Hei!
Olen 18-vuotias 19-vuotias 4. vuoden lukiolainen Kangasalta päin ja tulin kerran etsineeksi, mahtaisiko netissä olla mitään keskustelupalstaa, jossa esim. lukiolaiset, muut opiskelijat, opettajat sekä muut ihmiset voisivat keskustella eri aiheisiin liittyvistä asioista sekä saada/antaa apua mahdollisesti koulutehtävissä, jotka eivät meinaa upota aivoihin. Ihan normaali keskustelupalsta siis.
Olisin halukas viemään tällaista projektia eteenpäin, koska en onnistunut löytää sellaista ainakaan toistaiseksi mistään.
Kyseinen keskustelupalsta tulisi tarjoamaan mm. seuraavia mahdollisuuksia:
"Facebookissa on sellaiset ryhmät kuin X ja Y, eivätkö ne riittäisi tähän?"
Niin, ainahan Facebookia voi käyttää. Sieltä mahdollisesti saa nopeasti apua. Kuukauden päästä viestisi on uponnut ja mahdollisesti unohdettu, eikä sitä voida enää helposti kaivaa sen jälkeen esille - puhumattakaan vuoden jälkeen. Keskustelupalstalla voisi helposti löytää myös vanhoja aiheita hakutoiminnon avulla sekä samalla sivustolla voisi keskustella useista eri aiheista.
Olen itse Facebookissa parissa ryhmässä. Ne ovat oikein näppäriä kanavia keskustella nopeasti jostain tietystä asiasta. Mahdollisesti voisimme esim. näiden ryhmien kanssa kehittää jonkinlaista yhteistyötä, jos tämä ehdottamani keskustelupalsta saataisiin käyntiin. Ehkä myös esim. Lukiolaisten liittoa tai muita yhdistyksiä ja projekteja myös kiinnostaisi jokinlainenlainen yhteistyö tällaisen keskustelupalstan kanssa, jos se havaittaisiin toimivaksi.
Olen puhunut tästä ideasta hieman kahden aikuisen ihmisen kanssa ja molempien mielestä tämä idea vaikuttaisi hyvältä.
"Jos nyt tätä projektia alettaisiin kehittää, kuka sitä aikoo pitää yllä?"
Minä. Osaan pystyttää keskustelupalstan, hankkia sille oman osoitteen ja hoitaa keskustelupalstaa.
"Ai, oliko tämä siis vain mainostusta etukäteen?"
Ei missään tapauksessa! Yksin en kykene tähän urakkaan. Saan toki keskustelupalsta pystyyn ja mahdollisesti saan pari ihmistä mukaan, mutta parempaan en pysty ilman apua. Tarvitsen mukaan aikuisia ihmisiä, joita kiinnostaisi kirjoitella myös tälle keskustelupalstalle ja mm. auttaa näitä apua tarvitsevia opiskelijoita - varsinkin opettajia ja muita kiinnostuneita. Ei tarvitse edes olla opettaja, riittää pelkkä kiinnostus tällaiseen, ja sitten katsotaan, mihin tätä projektia saadaan kehitettyä. Tuskinpa opiskelijoitakaan tulisi pyytämään apua, jos ei ole ketään, joka osaisi auttaa.
"Onko tässä jotain rahallisia kuluja?"
Kyllä, pienempiä tai suurempia. Ensinnäkin minulla on omiin tarkoituksiini jo maksullinen sivutila, joka maksaa minulle 5e/kk, joten keskustelupalstan voin pystyttää sille. Nettiosoite maksaisi noin 10e/vuosi. Lahjoituksia en voi ainakaan toistaiseksi kerätä sivuston ylläpitoa varten, kiitos rahankeräyslain. Mahdollisesti siis kulut maksaisin yksin minä, jollei siihen mitään kätevää muuta ratkaisua keksitä.
