ITK ja TVT vielä kaukana perusopettajan arjesta?

[Vesa Ilola]

Kävin kiivaahkon opetusalan keskustelun, jonka tuloksena kirjaan muutaman ylösnoston (kaikki eivät siis ole minun mielipiteitäni).

1) Härpättimet ja tietotekniikka eivät ratkaise oppimista. Mutta eivät sitä tee nykyiset oppikirjatkaan. Molemmat helpottavat sitä, mutta eivät ratkaise. Opettaja on avainasemassa.

 

2) Me olemme liiaksi teknologiauskovaisia kun opettajat kaipaavat erityisesti laadukasta arkea helpottavaa sisältöä.  ITK ja TVT ovat monelle opettajalle "lisärasite" ei mahdollisuus. Kireän opetustaakan alla perinteiset, laadukkaat oppikirjat tarjoavat arkiopetusta helpottavan ratkaisun. (Ilman että tarvitaan täydennyskoulutusta ja lisälaitekantaa)

 

3) Sähköisen oppimateriaalin (itsetuotettu) riittävyys, laajuus ja laatu ovat vielä epätasaista. Suuret kustantomot (WSOY, Tammi, Otava) eivät ole vielä saanet sähköisestä oppimateriaalibisneksestä riittävän helppoa ja kannattavaa.

 

4)  Jos valinnaisuutta lisätään ja mennään liian "asiakaskeskeiseksi" voidaanko hyvästellä yleissivistävä peruskoulutus? Eli jos oppilaat saisivat päättää opettatavasta aineksesta ne liittyisivät joko viihteeseen, peleihin ja "animaalisiiin" tarpeisiin ylä-ja alapäässä.

 

5)  Kritiikki ja kehittämisehdotukset otetaan vastaan kynsin hampain, koska ne sisältävät piiloviestin siitä että opettajat eivät olisi nyt ammattitaitoisia "Mitä konkreettista sinä ehdotat nykymallin sijaan ilman tuota ylälentoista paskanjauhantaa"

 

6) Keskustelu hyytyi siihen kun lausuin että yksittäinen opettajahan on kuin diktaattori: on täysin hänen vastuullaan ja hallussaan mitä ja miten hän kehittää. Salaa tai avoimesti. Yksin tai yhdessä yhteisön tuella.

 

Oma vallankumoukseni siemen on juuri tässä ajattelussa. Rakenteita on nykyaikana hankala kaataa ja pitkäkestoista muuttaa. Mutta yksittäinen opettaja voi ottaa suuren (oiko)oppimisaskeleen omassa työssään. Jos vain haluaa ja jaksaa.

 

Viimeisin  loppukommentti olikin.

"Älä sinä tule neuvomaan meitä miten opettaa paremmin, kun et arjesta enää mitään tiedä. Emme mekään tule neuvomaan sinua kuinka myydä tehokkaammin."

 

Mitenpä tästä sitten jatkaakaan kannustavaa keskustelua...

[Terttu Viinikkala]

Funtsailen juuri miten opettajat kokevat muutoksen - näillä sivuilla kun käy, tulee vaikutelma että koko opettajakunta on pysähtyneisyyden tilassa paitsi ne, jotka ovat nähneet valon Facebookin, twitterin ja blogin välähdyksinä... Minua ihan totta kiinnostaa, mitä lisäarvoa nämä härpättimet tuovat nimenomaan opetukseen.

Ehkä meidän pitää kestää nämä alkuvaiheet "kokeilun" nimissä,  ja sitten meidän jälkeen joku sukupolvi saakin jo laadukasta ja testattua oppisisältöä, joka toimii takuuvarmasti.

 

Heh, heh, tuo taisi olla kyllä vitsi!

 

Keskustelu jatkukoon, täältä tähän.

 

[Jukka Manninen]

 

Kuulostaa valitettavan tutulta nuo kommentit. 

Jaksan hämmästellä keskusteluja, jossa ei ole olemassa kuin kaksi ääripään vaihtoehtoa. Esim. jos sähköiset oppimateriaalit ovat laadultaan tai muuten epätasaisia, niin ei käytetä mitään. 
Toinen esimerkki (kohta 4). Jos lisätään valinnaisuutta, niin oppilaat saavat yhtäkkiä päättää kaikesta.

