FM Marjo Kamilan taidekasvatuksen väitöskirjan ”Katsojana ja katsottuna – Opettajan kontrolloitu ulkoasu” tarkastustilaisuus. Vastaväittäjänä toimii dosentti, yliopistonlehtori Ulla-Maija Salo (Helsingin yliopisto) ja kustoksena professori Pauline von Bonsdorff (Jyväskylän yliopisto).
Kamila tutki opettajien käsityksiä siitä, miltä opettajat saavat näyttää. Harva tutkittu opettaja puhui omasta ulkonäöstään, mutta kollegan ulkoasusta löydettiin huomautettavaa. Mielikuvien pohjalta opettajat tekevät päätelmiä esimerkiksi kollegan uskottavuudesta ja auktoriteetista. Pelkästään ulkoisen vaikutelman takia työkaveri voidaan mieltää soveltumattomaksi opettajan ammattiin. Opettaja voi joutua seläntakaisten puheiden, kielteisten katseiden ja satuttavien sanojen kohteeksi. Pahimmillaan opettaja jätetään palkkaamatta ulkoasunsa lähettämien vaikutelmien perusteella.
Opettajien ulkoasut ovat jatkuvan tarkkailun ja määrittelyn kohteina kouluissa, mutta myös vapaa-aikana. Erityisesti naisopettajat vahtivat toisiaan enemmän kuin miehet. Ulkoasuja rajaavat opettajuuden perinteet, opettajan itsekontrolli, kouluyhteisön tavat ja kirjoittamattomat säännöt, kollegoiden keskinäiset suhteet erilaisine makukäsityksineen sekä kulttuuriset kauneusihanteet. Ulkoasu ei ole pelkkä pinta, vaan sen alla voi kyteä opettajien välisiä kasvatuksellisia vastakkainasetteluja. Joukosta poikkeavalla opettajalla voi olla toisenlainen opetuksellinen näkemys, jonka oikeellisuudesta symbolisesti taistellaan opettajainhuoneissa.
Opettajan ulkonäön raamit
Kamila tunnisti neljä erilaista pukeutumisdiskurssiksi nimeämäänsä näkökantaa, joiden kautta opettajat pyrkivät määrittelemään suotavan opettajankuvan: mallikansalaisopettajat, epäsovinnaiset, esteetit ja seksualisoidut.
Mallikansalaisopettajat korostavat ulkoasujen asiallisuutta ja tavallisuutta. Näiden ominaisuuksien ajatellaan olevan viestejä opettajan vakuuttavuudesta, toisten huomioimisesta sekä kunnollisesta naisen ja miehen mallista opetettaville. Mallikansalaisopettaja saatetaan tunnistaa opettajaksi pelkästään opettajan näköisen olemuksensa takia.
Tahallisestiepäsovinnaiset kapinapukeutujat pyrkivät luomaan uutta opettajakuvaa rennolla ja opetettavien maailmaa lähestyttävällä olemuksellaan. Epäsovinnaisten mielestä opettajan arvovalta ei synny vaatteiden ja muun ulkoisen olemuksen avulla, vaan luontevasti käyttäytyvän ja asiansa osaavan opettajapersoonan mukaan.
Esteetit korostavat hyvää makua ja tyylikkyyttä; osa kollegoista pitää heitä liian täydellisinä. Erityisesti ammatillisten oppilaitosten ja ammattikorkeakoulujen esteettiopettajien puheissa korostuu niin sanotun uuden työn vaatimukset, joissa ulkonäön ja pukeutumisen merkitys nousee ammatillisen osaamisen rinnalle.
Opettajien mielestä seksikäs naisopettaja ei vakuuta.Seksualisoidut naisopettajat joutuvat nimittelyjen, työpaikkakiusaamisen ja toisinaan jopa sukupuolisen häirinnän, mutta myös naisten välisen kateuden kohteiksi. Uskonnollisissa kouluissa vallitsee ankara siveellisyyspuhe, joka kieltää opettajien meikkaamisen ja koristautumisen. Seksualisoidut puolustautuvat vetoamalla ulkoasunsa väärintulkintaan ja katsojien harhaisiin käsityksiin. Osa naisopettajista korostaa seksuaalisuuttaan uhmatakseen sovinnaisuusjärjestyksiä ja sukupuolten valta-asetelmia.
Opettajakuva kehittyy opettajankoulutuksessa
Opettajan näköisen ihmisen sosiaalinen rakentaminen aloitetaan jo opettajankoulutuksessa. Kamila ehdottaa, että keskustelua opettajien ulkoasujen vaikutelmista tulisi käydä osana opettajankoulutuksen oppisisältöjä, esimerkiksi siitä, millaisia vaikutelmia pukeutuminen voi viestiä. Ulkonäkökeskustelua tarvitaan myös opettajien itsesuojelun kannalta.
Kamila tutki 130 eri-ikäisen nais- ja miesopettajan käsityksiä peruskouluista ammattikorkeakouluihin.
Teos on julkaistu sarjassa Nykykulttuurin tutkimuskeskuksen julkaisuja 110. Jyväskylä 2012.ISBN 978-951-39-4888-7; ISSN 1457–6899.
Kirjaa voi tilata osoitteesta Jyväskylän yliopisto, Nykykulttuurin tutkimuskeskus, PL 35, 40014 Jyväskylän yliopisto.Puh. 050-805 38 39. Email:tuuli.lahdesmaki@jyu.fi; http://www.jyu.fi/ nykykulttuuri/
Julkaisua voi ostaa Kampus Kirjasta ja Kirjavitriinistä (Jyväskylä) sekä muista hyvin varustetuista kirjakaupoista.
Tagit:
Tervetuloa
Sosiaalinen media oppimisen tukena -palveluun
Jäsenen Eija Kalliala aloittama: Keskustelut. Viimeisin vastaus jäseneltä Eija Kalliala keskiviikkona.
Jäsenen Reijo Nättiaho aloittama: Keskustelut Tou 12.
Jäsenen Kimmo Vehkalahti aloittama: Keskustelut. Viimeisin vastaus jäseneltä Hannele H-H Tou 8.
Jäsenen Reijo Nättiaho aloittama: Keskustelut Tou 2.
Jäsenen Krista Kindt-Sarojärvi aloittama: Sometumob. Viimeisin vastaus jäseneltä Anne Rongas Tou 1.
Pidin kollegoilleni mini-esityksen pilvipalveluista.
Jos joku muu ei ole ihan varma, mistä on kyse, tai haluaa kertoaa asiasta eteenpäin, tämä ehkä auttaa.
PILVIPALVELUT, a mini-guide: …
JatkaLähettänyt: Krista Kindt-Sarojärvi, 3. toukokuu 2013 kello 21:38 — 1 kommentti
SADe-ohjelman Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelukokonaisuus-hanke. Hankkeen tavoitteena on tukea
1) tukea kansalaisen oman terveyden hallintaa ja itsehoitoa sähköisten palvelujen avulla sekä
2) helpottaa palvelujen löytämistä ja…
Lähettänyt: Hannele H-H, 22. huhtikuu 2013 kello 14:25
© 2013 Created by Ville Venäläinen.