Keskustelupalstoja on ilmaisia ja maksullisia. Jos ilmaisen foorumiohjelmiston asentaisi, se olisi mahdollisesti Simple Machines Forum (SMF) tai MyBB. Maksullisista oma suosikkini on XenForo (jotain 130e suuntaan muistaakseni), mutta siihen ei ole ainakaan toistaiseksi yhtään kunnollista suomennosta, mutta voin hankkia eräältä toiselta XenForo-pohjaiselta sivustolta hieman keskeneräisen suomennoksen (jossa on kylläkin joitain oikeinkirjoitusvirheitä, mutta parempi kuin ei mitään suomennosta). XenForon valitsisin, jos minulla olisi sen verran rahaa.
XenForo mahdollistaa minun taidoillaini paljon asioita, joista ilmaisilla foorumiohjelmistoilla voisin vain haaveilla. Niin, ja tuo 130e maksullisesta foorumiohjelmistosta on melko edullista. Pari muuta hyvää maksaa jotain 200e suuntaista.
-------------
Tässä tämä idea oli "pikaisesti" selitettynä. Toivottavasti en unohtanut mitään tärkeätä.
Voit löytää minut myös Facebookista ja Twitteristä, mikäli tulisi jotain erittäin kiireellistä asiaa.
Facebook: https://www.facebook.com/jonimettala
Twitter: https://twitter.com/joniimo
Tagit:
Permalink Vastannut Saana Sandholm 18. syyskuu 2012 10:33 Hei! Mitään konkreettisia ehdotuksia minulla ei ole, mutta haluan tsempata. Suunnitelma kuulostaa todella hyvältä ja selkeästi mietityltä - uskon myös että tarvetta olisi. Laitan tämän keskustelun eteenpäin omaan verkostooni, luin itsekin tämän Facebookista.
Ystävällisin terveisin
Saana, kahden lukiolaisen ja kahden koululaisen äiti
Permalink Vastannut Pauliina Mäkelä 18. syyskuu 2012 10:40 Hei Joni! Kiitos erittäin mielenkiintoisesta keskustelun avauksesta!
Kävin omalta osaltani jakamassa tietoa tästä keskustelusta sosiaalisen median eri kanavilla, kuten suljetulla AVO-hankkeen sisäisen viestinnnän kanavalla Yammerissa, Facebookissa avoimille ryhmille: Avokadot-verkosto -ryhmälle https://www.facebook.com/groups/194999407242548/ ja Tieto- ja viestintätekniikka opetuksessa/ICT in Education -ryhmälle https://www.facebook.com/groups/237930856866/ sekä Finnish Open Data Ecosystem -ryhmälle https://www.facebook.com/groups/fi.okfn/ ja Aikuisopiskelijat-ryhmälle https://www.facebook.com/groups/Aikuisopiskelijat/ sekä muutamassa suljetussa ryhmässä.
Uskon Saanan tavoin, että tämä asia on pyörinyt monella opiskelijalla mielessä. Vertaistukea ja apua kaivataan varmasti monessa erilaisessa opiskelun tilanteessa.
Aurinkoa syksyyn ja seuraan mielenkiinnolla, mihin tämä idea kulkee!
Pauliina, kahden lukiolaisen ja yhden eskarilaisen äiti ja monen erilaisen verkoston nettikätilö
Permalink Vastannut Tarmo Toikkanen 18. syyskuu 2012 10:45 Hei! Kerätäänpä linkkejä kansainvälisistä esimerkeistä! Tällaisia vastaavia on kuitenkin tehty pitkin ja poikin. Niistä voi oppia, että miten tämä kannattaa tehdä. Nopeasti tulee mieleen Khan Academyn coach-toiminto sekä P2PU:n yhteisoppimisen mahdollistavat kurssit. English Central, Correct My Text... muitakin olen nähnyt, mutta pitää kaivella arkistoista syvemmältä.
Permalink Vastannut Tarmo Toikkanen 18. syyskuu 2012 10:47 Ja jos tästä syntyy ns. Hyvä Juttu(tm), niin kyllähän noiden muutaman satasen maksamiseen taho löytyy, vaikkapa Sometu-verkosto. Vaikeampaa usein on löytää kiinnostunut vapaaehtoinen tällaista palvelua pyörittämään ja valvomaan, mutta sellainen näyttää nyt olevan tarjolla. :)
Permalink Vastannut Jarmo Tanskanen 18. syyskuu 2012 15:39 Heips, Kangasalta myös...