Koulussa muutokset tapahtuvat hitaasti ja harkiten, kuten kuuluukin. Mutta uusia asioita pitää myös harkitusti kokeilla. Miten muuten saadaan kokemusta siitä, mikä toimii opetuskessa tai oppimisessa? 

Kommenteista saa myös sellaisen käsityksen, että opettajat tekevät luokissaan omia ratkaisuja ilman, että asioista koulussa sovitaan tai suunnitellaan. Rehtorit ovat avainasemassa kehittämään koulua. Monissa kouluissa on myös jaettu johtajuutta opettajille. Otetaan ja kannetaan vastuuta yhdessä. Toivoisin, että kouluilla ryhdytään tekemään asioita enemmän. Kokeillaan, epäonnistutaan ja opitaan virheistä. Näitä kokemuksia voimme jakaa toisillemme, niin kaikki eivät astu samaan miinaan. Samoin voidaaan iloita yhdessä onnistumisista ja suositella hyviä käytäntöjä. Näin ovat opettajat ennenkin tehneet. Miksi tama on niin vaikeaa tvt-asioissa? 

 

 

[Marja Oilinki]

On se kumma, miten helposti ihmiset alkavat puolustautua (ja siksi myös hyökätä), kun kokevat uudet asiat uhkiksi.

Ilmeisesti jokaikinen vuorovaikutustilanne pitäisi aloittaa sosiaalisella kyhnytyksellä ja pehmentämisellä (arvostan tosi paljon teidän työtänne...), jokainen tvt-koulutus motivoida vastauksena jo olemassaoleviin aitoihin ongelmiin ja ajanhallintaan.

Koulumaailmassa on hyvä, että joka tunti ei ole interaktiivista verkkojuhlaa; on hyvä, että joskus riittää liitu ja leuka. Hyvää on sekin, että meitä on moneksi. Opettajat rakastavat opettamista myös vapaa-aikanaan, ja aivan varmasti haluavat kehittyä siinä, jos kokevat koulutuksen käytäntöön sopivaksi. On siis jotenkin saatava yhä useammat mukaan uskomaan, että tvt tuo mukanaan luovuutta, yhteistyötä, lisää merkityksellisyyttä omaan ja opiskelijoiden työhön ja antaa ison työkalupakin välineitä, joilla saa opetustaan toimimaan uudella tavalla.

Ja vaikka opettaja saakin oikeastaan tehdä luokassaan melkein mitä vain, olisi ehkä hyvä elää samassa maailmassa kuin omat opiskelijat eli jossain määrin tietää, millaisia sosiaalisen median muotoja on käytössä jne.

Teknologiakriittisyydestä vielä: voisiko ajatella, että sellainenkin opettaja, jolla ei itsellään ole älypuhelinta tai kannettavaa mukanaan, kelpaisi silti mukaan tvt:n iloisena käyttäjänä. Tai että opiskelijoissakin huomioitaisiin aina nekin, joilla ei ole käytössään uusimpia härpäkkeitä. Jokaisen uuden sovelluksen arviointi siltä kannalta auttaisi varjeltumaan teknologiahuumalta. Kestävän kehityksenkin kannalta on hyvä, että pärjäämme myös silloin, kun kännykän nettiyhteys katkeaa tai luokasta menee sähkö:)

 

[Esko Kuittinen]

Opettajien tvt-täydennyskoulutuksessa työskentelevänä en ole yllättynyt Vesan kirjaamista opettajien näkemyksistä. Yhdyn Jukka M:n huomioon siitä, että suhtautuminen tvt:n opetuskäyttöön tuntuu edelleen olevan melko usein kaksijakoista: joko tvt:tä hehkutetaan taivaisiin tai toivotetaan tervemenneeksi sinne toiseen paikkaan. Kun juututaan omiin poteroihin, ei toisen näkökulmia ymmärretä eikä päästä rakentavaan keskusteluun.

