

[Marko Seppänen]

Tämä liippaa melko läheltä kysymystäni: Sosiaalisen oppimisen strategian tarkistuslista

[Timo Rainio]

Jotku asiat ovat luonteeltaan sellaisia, että niitä oppii keskustelun ja yhdessä pyörittelyn kautta. Tällöin sosiaalinen media varmasti toimii. Sen sijaan vaikkapa juuri tekniikan eri osa-alueiden opiskeluun liittyy paljon juttuja, jotka perustuvat faktatiedon omaksumiseen ja asioiden sitkeään pyörittelyyn omassa päässä.

Toimiiko sosiaalinen media tai weppi yleensäkään taitojen, erityisesti käden taitojen, oppimisessa. Itse uskon, että tietyiltä osin kyllä. Mutta joskus pitää ottaa se sorvi ihan oikeasti myös kauniiseen käteen.

Joskun on varmasti paikoillaan pyrkiä tiivistämään asiat yhtä hyvin twitter -viestiin, powerpoint -muotoon kuin sille perinteiselle a4:llekin. Mutta silloin pitäisi aina muistaa varmistaa, ettei olennainen katoa tai sitä jätetä kertomatta niille joille siitä on iloa - erityisesti käsiteltäessä monimutkaisia asioita (esimerkkinä vaikka tämä pp -esityksen ja sukkulaonnettomuuksien yhteyksiä pohtinut artikkeli: PowerPoint: Killer App?)

[Marko Seppänen]

Minun tarvinnee myöntää tässä kohdin sellainen seikka, että tuo kirjoitukseni lähti luisumaan hiukan eri suuntaan kuin mihin alunperin tähtäsin. Tarkoitukseni oli myös kulkea sellaisen välipisteen kautta, jossa vertaan uuteen, entuudestaan tuntemattomaan ohjelmakoodiin tutustumista shakin pelaamiseen. Vaikka pelilauta, pelinappulat ja pelilaudalla liikkumisen säännöt olisivat tuttuja, niin silti jokaista yksittäistä siirtoa varten joutuisi miettimään lukuisia muita siirtoja ja niiden vaikutuksia eteenpäin. Shakissa tämä on vapaaehtoista, ohjelmoinnissa mietintä on pakko viedä loppuun asti tai ainakin hyvin pitkälle. Esim. "mitkä kaikki, mahdollisesti viisi eri asiaa ja niiden laukaisemat tapahtumat tapahtuvat kun painan nappia x, kun tilanne painaessa on y?"

Mitä enemmän siirtovaihtoehtoja ja niiden vaikutuksia pyrkii pitämään mielessään, sitä kuormittuneemmaksi mieli käy. Ja shakissa on sentään vain muutama erilainen liikkutapa. Lisäksi voidaan ajatella olevan myös tietynlainen määräaika (minuutteja), jonka aikana on parempi olla saanut tolkkua jostain seikasta tai muuten on todennäköisesti miettinyt reittivaihtoehtoja niin moneen kertaan, ettei hiipuvista muistijäljistä enää hahmota mitään järkevää ennen pikku tauon pitämistä.

Sen sijaan, jos lähestymissuunta on kaavioida suunnasta ja tarkoitan siis erityisesti UML-kaavioiden suunnasta ( ks. http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/8/81/UML_Diagrams.jpg ), niin ajatus kulkee heti jouhevammin. Kaikki tuntuu menevän ns. jakeluun paljon paljon helpommin. Nuo mainitut PowerPoint-kaaviot lienevät suunnattu enemmän muihin tarkoituksiin kuin vakavasti otettavaksi insinöörin työvälineiksi. Kuten esim. pelkistämiseen.

Se, mitä en saanut viestissäni kysyttyä, enkä ole aivan varma saanko vieläkään, liittyi siihen, että pystyykö muiden nettikäyttäjien avulla ratkaisemaan sellaisia uniikkeja ongelmia, joiden kuvailemiseen tarvitaan useampi selityskierros, jotta potentiaaliset vastaajat ymmärtäisivät ongelman, minkä jälkeen päästään varsinaiseen ongelmanratkaisuun.