Yleensähän foorumit syntyvät aina jonkun yleisen aiheen ympärille. Jos aihe on liian yleinen, ei se kiinnosta yksilöitä, joista syntyisi riittävän suurta ryhmää. Senja opettaa ruotsia - on yksi erinomainen FB-ryhmä, jossa ryhmän ja toiminnan kasaa nimenomaan aihe.
Rahaahan tuo ei kovin paljoa vaadi, jos aivan jotain omaa paikkaa aikoo rakentaa. Tsemppiä.
Permalink Vastannut Vesa Ilola 18. syyskuu 2012 16:33 Itse en pidä keskustelusivualustoista poislukien Quora ;-) Jos haluat keskustelualustan, miksi et hyödyntäisi innovatiivista yhteistyötä esimerkiksi suomi24:n kanssa.
Hahmottelisin ja rajaisin ideaa vähän enemmän. Olisiko saitti tyyliin kirjoitukset.fi (keksitty) jossa peilauskahvana olisi yo-kirjoitukset vai kotitehtavat.fi (keksitty) joka olisi enemmän yhteisö joka ratkoisi tekisi kotitehtäviä yhdessä.
Onko oleellista reaaliaikainen yhteys ja prosessi tyyliin hangout tai skype vai eräänlainen digijalanjälkinen ratkaisupankki Khan-henkeen.
-Mitä on se materiaali, jota "jaettaisiin" tekstiä, video, kuva yhtälönratkaisusta. Mitä lisäarvoa tämä materiaali toisi nykyisten "valmennuskurssien" ja oppimateriaalin lisäksi.
Miten tämä joukkoistamishaaste ottaisi tulta alleen. Mistä löytäisit 20 ensimmäistä pilotoijaa?
- Mikä motivoi kävijöitä tulemaan osaksi yhteisöä yhä uudestaan? Pelillisyys, viikkokilpailut?
- Voisiko jollain rajatummalla "etujärjestöllä" olla interessejä ja resurssejat tyyliin esim. MAOL.
- Jos ottaisit oppeja jostain kotimaisesta tutki http://www.pakkotoisto.com/ Sitä ei ole kaupallistettu kuten Keventäjät yhteisö on
Tässä aluksi, nyt viihdyttämään ja kuskaamaan lapsia (vasta toka- ja viidesluokka)
Permalink Vastannut Vesa Linja-aho 18. syyskuu 2012 19:24 Niin hyvä idea, että jos vain saat aikaiseksi, niin maksan koko paskan (siis ekalta vuodelta, ja kustannuskatto on 250 euroa :-). Englanninkielisenä kuvaamasi kaltainen palvelu jo on, http://openstudy.com/ .
Haastavinta tuossa on saada ihmiset käyttämään foorumia. Jos saat houkuteltua sinne parikymmentäkin aktiivia, niin siitä se lähtee kasvamaan. Kuollut foorumi ei kiinnosta ketään.
Permalink Vastannut Joni Mettälä 18. syyskuu 2012 20:14 Lähinnä mielessä pyörinyt ihan perus foorumisofta, joita ovat esim. Simple Machines Forum, phpBB, MyBB, vBulletin, Invision Power Board, XenForo. Kolme viimeisenä mainittua ovat maksullisia ja niistä omat suosikkini ovat IPB ja XF.
OpenStudyn systeemi vaikuttaa melko hyvältä, mutta jossain määrin se on mahdollisesti myös vähän sekava sellaiselle henkilölle, joka ei ole foorumien kanssa ollut pahemmin koskaan tekemisissä.