 

Monet Vesan mainitsemista kysymyksistä ovat mietityttäneet itseänikin. Opettajien näkemyksiä ja kokemuksia on toisaalta helppo ymmärtää, ja meidän kannattaisi varmaan suhtautua niihin vakavasti. Voi olla, että meidän täydennyskouluttajien ja tvt:n opetuskäytön kehittäjien olisi hyvä kehittää omaa "psykologista silmäämme" (ymmärrystä ja taitoja opettajan ajattelun ja arjen kohtaamiseen) ja herkkyyttä opettajien tuntemuksille. Oman viestin "jyrääminen" joustamattomasti ei ainakaan tuota hyvää tulosta, vaan voisimme yrittää miettiä myös muutokseen liittyviä psykologisia tekijöitä. Niistä pitäisi keskustella enemmän myös kehittäjien kesken.

 

[Terttu Viinikkala]

Kannatan Kuittisen sanomaa täysillä juuri siinä kohtaa, että opettajien ns muutosvastarinta on myös positiivinen asia silloin kun sitä haluaa kuunnella oikealla tavalla. Kehitys tapahtuu parhaiten vapaaehtoisesti, eikä yksisilmäinen posottaminen omaa raidetta vie toivottuun tulokseen. Dialogi tosiaan tarkoittaa vuorovaikutteista keskustelua eikä vain oman puheenvuoron odottamista.

Kaksijakoisuus on todella räikeää - ääripäät ovat jo valovuosien päässä toisistaan, oletteko huomanneet?

[Kari Rajala]

Tuossa on monta asiallista juttua, mutta ei ole ihme, että keskustelu hyytyi tähä kommenttiin.

 

Keskustelu hyytyi siihen kun lausuin että yksittäinen opettajahan on kuin diktaattori: on täysin hänen vastuullaan ja hallussaan mitä ja miten hän kehittää. Salaa tai avoimesti. Yksin tai yhdessä yhteisön tuella.

 

Terveellistähän olisi saada tehdä erilaisia hommia eli opettajat töitä yksityisellä sektorilla ja yksityisen sektorin väki opettajan töitä. Arki on tosiaan hektistä koulussa, kuten muutenkin työelämässä.

 

Lukiossa jaksojärjestelmä ei ainakaan tue TVT:n hyödyntämistä. Lisäksi ops:n sisältöä pitäisi karsia rajusti. Itse kirjoitin ylioppilaaksi vajaat 30 vuotta sitten ja täytyy sanoa, että lukiolaisen työmäärä on paljon suurempi (etenin jos tekee työnsä huolellisesti). Olen katsonut sitä rehtorina 13 vuotta ja isän näkökulmasta runsaan vuoden.

 

Ainoa konsti kunnolla systätä TVT:tä opetuksessa eteenpäin lukioissa olisi se, että jokaisella opiskelijalla olisi henkilökohtainen miniläppäri/tablettikone tai mieluummin niiden yhdistelmä, jotta voisi kirjoittaa kunnon näppiksellä, mutta toisaalta kirjoittaa/piirtää suoraan näytölle.

 

TVT-materiaalin tekeminen vie tosi paljon aikaa. Olen sitä sen verran paljon tehnyt, että sen tiedän. Jos olisi opettaja isolla tuntimäärällä, olisi tuota aikaa vaikea löytää. Rehtorina on vähemmän tunteja, mutta paljon hallintohommia ja paljon kokouksia ja koulutuksia. Paikasta toiseen liikkumiseen menee liikaa aikaa eli liian vähän hyödynnetään sähköisiä kokousmahdollisuuksia. Toki oikeat tapaamiset ovat tärkeitä. Usein menee sitten omien matskujen tekeminen ilta- ja yötyöksi. Ei se toimistotyöajalla onnistu.

 

Opetusvelvollisuudet ovat liian suuret erityisesti reaaliaineissa. Jos ajattelin omaa ainettani yhteiskuntaoppia (yhteiskuntatieto, taloustieto, lakitieto, Eurooppa-kurssi), niin ajankohtaisuuden ottaminen vie paljon aikaa.

 

Yhä enemmän pitäisi opettajien oppia jakamisen kulttuuria. Jos opiskelijoilla olisi henkilökohtaiset laitteet, niin heidänkin olisi helpompi toteuttaa jakamisen kulttuuria. Sitä tapahtuu jo niiden kesken, joilla on omat kannettavat mukana koulussa.