Tässä kohdin mietin esim. yhteisöä Dojolaiset. Teoriassa ihan kiva yhteisö, mutta en ole (siitäkään) vakuuttunut sillä tapaa, että siellä maltettaisiin pohtia jotain ongelmaa samalla intensiteetillä kuin kaksi omasta alastaan innostunutta ammattilaista pohtisi jotain yhteistä ongelmaa.

[Heli Nurmi]

Teit niin kunnianhimoisen aloitteen että jotain on pakko vastata. Myös siksi kun tämä näkyi jo asettuneen insinöörien sisäiseksi keskusteluksi jota ei voi ihmistieteilijä ymmärtää ;)

Ensin insinööreille tässä linkki nimeltä Recent Developments in Deep Learning, kestää tunnin
http://www.youtube.com/watch?v=VdIURAu1-aU
Tuossa kai yritetään löytyy oppimisen ydintekijä oletan. Tällaisiin asiantuntijoihin mm Stephen Downes viittaa kun sanoo tieteellisen psykologian syntyvän neuroverkkotutkimuksen myötä. Minulla taas on ihmistieteiden näkökulma ja sanon että aivoista tai matematiikan kaavoista ei löydy ihmisen tietoisuutta. Havaintoja voi selittää ja kaikkea pientä. Mutta onnea tutkimukselle, tuhannet tutkijat kulkevat tätä tietä ja sitäkin tarvitaan.

Ajattelin samaan suuntaan kuin TImo että mikä olisi sellainen ongelma joka täällä käsiteltäisiin ja missä täällä? Keskustelupalsta ei kai ole paras, wiki(opisto) tai ...? Ongelma ja miksi sitä käsiteltäisiin täällä on ensin selvitettävä:

"Varsinainen kysymykseni kuuluukin, onko sosiaalinen media käyttökelpoinen jonkin (minkä tahansa) laajan asian alkutekijöihin purkamisessa ja sitä kautta laajan ymmärryksen muodostamisessa kysyjäyksilön mieleen?"

Nähdäkseni Suomi on pullollaan ammatillista koulutusta jossa juuri noin toimitaan. Mutta sos media?? En osaa sanoa. Sait kuitenkin minut kirjoittamaan ... lisää kysymyksiä ainakin.

[Timo Rainio]

Mielenkiintoinen videon"pätkä". Mutta samoille linjoille kyllä asettuisin. Siltojen kestävyys, bittien polut ja koneiden tehot kyllä voidaan laskea matematiikan kaavoja pyörittelemällä, mutta ihmisen tarkkaan mallintamiseen ei taida olla vielä tarpeeksi korkeaa matikkaa keksitty. Siksipä näin insinöörinä onkin ollut niin opettavaista sometussa ja muutenkin opetusmaailman menoa ihmetellä. Ja jos ei muuta, niin ehkä sitä kautta paremmin muistaa sen, että täydellisenkin "systeemin" toiminta tai toimimattomuus loppupelissä on kiinni siitä käyttäjästä.

Juuri tuon systeemin toisen puolen eli ihmisen ymmärtämisessä sosiaalinen media varmasti tarjoaa välineitä myös meille insinööreille ja siksi soisi heitä näillekin poluille yhä enemmän eksyvän.

[Heli Nurmi]

Jos vielä vastaan sen verran että olihan Riitta Suomisen aloite Verkkokeskusteluista, niitten onnistumisen ehdoista juuri sellainen aloite että sen luulin sopivan tällaiseen yhdessä työstämiseen. Nyt on kai vielä mielessä miten siinä kävi. Itse lopetin seurannan heti kun yhdeltä ihmiseltä tuli 10 kirjoitusta samalla kertaa jne Oli mahdoton löytää rakentavaa tietä eteenpäin.

Opittiinhan siinä paljon keskustelun estämisestä. Mutta en uskalla analysoida tarkemmin ja on monia asioita joita ei pidä käsitellä julkisesti.

Siis ei vieläkään ehdotusta aiheeksi, tuli vain tuo äskeinen kokemus mieleen tässä yhteydessä.