Sivustosta ei ole tarkoitus painottua pelkästään tukiopetukseen/avunsaantiin eikä yo-kirjoituksiin valmistautumiseen. Sivuston kohderyhmänä olisivat kaikki oppimisesta kiinnostuneet henkilöt. Tällä tarkoitan sitä, että myös muilla kuin lukiolaisilla olisi täysi oikeus myös kysyä apua omiin asioihinsa. Sivuston tarkoituksena on edistää oppimista sekä motivoida ihmisiä oppimaan uusia asioita.
Monia ihmisiä ei kiinnosta ehkä oppiminen koulutunneilla, koska jokin asia tuntuu vaikealta, ja oppilas ei viitsi vaivata opettajaa selittämään asiaa uudelleen ja uudelleen, kunnes asia on vihdoinkin selvennyt. Keskustelupalstalla ihmiset ovat vapaaehtoisesti. Heitä siis kiinnostaa oppiminen tai opettaminen. Täten myös näillä keskustelupalstan opettavaisilla henkilöillä on aikaa ja halua selittää sitä yhtä asiaa, kunnes se vihdoinkin on ymmärretty kunnolla.
Esimerkkinä: Miksi minua ei kiinnosta kovin paljoa fysiikan opiskelu? Koska en ole ymmärtänyt sitä kunnolla tunneilla ja/tai oppikirjasta.
Keskustelupalsta ei ole vain lukiolaisia varten. Lukiolaiset ovat mahdollisesti silti se tärkein kohderyhmä, koska esim. yo-kirjoituksista olisi mukavaa saada tarpeeksi hyvät arvosanat jatkokoulutusta varten. Yhtä hyvin esim. yliopiston opiskelijatkin voivat liittyä sivustolle treenaamaan heidän kielipäätänsä.
On myös mahdollista, ettei sivusto keskittyisikään vain normaaleihin kouluaineisiin. Mahdollisesti ohjelmointi yms. kiinnostaa useita henkilöitä, ja tietotekniikkaan liittyvät asiat olisi näppärää laittaa samalle sivustolle. Tämä on siis vain lisäidea.
Sivustosta tulii aika pitkälti sellainen, millaisen käyttäjät siitä tekevät. Alku voi olla hankala, mutta jostain on pakko lähteä liikkeelle. Yhtä hyvin nämä sivuston opettajat voivat opettaa toisiaan asioissa ja keskustella yhdestä asioista - ei vain odottaa, milloin mahtaisi tulla seuraava opetettava.
Eniten minua huolestuttaa opiskelijoiden saaminen sivustolle ja heidän aktiivisuutensa siellä. Pitäisi levittää sanaa kyseisestä sivustosta kouluille opettajille sekä oppilaskunnille, mahdollisesti siten lähtisi sana vähitellen kiertämään ja ehkä jossain välissä sivustolla olisi erittäin paljon käyttäjiä. Mahdollisesti esim. Lukiolaisten liittoakin saattaisi kiinnostaa tietää aikanaan tästä keskustelupalstasta? Aamulla tässä keskustelussa taisi olla noin 20 katselua. Nyt yli 500. Sanan leviäminen ihmiseltä toiselle on toiminut ihan älyttämän hyvin ja mahdollisesti samalla tyylillä saisi ihmisiä kalasteltua itse keskustelupalstallekin.
"Mikä motivoi kävijöitä tulemaan osaksi yhteisöä yhä uudestaan? Pelillisyys, viikkokilpailut?"
No, aluksi täytyy turvautua sanan leviämiseen henkilöltä toiselle. Tulevaisuudessa on mahdollista kehittää yhteistyötä muiden tahojen kanssa ja pitää aina välillä kilpailuja tms. Minulla on esim. tätä varten joitain suunnitelmia jo päässäni.
Hankala vastata joihinkin kysymyksiin. Kuten sanoin, yhteisö on pitkälti sellainen, millaisen käyttäjät siitä tekevät. Perusideaa yritin selittää mahdollisimman hyvin tämän viestin alkupuolella sekä aloitusviestissä.