[Samuli Turunen]

 

Hei, tässähän on syntymyt mielenkiintoinen viestiketju. Heitän muutaman kommentin kokeneena opettajana ja verkko-opetuksen kehittäjänä.

Ensinnäki. olen samaa mieltä Kari Rajalan kanssa siitä, kuinka tvt:n käyttö lukiossa (ja peruskoulussa) on mahdollista saada kunnolla toimimaan. Kari totesi:

 

Ainoa konsti kunnolla systätä TVT:tä opetuksessa eteenpäin lukioissa olisi se, että jokaisella opiskelijalla olisi henkilökohtainen miniläppäri/tablettikone tai mieluummin niiden yhdistelmä, jotta voisi kirjoittaa kunnon näppiksellä, mutta toisaalta kirjoittaa/piirtää suoraan näytölle.

 

Mielestäni pitkälle päästään jo älypuhelimilla, kunhan materiaali vain suunnitellaan siten, että se toimii puhelimessa. Täytyy huomata, että älypuhelimet on jo tällä hetkellä (mutu-tuntumalla) noin 50 % lukiolaisista ja parin vuoden päästä lähes kaikilla. Muutaman vuoden päästä laitehankintoja ei siis välttämättä tarvitse jättää kuntien maksettavaksi. Läppärit ja ennen kaikkea tabletit yleistyvät huimaa vauhtia ja kun laadukasta oppimateriaalia alkaa kertyä, voi oppilaan kannalta olla lukiossa jopa taloudellisesti kannattavampaa hankkia tabletti, jolla voidaan välttää kalliin oppikirjan hankkiminen. Tämä siis on tilanne joskus lähitulevaisuudessa.

 

Enemmän olen itse huolestunut opettajista, kuten moni muukin tähän keskusteluun osallistunut. Vuonna 2005 viisikymmentä vuotta täyttäneiden osuus lukion päätoimisista opettajista oli 44,2 % ja alle 40-vuotiaita lukion päätoimisista opettajista oli 30,5 %. Opettajien ikä selittää varmasti osalta muutosvastarinnan.

 

Toinen seikka, joka mielestäni selittää opettajien nihkeän suhtautumisen tvt:n käyttöön on ns. ylhäältä päin tuleva ohjaus. Opettajille on tyrkytetty vuosikausia kaiken tasoista materiaalia ja laitteistoja, jotka oman kokemuksen pohjalta usein ovat lisänneet opettajien työmäärää. Oppimisympäristöjen kehittäjien olisi huomattava yksi tärkeä seikka: Uuden tvt:n tulee vähentää opettajan työmäärää. Toinen vaihtoehto on, että uusi tekniikka lisää työn dynaamisuutta niin merkittävästi, että lisätyö ei tunnu työltä. Esimerkiksi blogin kirjoittaminen tai vaikkapa tähän keskusteluun osallistuminen voidaan laskea opettajan työksi, vaikka ei se siltä tunnukaan ja juuri siksi jaksan tämän viestin kirjoittaa.

 

Kari mainitsee opetusmateriaalien jakamisen avoimesti. Tässäkin on pulmansa. Jakoonlaitettavan materiaalin tulee olla laadukasta tai sillä ei ole mitään arvoa. Laadukkaan materiaalin tuottamisesta tulisi taas saada korvaus. Onkin ehdotettu oppimateriaalipankkia, johon opettajat voisivat ladata materiaalia ja heille maksettaisi siitä korvaus perustuen esimerkiksi käyttäjämääriin. Tämä on mielestäni kokeilunarvoinen idea. Itse en kuitenkaan ole täysin vakuuttunut tästäkään vaihtoehdosta, sillä ilman punaista lankaa tuotettu materiaali (esimerkiksi biologiassa punainen lanka, jonka tulisi koskea kaikkea materiaalia on evoluutio) lisää vain materiaalin pirstaleisuutta. Ainoa mielekäs tapa mielestäni onkin valtion tai jonkin yleishyödyllisen tahon mukaantulo rahoitukseen ja materiaalin tuottaminen tarkkojen suunnitelmien mukaan... Toteutus tulee hoitaa yhteistyössä opettajien kanssa.