EDIT: Vähän niinkuin esim. http://mymathforum.com/ , mutta suomeksi eikä pelkästään matematiikkaan keskittynyt. Tuollainen olisi mun mielessä. Ilmaisfoorumiohjelmistoilla on vain hankalampi toteuttaa mitään hienoa. XenForo tai Invision Power Board ovat omat suosikkini foorumisoftissa.
EDIT2: Tai esim. http://physicsforums.com/
EDIT3: Ja tarpeaksi selkeä, että joku lukion lyhyen matikan ykköskurssilainenkin osaisi löytää oikealle alueelle siellä.
Permalink Vastannut Tommi Issakainen 19. syyskuu 2012 11:32 Moi,
tämä ideasi on hyvä. Niin hyvä, että tämä on aivan pakko saada pystyyn. Olen töissä Otavan Opistolla, joka on pitkään tarjonnut mahdollisuutta opiskella koko lukion oppimäärä Nettilukio.fi palvelun kautta. Olen aivan varma, että myös meidän opiskeljoita kiinnostaisi kuvaamasi kaltainen vertaistukifoorumi. Lisäksi meidän oppimateriaalipankista löytyy avoimesti käytettävää lukion ja peruskoulun oppimateriaalia, jota myös voitaisiin hyödyntää osana foorumia.
Oletko katsonut tälle palvelulle jo palveluntarjoajaa, jotain webhotellia jonne saisit tuon sovelluksen asennettua? Minkä domainin alle? XenForo ilmeisesti olisi valitsemasi alusta, löytyykö jostain webhotellia joka tarjoaa tämän 'avaimet käteen' periaatteella.
Otavan Opisto voisi kuitata tämän laskun, alustavasti nyt ainakin ensimmäisen vuoden osalta.
Tommi Issakainen
projektikoordinaattori
Otavan Opisto
Permalink Vastannut Joni Mettälä 19. syyskuu 2012 12:08 Hienoa! Kannatan itse mahdollisimman monipuolisen yhteistyön muodostamista tämän sivuston sekä muiden sivustojen/tahojen/ym. välille. Tämä projekti hyötyy siitä, sekä myös muut sivustot/tahot/ym. hyötyvät siitä.
Mulla on jo entuudestaan Hetzneriltä webhotelli, johon voisin laittaa tämän sivuston. Toinen vaihtoehto olisi erään kaverini oma palvelin. Domainista ei ole vielä tehty mitään päätöstä - siihen otan mielelläni muiden ihmisten mielipiteitä vastaan.
Foorumiohjelmiston asentaminen ei ole vaikeaa. Erilaisia ohjelmistoja olen asentanut nettisivuille reippaasti yli 10 kertaa. Mahdollisesti reippaasti yli 20 kertaa. En ole koskaan laskenut. Kun saa päätettyä domainin ja hankittua sen, pitää vielä päättää pidänkö minä tätä projektia omalla webhotellillani vai laitetaanko se kaverini palvelimelle. Sen jälkeen ongelmana on, miten ohjelmiso hankitaan - kuka sen alun perin maksaa sekä kenen tililtä. Käytännössä minun tililtäni olisi kaikista parasta maksaa se, koska itse sitä ensisijaisesti hoidankin ja tarvitsen todennäköisesti omille tunnuksilleni asiakkaan oikeudet foorumiohjelmiston omille sivuille.
Vuorokausi sitten olin sitä mieltä, että XenForo olisi paras vaihtoehto foorumiohjelmistoksi. Satuin kuitenkin testaamaan eilen Invision Power Boardin demoa, ja sekin vaikutti hyvältä. Itse asiassa se vaikutti erään tagiominaisuutensa toiminnan vuoksi jopa paremmalta kuin XenForo tähän projektiin.
[kuva] - IPB löytää samankaltaisia aiheita sen perusteella, miten tageja käyttää aiheessaan, mikä on erittäin hyvä ominaisuus tällaiselle sivustolle.
IPB on vähän XenForoa kalliimpi. Lisäksi jotkin sen ominaisuudet, joista en ollut tietoinen aiemmin, yllättivät minut. Tosin jossain mielessä XenForo olisi parempi, mutta toistaiseksi tähän tarkoitukseen IPB sopii paremmin tagisysteeminsä vuoksi. Kummallakin omat heikkoutensa ja omat vahvuutensa.
Ainiin, ja IPB:ssä on semmoinen pikku juttu, että ohjelmiston lisenssi pitäisi uusia vuoden välein johonkin pienehköön summaan, jotta voisi saada uusimmat ohjelmistopäivitykset, mikä olisi toisinaan ihan hyödyllistä - riippuen päivityksistä. Jos lisenssi erääntyy, se ei haittaa mitään - paitsi ettei voi ladata uusimpia ohjelmistopäivityksiä siihen.
Permalink Vastannut Tommi Issakainen 19. syyskuu 2012 12:20 Muutamia poimintoja, ensimmäinen maksamisesta.
Yksinkertaisin tapa yrityksen tai muun organisaation olla taloudellisesti mukana tässä on vaan maksaa suoraan osa tulevista kuluista (ts. ostaa domaini, maksaa kk-maksua tms). Rahojen siirtäminen sinulle tositetta tms. vastaan ei suoraan onnistu. Yksityiset voi tukea noin, mutta "me muut" ei. Jos me vaikka ostetaan hosting ja domain, ei ole iso työ toimittaa sinulle admin tunnareita siihen. Ja luoda niitä muille projektiin osallistujille, jos on tarvetta.
Niinpä paras tapa olisi vaan ostaa sinulle webhosting, domain jne. tarvittavat palvelut, mielellään yhden palveluntarjoajan kautta - vaikka että hosting firma tarjoaa suoraan ao. boardin käyttöön jne.
Domainnimi ehdotuksia kannattaa ottaa vastaan ja järjestää niistä pieni gallup - tai sitten vaan idean isänä päätät itse :)
Permalink Vastannut Tarmo Toikkanen 19. syyskuu 2012 23:50 Nimi on tosi tärkeä. Se toimii ekana koukkuna ja myös ohjaa sitä, mitä uudet tulokkaat odottavat sivulta löytävänsä ja miten he alkavat siellä toimia. Sitä kannattaa siis jokunen päivä mutustella ja maistella ja kysellä muilta mielipiteitä sekä ideoita. Tässä joitain heittoja yön pimeiltä tunneilta:
kaveriapu
oppijat
opiskele, opiskelen, opiskellaan
opitaanyhdessä
opintopiiri, opintopiirit
p2pu :)
vertaistuki
Tervetuloa
Sosiaalinen media oppimisen tukena -palveluun
Jäsenen Eija Kalliala aloittama: Keskustelut. Viimeisin vastaus jäseneltä Irmeli Pietilä keskiviikkona.
Jäsenen Reijo Nättiaho aloittama: Keskustelut Tou 12.
Jäsenen Kimmo Vehkalahti aloittama: Keskustelut. Viimeisin vastaus jäseneltä Hannele H-H Tou 8.
Jäsenen Reijo Nättiaho aloittama: Keskustelut Tou 2.
Jäsenen Krista Kindt-Sarojärvi aloittama: Sometumob. Viimeisin vastaus jäseneltä Anne Rongas Tou 1.
Pidin kollegoilleni mini-esityksen pilvipalveluista.
Jos joku muu ei ole ihan varma, mistä on kyse, tai haluaa kertoaa asiasta eteenpäin, tämä ehkä auttaa.
PILVIPALVELUT, a mini-guide: …
JatkaLähettänyt: Krista Kindt-Sarojärvi, 3. toukokuu 2013 kello 21:38 — 2 kommenttia
SADe-ohjelman Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelukokonaisuus-hanke. Hankkeen tavoitteena on tukea
1) tukea kansalaisen oman terveyden hallintaa ja itsehoitoa sähköisten palvelujen avulla sekä
2) helpottaa palvelujen löytämistä ja…
Lähettänyt: Hannele H-H, 22. huhtikuu 2013 kello 14:25
© 2013 Created by Ville Venäläinen.